Viikko 7: lauantai ja 5 km!!!

Nyt se on tehty! Nyt se on juostu (=hölkätty)!

5 km on otettu haltuun ja selvitty hengissä. 
Matka tuntui pitkältä. Ja juoksin eri lenkkiä kuin viimeksi, nyt olin valmiiksi tsekannut matkan mikä pitäis juosta, että 5 km tulee täyteen. Ihan kiva reitti, enemmän maalaismaisemissa mentiin.  Juoksu oli ihan yhtä tuskaisaa ja takeltelevaa kuin yleensäkin. Pari päivää tuli nyt taukoa edellisestä vartin rypistyksestä niin ehkä vähän parempi fiilis oli. Ei jalat olleet ihan niin kankeat.
Alussa n. 20 min sain aika hyvin pidettyä sykkeet (mulle) kohtuullisella tasolla, mutta sitä mukaan kun uupumis painaa päälle niin sykkeet nousee vaikka vauhti hidastuu...

Kokonaiskesto lenkille oli aikalailla 45 minuuttia, joitain sekutteja päälle mut kuka niitä nyt laskee :D. Eka vaikea hetki tuli n. 10 minuutin kohdalla. Parin-kolmen minsan päästä taas helpotti, kun hetken juoksi hitaasti*.  Toinen vaikea tuli 23 minuutin kohdilla. Ja 31 minuutin jälkeen oli pelkkää vaikeaa. Viiminen 1,5 km piti sisällään kaikki jyrkimmät ylämäet, että se loppu oli aika helvettiä. Ja vaikka kuinka koitti rauhoittaa menoa lähes kävelyn asteelle niin sykkeet nousi, mut ei sitä varmaan voi ylämäessä välttääkään.
Positiivista oli kuitenkin se, että koko lenkin hengitys pysyi hyvin hallinnassa ja pahoilta hengästymisiltä säästyin.

Pitkin matkaa piti kyllä tsempata itseensä, että kyllä jaksaa. Vielä pystyy. Ei  oo hätää. Rauhallisesti vaan, askel kerrallaan. 2/3 osaa jo menty. Enää viiminen mäki. Niin vähän että sen jaksaa vaikka yhdellä jalalla hyppien...
No hetkittäin meni vissiin sen verran sujuvastikin juoksu, että kerkes miettiä myös, että tämän juostuani laitan kyllä faceen asiasta viestin. Ja että mitähän siihen kirjottais... Ja mitähän ruokaa huomenna tekis. Tulikohan istutettua kukan taimet sittenkin huonoon paikkaan. Asuukohan tossa talossa jo joku, haisi homeelta ku käytiin aikoinaan näytössä...

Ja enää en jaksa miettiä edes miltä näytän juostessa. Sen verran keskittyminen on siinä eteenpäin pääsyssä, että kerkee vaan silmäkulmassa noteeraamaan, et joku tuli vastaan ja katto vähän pitkään. Minkäs sille voi. Ihra hölskyy**. :D No aina saa katsoa ja jospa joku vaik atteli, et hitsi noinki isoluinen*** jaksaa hölkätä niin ehkä minäkin 50 kiloinen keijukainen. Tai sit ne vaan kattoo, että hullu. Vain hullut harrastaa juoksua. No kieltämättä on tässä vähän hulluks itsensä tuntenutkin välillä.


Ja hei oikeesti 5 KILOMETRIÄ!  Ihan järjetöntä. Ja mä tein sen. Oikeesti. Vielä se railu pari kuukautta sitten 2 minuuttia hälkkää tuntui haastavalta ja nyt meni 45 minuuttia! Ihmeitä tapahtuu. Uskomatonta. Siis minä sohvaperunoiden ja läskiherkkuperseiden kuningatar selvisin tästä. Tähän pystyy kuka tahansa, jos haluaa.**** Enempi tässä on kuitenkin henkistä kanttia, sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaadittu kuin fyysistä kanttia.

Mut nyt mä meen sohvalle syömään suklaata. Oon sen ansainnut, vaikka vaaka ei siitä tykkäiskään.












* Aina välillä oli sellainen olo kuin unissa on välillä, että vaikka kuinka juoksee minkä jaloistaan pääsee niin ei liiku yhtään eteenpäin... Tuntu, että matka ei etene lainkaan vaan juoksee paikoillaan, mut kummasti ne maisemat silti vaihtu.

** Tässä kohtaa voi kuvitella mielessään sellästa jälkkärihyytelöä, joka tutisee lusikassa. Mun keskivartalo on sellasta. Kiitos ylipainokilojen ja kaksosraskauden venyttämän nahan..

*** buahhhahhaa tää on mun lemppari läskiyttä vähättelevä ilmaisu. Aika harvalla on oikeasti isot luut.

**** Tietty jos nyt on joku fyysinen ongelma, vaikka polvi paskana niin se voi vähän haitata...

Viikko 7: keskiviikko

Vuorossa oli "Tee rauhallinen ja rento 15 min juoksulenkki." 
Joo-o. Täytyy kyllä sanoa, että rento ei kuvaa eilistä menoa. Olis tarvinnut venytellä kunnolla myös lepopäivänä, eikä pelkästään lenkin jälkeen maanantaina. Oli nimittäin melko kireät ja jäykät jalat eilen.
Tiistaina olikin pakko pitää lepoa, kun vasen jalka tuntui hieman aralta. EI varsinaisesti ollut kipeä, mutta kävellessäkin välillä vähän vihlaisi tia aristi. Katsoin paremmaksi taas vaihtaa lepoa ja juoksua päittäin.

No mutta 15 minuuttia ei sinänsä ollut paha. Nyt se jo tuntuu ihan kivalta paätkältä juosta, mutta jalkojen kankeus teki etenemisestä työlästä ja kiepeää. Ei olis kyllä varttia pidempää jaksanutkaan.
Mut siitä huolimatta, että kokonaisuudessaan tuntui juoksu varsin kireältä, hetkittäin se sujui paremmin. Mikä tietysti kostautui heti... Eli heti kun alkoi juoksu tuntua kevyemmältä, huomaamattani kiristin tahtia, jolloin jalat muuttui taas entistä kireämmiksi. Ja yritin juosta mahdollisimman alhaisilla sykkeillä ja oikeastaan sykkeitä seuraamalla huomasinkin, että nyt vauhti kiihtyy. Ja sitten ku jalat väsyy ripempään tahtiin niin pitää tehdä enempi töitä myös siinä hiljaisemmassa tahdissa, niin sykkeet oli aika vaikea saada pidettyä maltillisissa lukemissa. Tasaisen rytmin ylläpitämiseen pitää vielä panostaa...

No aika hyvin sain pidettyä sykkeet 160-168 välillä, paitsi lopun iso ylämäki nosti hetkeksi jopa 180 puolelle. Mutta rauhallinen osuus onnistui kohtuullisesti. Rento ei. Aika jäykkää menoa oli.

Tänään pitäis juosta taas 5 km ohjelman mukaan. Saa nähdä kuinka pitkän lenkin pystyy juoksemaan, jos tänäänkin on yhtä jäykkää venettelyistä huolimatta. Tai jos illalla sataa kaatamalla, pidän option juosta vasta huomenna.

Viikko 7: maanantai 4,3 km!

Jeejeejee!

Juoksuohjelmassahan oli siis, että sunnuntaina pitäis juosta 5 km lenkki. Mutta viikonloppuna oli muuta ohjelmaa. Jäi kaikki juoksuohjelman treenit tekemättä. Siis kyllä mulla oli tarkotus käydä perjantaina vähän kävelyllä ja lauantaina pienellä juoksulenkillä mutta... Perjantai meni pyykkiä pestessä ja pakatessa viikonlopun reissua varten ja lauantaina en kerennyt.* Lauantain ilta menikin häitä juhlistaessa ja sunnuntai no... häiden juhlintaa muistellessa. Eli jäi viinkonlopulla lenkkeilyt välistä.

Eli maanantain vapaapäivä muuttui juoksupäiväksi.

No vähän kankeasti meni juoksu, kai se monen päivän tauko + viikonlopun riennot teki sen, että jalat oli hapoilla aikalailla ekan kilsan jälkeen loppuun asti. Hetkeksi aina helpotti ja taas iski järjetön hapotus. Ja koitin juosta rauhallisesti ja pitää sykkeitä mahdollisimman alhaalla, onnistuikin n. puoleen väliin asti. Sitten alkoi selkeästi voimat vähetä ja piti tehdä enempi töitä, että askellus pysyy juoksun puolella.
Lenkille lähtiessä ajattelin, että juostaan nyt edes se 3,5 km lenkki. Mutta jos tuntuu kohtuulliselta, niin kokeillaan vähän lisää... No eihän se juoksu hyvältä tuntunut yhtään. Mut päätin sit lopulta, että ei tää tän pahemmakskaan tää olo mene niin juostaan sit vähän lisää. Mittaa tuli sitten lopulta yhteensä 4,3 km. Eihän se paljoa jääny lopulta siitä 5 km, että ehkä senkin olis pystynyt...
Olo oli lenkillä kyllä ku vanhoissa piirretyissä, joissa oli toisella olalla piru ja toisella enkeli. Sellanen pään sisäinen väittely kävi, että juoksenko enempi vai en. Että jaksanko vaiko en eli kuvittelenko että en jaksa. No päätin sitten, että jos olen kotitienhaaran kohdalla niin, että aikaa on kulunut alle 28 minuuttia niin juoksen vähän lisää. Olin siinä ku aikaa oli kulunut 26,5 minuuttia. Eli vähän lisää siis, vaikka pahalta tuntuikin. Sitten lähestyi eka tienhaara mistä vois kääntyä taas kotiin päin. Mutta sitten mietin, että riittäiskö se 4 km lenkin täyttymiseen. Hassua ku pään sisällä toinen ääni sanoo, että 'mitä väliä tuleeko 4 km täyteen, ihan paska fiilis jo mennään kotiin, että loppuu tää tuska' ja toinen ääni vakuuttaa, että 'kyllä sitä vähän vielä jaksaa, mennään seuraavasta niin tulee ainakin se 4 km täyteen, ja ku valmiiksi jo pahalta tuntuu niin mitä väliä'.
No hölköttelin sitten vielä vähän pidemmältä ja netin reittipalvelun mukaan matkaa tuli n. 4,3 km. Aikaa meni 38,5 minuuttia.

Suurinpiirtein puoleenväliin asti sain pidettyä sykkeet alle 170, mutta sitten nousi ja ihan viimiset pari ylämäkeä oli sen verran tiukkoja, että nousi yli 180. Keskisyke oli 171 ja huippu kävi 184. Kaloreita kului 274.

Tuntuu hyvältä. Ja ei ole paha jumitus näin seuraavanaa päivänäkään. Ei se 5 km enää kaukana ole, ehkä ens viikolla tulee jo täyteen.

On se ihmeellistä mihin sitä pystyy ku vähän yrittää.









* Siis kun ihan silleen vahingossa otin sitten päivänokoset... Pesin aamusta muutaman maton ja aurinko paisto ihanasti ja aattelin, että hetkeksi pistän nurtislle viltin päälle pitkäkseni ja lähen sitten lenkille... heräsin pari tuntia myöhemmin. Onneks mamma hoiti muksut :D No sitten pitikin jo alkaa laittautua illan juhlia varten ja juoksut jäi. Mut kyllähän häissä sitten tuli vedettyä parit humpat...

Viikko 6: keskiviikko

Jippijaijee!

Siis siitä hyvästä, että omia rajoja on taas venytetty. Mää oon lähinnä ihmeissäni, että musta löytyy tälläistä päättäiväisyyttä enkä ole luovuttanut. Mun perisynteihin on kuulunut luovuttaminen siinä kohtaa kun alkaa tuntumaan pahalta (siis ennen ku oikeesti tuntuis pahalta)*. Nyt olen venyttänyt rajojani ja tahtoani ja olen selvinnyt. Mahtavaa. Vaikka ei aina tunnukaan hyvältä, niin silti on eteenpäin menty.

Tänään  mentiin eteenpäin 24 minuutin verran. Siis sehän on jo melkein puolituntia! Tänään siis ohjelmassa oli "Juokse 12 min, käänny. Juokse 12 min kotia kohti taukoa pitämättä" -harjoitus. No mä jätin taas kotiin päin kääntymiset ja juoksin lenkkiä. Ja juoksin = hölkkäsin siis 12+12 minuuttia putkeen eli 24 minuuttia.
Juoksusta jäi hassu fiilis. Juoksu tuntui tosi vetelältä, ja vauhti oli aika hidasta. 24 minuutissa etenin n. 2,8 km eli keskimäärin vähän hitaammin kuin aiemmin. Hassua tässä oli se, että vaikka hölkkä oli vetelää ja sai tehdä joksenekin kovasti töitä niin hengittäminen oli kevyttä ja helppoa. Silti sykkeet oli aika korkealla. Ja toinen hassu juttu. Vaikka jalat oli raskaat ja meno löysää ja piti tosissaan tehdä töitä, että pysy edes joku rytmi, niin tuntui, että olis jaksanut pidempäänkin. Outoa. Mutta ihan jees fiilis jäi kokonaisuudessaan. Ja hemmetti soikoon! 24 minuuttia!

Menin taas tuota 3,5 km lenkkiä, jonka ajattelin maanantaina kokonaisuudessa juosta. Nyt juostessa ei jäänyt vajaaksi kuin n. 700 m** eli eiköhän siitä maanantaina selvitä, ja jos tuntuu olo kohtuulliselta, niin teen pienen kiepahduksenlisää ja lenkille tulis kokonaisuudessa mittaa n. 4 km. Katotaan sitten mikä fiilis on. Nyt siis kävelin viimiset sadatmetrit ja aikaa kaikkineen lenkkiin meni 30 minuuttia eli juosten pitäis mennä vähän vähemmän.

Tän lenkin keskisyke oli 172 ja huippusyke 184. Aika tykytystä. Kaloreita kului 190 ja risat.

Niin ja muutama viesti aiemmin pohdin sitä hyvän olon tunnetta. Tänään se tuli lenkin jälkeen suihkussa. Itse suoritus on yhtä helvettiä, mutta kun sen on tehnyt ja saa pestä hiet iholta, tuntuu tosi hyvältä. Hyvillä mielin sai lösähtää sohvalle tänään.








* Ja tämä asia pätee myös muihin elämän osa-alueisiin, ei pelkästään liikuntaan. 

** Ja siis se aika loppui juuri kivasti ennen ku alkoi tuon n. 700 metriä pitkä YLÄmäki osuus. Pelkkää ylämäkeä kotiin päin... 

HUOMIOITA LENKKIPOLULTA: Älä laita sellaisia pikkareita jalkaan, jotka alkaa ikävästi hiertää pervaossa... 

Viikko 6: maanantai (tai oikeasti jo tiistai)

No niin viikko meni taas sairastellessa... Jokohan alkais riittämään? Tuntuu että viikon saa olla terveenä ja taas joku tauti iskee päälle.

Niin se sitten koitti taas tervepäivä ja lenkkipäivä.
"Juokse 9 min. Käänny pitämättä taukoa. Juokse 9 min kotiin." -harjoitus oli ohjelmassa eilen. Rankalta tuntui viikon tauon jälkeen, mutta jaksoin. Alussa juoksu tuntui jopa mukavalta. Siis tuntui että askeltaminen oli jotenkin kevyttä ja rullaavaa. Sellaista fiilistä harvoin on. Nopeastihan se olo kyllä katosi. 11 minuuttia meni ihan ok ja sen jälkeen alkoi todella puuduttaa. Sitten alkoi sellanen minuutti minuutilta eteneminen. Koko ajan tsekkas kelloa ja aina vaan ajattelin, että kokeillaan nyt vielä yksi minuutti, ja vielä yksi minuutti ja vielä minuutti. Ja lopulta se täyttyi se 2 x 9 minuuttia. Ja viimiset 500 metriä oli ylämäkeä. Välillä loivempaa ja välillä jyrkempää. Kyllä oli jalat hyytelöä lopussa. Ja kotiin päin aika loppui n. 100 metriä ennen kotia. Eli vähän hitaammin tuli kotiin päin hölköteltyä.

Niin ja sykemittari kertoi, että keskisyke oli 168, huippusyke 179. Kaloreita kului joku 140 ja lenkin pituus 20 minuuttia. Muita tietoja en muista, enkä jaksa kaivaa niita mittarista.


Ja tän viikon lopulla (sunnuntaina) pitäis juosta 5 km. Not gonna happen. Ensinnäkin: A) lauantaina on tiedossa häät ja sunnuntaina on tietty vähän krappe juhlinnasta, että jää kyllä juoksut juoksematta. Menee siis maanantaille. B) en kyllä jaksa vielä 5 km juosta. Nyt juoksin 18 minuutissa n. 2 km ehkä vähän yli. 5 km tällä vauhdilla tekis ajallisesti 45-50 minuuttia. En jaksa niin kauaa hölkötellä...
Eli tarvii alentaa matkatavoitteita. Jos nyt ottais tavoitteeksi sitten, että viikon päästä juoksisi tuon 3,5 km lenkin kokonaan. Siihen menee ehkä reilu puoli tuntia. Ehkä siihen pystyis.


Tänään onkin kävelylenkin vuoro. Nää on mukvia treenejä. Leppoisia. :)

Taas tauolla...

Joo. Kyllä se vaan iski sittenkin flunssa. Ei ollut ehkä paras liike tuo sunnuntainen lenkki, mutta tulipa tehtyä.

Nyt toivon taas, että tää tauti menis nopeasti ohi.

Ärsyttää kun on näin usein kipeenä. Tuntuu, että ei tässä juoksuasiassakaan pääse kehitystä tapahtumaan, kun aina tulee taukoa. Mutta hitaasti ja melko varmasti.


Toinen hitaasti ja melko varmasti etenevä projekti Ohukainen etenee myös. Vähän kerrallaan on painoa lähtenyt. Koitan tässäkin nyt muokata ajatusta, että jos tää paino on vyötärölle kertynyt 5 vuoden aikana, niin ei se kuukaudessa häviä vaan vaan hitaasti. Pieni muutos kerrallaan.

Viikko 5: sunnuntai

No niin. Koitti taas sellainen päivä, että ei vaan kertakaikkiaan pysty suorittamaan ohjelmassa ollutta treeniä. Tänään "Juokse 15 min rauhallisesti. Käänny, kävele ja juokse kotiin" oli mahdoton rasti.
12 minuuttia hölöttelin ja sitten ei pystynyt enempää. Tuskamittarilla mentiin oikeestaan alusta asti 8-9 luokkaa ja viiminen minuutti 9½. Syy tähän taitaa olla hieman tukkoisen oloisissa hengitysteissä. Pari päivää nenä on ollut osittain tukossa ja kurkku vähän karhea. Tavallaan kuin flunssassa, mutta ei ole kuitenkaan flunssainen olo. Eikä mun pitäis olla millekkään allerginenkaan. En tiedä mikälie sit vaivaa. Mutta hengittäminen oli todella raskasta ja tosi pian alkoikin hengästyttää pahasti ja samoin hapottaa jalkoja.
Kotiin päin tulin uhmaten oloa aina 2-3 minuuttia kävellen ja 2 minuuttia hölkäten. Niin että kävellessä hengitys tasaantui ja jaloissa pahin pakotus helpottaa. Ei todellakaan voi mistään nautinnosta puhua yhtään tällä kertaa.

Tekniset tiedot: Kesto 27 minuuttia. Kaloreita kului 195. Keskisyke 164, huippusyke 178.

Mietin kyllä että lähdenkö ollenkaan, mutta tässä projektissa on tullut jo aika monta taukoa sairasteluiden ja muiden vuoksi niin pakko oli mennä testaamaan. No nytpä tiedän että ei tunnu kivalta. Tarvii sitten tutkailla millainen olo huomenna on. Pahensiko tukkoisuutta vai oliko mitään merkitystä. Mut tämän tukkoisen fiiliksen vuoksi pidin eilen vapaapäivän (joka olis pitänyt olla tänään ja suoritin tänään siis eilisen juoksun) ja eilen oli kyllä pahempi olo kuin tänään. Josko huomenna olis sit parempi...

No viime perjantaina nautin kuitenkin kesäisestä päivästä lasten kanssa. Ohjelmnassa oli tunnin kävelylenkki ja käytiin lasten kanssa sit ulkoilemassa. Tytöt istui rattaissa ja äippä työnteli. Menin vähän eri reittiä ku aiemmin ja löytyikin ihana maalaistunnelma. Kukat kukki tienvierillä ja puut suhisi ympärillä. Oli oikein rentouttava lenkki ja tytötkin jaksoi hienosti istua paikoillaan. Kunhan heille aina välillä poimi ihania kukkia pideltäväksi. Onhan tuo kävely mukavaa ja rentouttavaa vastapainoa tuolle ööö tuskastuttavalle ja tahdon voimalla suoritettavalle juoksua muistuttavalle liikuntamuodolle.

Näillä eteenpäin kohti viikko kutosta. Alkaa olla tämä projekti vähän niinkuin puolivälissä...

Viikko 5: torstai

Niin sitä eletään jo torstaita. Tänään olikin helppo päivä juoksukoulun osalta. Tänään on nimittäin vapaa päivä. Se onkin vietetty lähinnä tuskastellessa ensin aamupäivä pihalla hirveessä viidakkohelteessä ja ilta sitten sisällä pidellen vesisadetta ja pelaten lottoa lasten kanssa.


Mutta eilen olikin taas omalla tavallaan todella kamala lenkki ja toisaalta todella mahtava. Ohjelmassa oli "Juokse 10 min ja käänny. Juokse 10 min taukoja pitämättä kotia kohti." Mun maalaisjärjelläni 10+10 ilman taukoja on sama kuin 20 minuuttia ilman kääntymisiä. Ja musta on kivempi mennä lenkki siis sellainen "ympyrä" kuin kääntyä takaisin päin.

Eli kello 19.30 eilen illalla päätin, että nyt mennään kokeilemaan taas uusia rajoja. En ole 20 minuuttia putkeen juossut varmaan ikinä*. Ajattelin, että illemmalla olis jo vähän viilempää. No olihan se. Ehkä kaksi astetta. Mittari näytti iloisesti 27,5 astetta lämpöä, että ei ainakaan vilu tullut. En ole varmaan koskaan myöskään näin kuumassa ja kosteassa ilmassa yrittänyt minkäänlaista urheilusuoritusta. Nytpä sitten tuli sekin koettua. Ja voin sanoa, että aika kaameeta oli.

Hiki ainakin tuli. Jo ekan parin minuutin jälkeen olo oli todella tuskaisa. Siis kuumuuden puolesta. Juoksu suju ihan kivasti ekat 5 minuuttia. Sitten alko hapottaa jo vähän. 8 minuutin kohdalla oli todella vaikeaa, mutta siitä selvittiin ja muutama minuutti meni taas ihan ok. 13-14 minuutin kohdalla teki mieli itkeä, kun tuntu niin kamalalta. Jalat oli ihan hyytelöä, kengät paino tonnin, henki ei meinannut kulkea, kuumottikin niin perkeeleesti. Mutta ajattelin vaan, että voitonpuolella vaan ollaan jaksaa, jaksaa, kohta on alamäki. Ja sitten todella alamäessä helpotti ja sekin auttoi että sitten olitiin metsän siimeksessä jossa oli hieman viileämpää ku aukealla. Mutta pahin kaikesta oli kuitenkin viimiset 1½ minuuttia. Todella sai käyttää kaiken tahdonvoimansa, että piti yllä sitä juoksua muistuttavaa askellusta. Askel lyheni, hidastui ja ryhti painui kasaan. Ei vaan meinannut jaksaa enää. Sykekin nousi lopussa lähelle 180 vaikka tosiaan vauhti oli jo todella etanaluokkaa.
Viimisen juoksu askeleen jälkeen todella tuntui siltä, että jalat pettää kävellessä. Kamalaa oli juokseminen, mutta MUTTA MÄ KÄRSIN SITÄ TUSKAA 20 MINUUTTIA! Jee! Tästä se lähtee! Puolituntia on enää 10 minuutin päässä. Sekin on sellainen henkinen raja. Jos puolet tunnista jaksaa juosta niin on se mulle ainakin kova juttu.
No mutta siis koska tein lenkin niin kävelyä (erittäin hidasta) tuli päälle vielä 10 minuuttia.


Sykemittari kertoi lenkin jälkeen, että keskisyke oli 168 ja huippusyke 185. Kaloreita kului 205. Lenkin kesto 30 minuttia ja lenkistä 14% tuli suoritettua sykealue 2, 22 % sykealue 3 ja 64% sykealue 3 yläpuolella.
Juostu matka helteisessä kelissä 20 minuutissa oli n. 2,5 km.


Huomioita lenkkipolulta: 

1. Lenkkarien nauhat kannattaa välillä aina kiristää koko matkalta. Ne tuppaa venymään ja lenkkarit alkaa ikävästi "lonksumaan".

2. Tarvis varmaan hankkia sellainen vyölaukku/teline/kotelo mikälie, johon saisi juomapullon. Hippasen janottaa kuumalla jo 10 minuutin jälkeen... pari hörppyä vettä olis virkistänyt aikatavalla matkalla.








* Tai no ehkä lapsena, mut sitä ei lasketa, kun lapsena nyt on vaan loputtomasti energiaa eikä minkäänlaista ajantajua... 

Viikko 5: tiistai

Hellouhellou.

Sairastauot ja keskikesän juhlat vietetty. Tuli viikon aikana juhlittua siis omat synttärit, juhannus ja tyttärien synttärit. Aika juhlintaa. Liikunnalle ei kauheesti jäänyt sijaa. No Juhannuspäivä tuli pitkälti vietettyä Särkänniemessä, että siellä tuli useampi tunti tepsuteltua sinne tänne.

Mutta tämän liikunnottoman loman vuoksi aloitin tämän viikon rauhallisesti ja päätin keikauttaa maanantain ja tiistain treenit toisinpäin. Kävin siis eilen reippaalla kävelylenkillä ihanan nihkeässä kesäkelissä ja tänään sitten juoksin vielä "ihanamman" nihkeässä kesäkelissä. Ja luulis, kun nyt on lomaviikko*, että kerkeis lenkille milloin vaan niin ei. On niin paljon ohjelmaa, että tänäänkin kävin puoli kymmenen tienoilla juoksulla... Ei hirveen hyvä aika lähtee liikkeelle. Mua liikunta piristää, joten täällä sitten valvotaan kello 00:33 ja kirjoitetaan blogia. Paras aika olis siinä alkuillasta.

No mutta asiaan. Tänään siis oli ohjelmassa "Juokse 7½ min. Käänny pitämättä taukoa ja juokse 7½ min kotiin."
Ja voin todeta, että hippasen taas tuntui raskaalta. Ja rehelklisesti tuli noiden juoksujen väliin sellainen n. minuutti kävelyä, kun tuli teknisiä ongelmia**. No mut kuitenkin lähes putkeen juoksin ja pätkä kotiin päin ja etenkin viimiset 4-3 minuuttia oli kyllä taas jotain käsittämättömän vähän juoksua muistuttavaa etenemistä. Tyylipisteitä ei heruis. En edes tiedä miten pääsin eteenpäin, en ainakaan, taidoilla, voimilla tai sisulla. Lähinnä joku koomatila piti yllä juoksunkaltaista askelsarjaa. Ei paljoa ajatus kulkenut enää lopussa.

Pääsinpä testaamaan nyt sitten uutta leluakin eli sitä sykemittaria. En ole vielä sen enempiä sen toimintoihin tutustunut. Laitoin sen vaan nyt päälle. Huippusyke oli 180, keskisyke oli 164. Ja ylipuolet lenkistä meni sykealue 3 yläpuolella. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Kun lopetin juoksun syke oli 173, 2 minuutin kävelyn jälkeen syke oli 151 ja kahden minuutin istumisen jälkeen syke oli 124. Aika hitaasti kaiketi tippuu. Saa nähdä tehostuuko toi palautuminenkin pikkuhiljaa. Ja huomasin, että mukavimmalta juoksu tuntui kun sykkeet pyöri siellä 160 tienoilla. Mulla on levossakin aika korkea syke, en tiiä johtuuko kuinka paljon ylipainosta ja huonostakunnosta ja kuinka paljon geeneistä. Mun isällä on aina ollut aika korkeat sykkeet, vaikka on ollut hyvässä kunnossakin. Mut onhan tätäkin ihan jännä seurata.

Sellaista täällä. Hitaasti ja melkovarmasti eteenpäin.







* Loma eroaa arjesta niin, että kotona pyörii päivät pitkät myös aviomies. Eli miehellä on loma. Tai no millaista se "loma" sitten remontoitavassa omakotitalossa pienten lasten kanssa onkin...

** Eräs ei siis osaa käyttää uusia vempaimiaan ja ajastimen päällelaitto tuotti vaikeuksia...

Hyvää Juhannusta!

No tulipa tässä sitten tahtomatta pieni juhannustauko juoksuihin.

Maanantaina iski ruokamyrkytys. Lievä onneksi mutta ihan riittävästi lamaannutti sekin. Tällä emännällä rajoittui juoksut pelkästään sängyn ja vessan välille...  Jätän tarkemmat yksityiskohdat jokaisen mielikuvituksen varaan.

Eilen oli jo kohtuullisen inhimillinen fiilis. Se oli ihan hyvä, kun eilen pamahti mittariin taas lukemia lisää. Kyllä on hienoa ku vanhenee. No sain komeammalta puoliskolta lahjaksi uuden lelun. Suunto sykemittarin. Sellaisen kaiketi aika perusmittarin, mutta riittää mulle. Pitihän sitä sit tässä testailla siivoillessa. Juu siis juhannussiivous on tehtävä. Mulla on sellainen päähänpinttymä että jouluksi ja juhannukseksi on koti saatava siistiksi. Toisaalta ihan hyvä. Muuten meillä ei olis varmaan koskaan siistiä. No enpä tässä sitten ole siivomiselta lenkille kyennyt. Sen verran alkuviikon pikaspurtit vessaan vei voimia, ettei perushommilta oo muuta jaksanut. Levätään nyt sitten niin ens viikolla jatketaan.


No tokihan tuo pieni "dietti" edesauttoi projekti Ohukaista. Pari kiloakin tipahti suitsait sukkelaan. Voi kumpa ne kilot jättäis tulematta takaisin...

Mutta näillä mennään! Nauttikaa juhannuksesta, eläkää siivosti, älkääkä syökö vanhentunutta ruokaa!

Viikko 4: perjantai

Mä en todellakaan muista millon olisin (jos ikinä) juossut eli hölkötellyt 15 minuuttia yhteen menoon. Tänään sen tein. Voi hurja ja ihme!

Eli tänäinen harjoitus oli seuraavanlainen: "Juokse 15 min rauhallisesti, käänny ja kävele kotiin".

Huhhahhei. Melkein uuvutti jo ajatus etukääteen vartista. Ja tuntuikin siltä, että jalat menee alta jo ekan 100 metrin jälkeen. No ei siinä sit muuta ku että p**kele nyt mennään vaikka väkisten. Ja kyllä se sitten siitä lähti. Ehkä alussa menin liian vauhdikkaasti. EI meinaa millään osata mennä tarpeeksi hiljaa. Pää ei jotenkin käsitä, että kroppa on oikeasti tosi huonossa kunnossa ja vauhtia ei riitä tällä kunnolla ja massalla. Pää halauis mennä nopeempaa, mut jalat ei tuu mukana. Ne vaan väsyy...

No tuskamittarilla* ekat 11 minuuttia meni tasolle 6, siihen asti rytmi ja ryhti  pysyi kohtuullisena ja hengitys kulki ihan jees. Jalat tekivät työtä ilman äänetöntä kiroilua.
Ja sitten seuraavat 4 minuuttia oli 8 tasoa. Hengittäminen tuntui vaikealta, ihan ku ei sais keuhkoja vedettyä täyteen ja jalkoja hapotti ja ne tuntui taas kahdelta betonipossulta**. Todellista sinnittelyä oli (ja sitä äänetöntä kiroilua) ja tossa kohtaa olikin pakko vilkasta kelloa ekaa kertaa, melkein teki pari kyyneltä mieli tirauttaa ku tajus että vielä pitäis reilu kolme minuuttia jaksaa. Mutta hitaasti ja lyhyemmällä asennolla eteenpäin. Ajatukset piti oikein keskittää ryhdin ylläpitoon ja hengittämiseen.
Viiminen minuutti oli taas helpompaa. Johtunee siitä että se oli loivaa alamäkea. :D Ja vielä lopussa kiritin 15 sekunttia kaikilla voimilla ja vauhdilla, että pääsin alikulkusillalle asti. Mä jumankauta tein sen! Siis Vartti Juoksua! On tälläselle sohvaperunalle kyllä aika suoritus jo.

No mutta jottei ihan pilvissä leijailtais, niin otetaan kunnon romahdus alaspäin. Juoksuohjelmassa lukee, että "Pystyt jo juoksemaan 2,5 km". Niin no ehkä pystuisinkin, mutta en kyllä vartissa. :D Juoksin vartissa n. 2 km. Että ihan mun vauhtini ei riitä ton ohjelman mukaiseen. Tiettyhän se sitte ketuttaa ku ei pärjää niinku pitäis. Tää on niin tätä. Mä tiedän kyllä, että omalla tahdilla pitää mennä, omien voimien, kykyjen, kunnon ja taitojen mukaan. Mut silti harmittaa. Vähän kyllä epäilen että ihan tän ohjelman lopussa en vielä 10 km juokse. Mut ehkä muutama viikko sen jälkeen...

Oli miten oli, iloitsen siitä, että 15 minuuttia on edetty putkeen juoksuaskellusta muistuttavalla tyylillä.







* Tuskamittarissa 1 edustaa 'lähes miellyttävää' olotilaa ja 10 'hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen' olotilaa

** Ja valitettavasti ulkomuotokin on jaloissa betonipossumaista. Ei oo mulla joo missinssääriä...

Muita juttuja

Inka haastoi minut jo toukokuussa blogisssaan http://inkasmoments.blogspot.fi/ ja nyt koitan vastailla siihen.

11 asiaa minusta:

1. Olen epäidenttisten kaksostyttöjen äiti
2. Olen yhdistysaktiivi
3. Vihaan hämähäkkejä
4. Mulla on aina paljon suunnitelmia ja ideoita, mutta niiden totutus jää puolitiehen
5. Olen iltatähti ja oon ollut aina täti
6. Oon itseasiassa jo isotäti
7. Kotiäitiysaikani päättyy juhannuksena
8. Tämä on neljäs blogi, jonka olen aloittanut ja toistaiseksi pitkäikäisin niistä.
9. Rakastan leivonnaisia, mutta olen surkea leipuri
10. Pidän maailmanloppu-katastrofi elokuvista
11. Haaveilen liittymisestä haarastajateatteriin


Haastajan kysymykset minulle: 

1. Mitä kuuluu? 
Nyt kuuluu ihan hyvää, ollaan terveinä ja kesä on mukavaa aikaa ja kaikkea kivaa juttua on tapahtunut. 

2. Mitä olet viimeksi lukenut? 
Janet Evanovichin Stephanie Blum -sarjaa. Loistavia kirjoja, voin suositella.

3. Mikä on kauneinta, mitä tällä viikolla sinulle on tapahtunut? 
Vaikea sanoa, kolmivuotiaat lapset keksivät päivittän jotain uutta, ihanaa ja kaunista. Eilen he lauloivat kuorossa käsikädessä "sinä olet siskoni" -laulua. Se oli sydäntäpuristavan kaunista.

4. Mistä sinun pitäisi olla ylpeämpi? 
Omista saavutuksista, tuppaan vähättelemään omia tekemisiäni.

5. Mikä kesässä on parasta? 
Valo ja tietynlainen kiirettömyyden tunne. Kuin aika pysähtyisi ja olisi rajattomasti aikaa kun ei tule pimeä ollenkaan.

6. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? 
Ohuempana, parempikuntoisena ja jossain yhteiskunnallisesti hyvää tekevässä työssä ja viettämässä aikaa perheen kanssa rennosti, vaikka lapset onkin teini-iässä.

7. Mitä meinaat tehdä seuraavaksi tänään? 
Keittää kahvit ja antaa muksuille välipalaa.

8. Syötkö terveellisesti? 
Yritän kovasti, pariin viime vuoteen en kovin onnistuneesti.

9. Mikä on lempiruokasi? 
Kunnon pihvi ja punaviinin kera.

10. Jos olisit huonekalu, mikä olisit? ja miksi? 
Lepolasse, kuvastaa parhaiten tämän hetkistä olemusta. 

11. Mitä emme vielä tiedä sinusta? 
Välillä tylsistyneenä palaan vanhaan huonoon tapaani ja pureskelen kynsiä...



Ja en haasta ketään, kun en pahemmin tiedä edes muita blogeja. :D

Viikko 4: torstai

No niin. Tänään piteni taas juoksut. Henkinen harppaus oli ehkä lopulta isompi kuin fyysinen.
Ohjelmassa oli siis vuorossa seuraavanlainen harjoitus "Kävele 1 min, juokse 7 min, kävele 2 min, juokse 7 min, käänny ja kävele reippaasti kotiin".

Tänään oli taas tällainen ihme säätöpäivä. Lapselliset varmaan tietää, että joskus vaan tulee niitä päiviä, että kaikista valmisteluista ja suunnitelmista huolimatta mikään ei mene niin kuin stömssöössä. No äiti joustaa. Pääsin lopulta lenkille vasta silloin ku muu perhe alkoi syömään. Äiti voi aina sitten omansa lämmittää mikrossa. Mutta pointisit mulle. Mä lähdin, vaikka mieli teki jättää välistä ja jäädä kotiin syömään ku oli nälkäkin jo ja kaiken lisäksi tihutti vettä!

No siis enhän mä kerennyt sitten sen kummemmin juoksuohjelmaan tavaamaan ennen kuin lenkille lähtiessä. Ja sit olinkin, että "WTF pitääkö juosta melkeinpä putkeen melkein vartti!" No tietty eka ajatus oli, että ei tuu mitään. Ja sit heti perään ajatus, että tuleepas.

Ja tuli. Kyllä vaan tuli juostua 7+7 minuuttia 2 minuutin kävelyllä välissä. Ja eka 7 minuuttia oli ihan jees. Siis sellaisella tuskamittarilla, jossa 1 edustaa lähes miellyttävää olotilaa ja 10 hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen olotilaa, niin eka 7 minuuttia menee 5-6 kohdille. Jaksoin juosta sen melko ryhdikkäästi ja ilman suurempia luovutusajatuksia.
Kävelyn aikana sain just tasattua hengityksen ja nilkat lopetti jumittamisen ku piti lähteä taas juoksuun. No toinen 7 minuuttia menee tuskamittarilla 8½ kohdille. Kyllä alkoi jo hapottaa pahasti 3-4 minuutin kohdalla  ja oli todella vaikeaa ja askeleet meni ihan tepsutteluksi. Sitten taas minuutin verran meni helpommin ja viiminen minuutti oli kyllä jo väkisin vääntämistä. Mutta tulipa väännettyä. Viiminen minuutti juoksua ei ehkä ihan äkkivilkaisulla välttämättä muistuttanut juoksua.*
Ja kotiinkin tuli käveltyä melko reippaasti tihkusateessa.

Kieltämättä tuli hyvä olo, että tästäkin selvittiin. Ja tää melkein alkaa jo koukuttaa. Siis suorastaan odottaa seuraavaa pykälää, että selviikö siitäkin. Että mihin tässä vielä mennäänkään! Välillä pilkahtaa jopa se 10 km mielessä. Jaksaisinkohan mä joskus oikeesti juosta kympin...


Huomioita lenkkipolulta:

1. Nälkäisenä juokseminen ei ole kauheen kivaa. Kun muutenkaan ei kunto ole kohdillaan niin saati silloin kun energiatasot on alhaalla. Ja se kurina ja näläntunne ei auta juostessa...

2. Sateella kannattaa laittaa päähän lippis tai muu lakki, joka suojaa silmiä sateelta. Sekään ei kauheesti vähennä tuskaa, että sataa silmiin eikä näe kunnolla... Ja sitten kun pitää mennä pää kumarassa niin ryhti onkin heti pielessä ja siitä kirjoitinkin viimeksi...

3. Jyrkkä alamäki on lähes yhtä ärsyttävä juosta kuin jyrkkä ylämäki. Kannattaa vältellä molempia.







* Tai oikeastaan tarkemmin ajatellen oli se juoksua, se oli ehkä hyvinkin samankaltaista jota voisin kuvitella zombien etenemisen juosten olla. Zombijuoksu = hidasta, laahaavaa ja suusta valuu kuola...

Viikko 4: Sata salamaa ja muita kokemuksia!

Olin tässä su-ke reissussa kotopuolessa. Kaikenlaista synttärikestiä riitti. Uh. Olo on turpea kaikesta kahvittelusta ja epäsäännöllisestä ruokailusta ja liian vähäisestä veden nauttimisesta. Projekti Ohukainen on aika huonoissa kantimissa.

No mutta mennään asiaan sen suuremmin morkkiksia purkamatta. Lähdetään juoksuun.


Maanantaina oli ohjelmassa "Kävele 2 min, juokse 5 min, pidä pieni tauko. Käänny, juokse 5 min ja kävele 2 min" -harjoitus.
Joo kun kerranki oli lapsille hoitaja niin päätin mennä jo aamupäivästä. Vedin reippaana tyttönä kamppeet niskaan ja sanoin heipat mammalle ja muksuille ja menin pihalle. Ja mitä tapahtuu. Heti kun ovi sulkeituu takana alkaa taivas jyristä. No eipä mitään. Kattelen, että aika kaukana tuntuis ukkonen olevan, että kyllä tollasen 20 minsan lenkin kerkee vielä menee.
Eka juoksupätkä meneekin ihan mukavasti, mitä nyt taivaanranta muuttuu joka askeleella mustemmaksi. Samaa tahtia kun jaökoja alkaa painaa niin synkistyy taivaskin. Samalla kun kello piippaa et 5 minuuttia on juostu niin rysähtää ihan lähellä, siis muutaman kilsan päässä. Ukkonen ehtikin nopeesti päällee...
Ja voi kuulkaa voin sanoa, että kyllä se pieni salamointi ja jyrähtely pistää jalkoihin liikettä... Tuli aika lyhyt tauko, just sen verran et sai hengitystä vähän tasaantumaan ja sit pingottiin kotia kohti. Koko ajan piti vaan ajatella, että ihan rauhassa vaan. Jos menee liian kovaa niin voimat loppuu ja matka kestää entistä kauemmin. No vedin kyllä itseni ihan piippuun... mutta jaksoin juosta sen 5 minuuttia kotiinkin päin. Ja ihme kyllä selvisin kuivana ja ilman raekeita päähän. Viimiset pari minuuttia kevelin pienessä tihkusateessa. 10 metriä ennen ulko-ovea salama iski ihan porukoiden talon taakse. Siinä kohtaa tulikin aika helvatinmoinen kiire sisälle. Ja hyvä että sain lenkkarit jalasta, kun taivas repes ja vettä tuli ku saavista kaatamalla. Ajoitus kohdillaan. Vai miten sen sanois.

No illalla oli kyllä jalat ja niska vähän jumissa. Tais vähän tulla jännitettyä lihaksia lenkillä...


Tiistaina sitten vuorostaan piti suorittaa "Kävele 1 min, juokse 5 min. Pidä ½ min tauko. Käänny
juokse 5 min. ja kävele 1 min" -harjoitus. Oikeastaan lyhyesti ja ytimekkäästi vois todeta, että juokseminen eli hölkkä tuntui todella pahalta, mutta tein sen ja selvisin. Onnittelin itseäni sen jälkeen. Vaikka juoksu osuus tuntui todella pahalta, pahemmalta kuin aikoihin, niin silti tuli olo, että tästä voi tulla jotakin. Vaikka oma olo oli ihan täysin juoksemista vastaan, jaksoin silti juosta kun vaan päätin sinnitellä. Ja vaikka juoksin todella hitaasti, juoksin melkein yhtä pitkälle kuin maanantaina ja ensimmäistä kertaa myös juoksin lähes tulkoon täysin yhtä pitkän matkan toisella juoksu pätkällä. Osasin siis jakaa voimani oikein jatasaisesti, kun niitä ei juuri edes ollut.


Huomioita lenkkipolulta:

1. Kun alkaa todella uuvuttaa, ryhti lysähtää ja juoksee kumarassa ja etukenossa. Tästä syystä hengitys on vaikeampaa. Ja etukeno asento vaikeuttaa myös jalkojen käyttöä. Jolloin alkaa uupumaan entistä enemmän... Noidankehä on valmis. Silloin kun alkaa uuvuttaa, pitää entistä kovemmin pitää ryhti hyvänä, jotta voi hengittää kunnolla ja jalat ei tuntuisi niin painavilta. Hengittäminen kun jotenkin vaan helpottaa oloa ja kevyemmät jalat nyt on mukavemmat. Tarvittais vissiin niitä kuuluisia keskivartalon syviälihaksia* treenata, että jaksais itteään kannatella. Nyt piti tehdä oikein tosissaan töitä niillä kaikilla olemassa olevilla vatsa- ja selkälihaksillä** että jaksoi olla ryhdikkäästi. Että kaipa se kahvakuulailu on ihan hyvä laji tähän rinnalle.

2. Huonosti nukutut yöt ja huonosti syödyt päivät tuntuvat todella paljon myös lenkillä. Juokseminen on todella raskasta, kun koko kroppa on uuvuksissa jo valmiiksi ja on väsynyt, niin ei jaksa oikein keskittyä tekemiseen. Hyvä etten välillä unohtanut nostella jalkoja, kun olin tiistaina lenkillä.

3. Pitää pukeutua hengittäviin asuihin. Collegatakki ei ole hyvä lenkkivaruste. Ja kun tässä koko ajan pitäisi pitempään juosta, niin hengittävät ja hikeä siirtävät vaatteet ovat varmasti tarpeen. Voin sanoa, että muutenkin kostealla kelillä juostessa pukkaa hikeä hyvin ja takki joka vaan imaisee hien ja muuttuu märäksi ja liimautuu kiinni ikävästi ihoon ei todellakaan ole mukavaa lenkkiseuraa...




Niin ja tänään olikin lepopäivä. On mennyt aika hyvin reissun univelkoja kuittaillessa sohvalla. Toisella silmällä koittaa vahtia lapsia ja toinen nukkuu...









* joita en siis omista, kuten arvata saattaa

** joita en myöskään juurikaan omista. Keskivartaloni on muodostunut lähinnä rasvakudoksesta ja raskausarvista..

Viikko 3: Perjantai, 5 minuuttia!

Nonni. Se on taas (juoksu)askel otettu eteenpäin. Tänään oli "Kävele 2 min, juokse 5 min ja pidä pieni tauko. Käänny, juokse 5 min ja kävele 2 min." -harjoitus.

Edellisessä viestissä purnasin sitä, kun tuntuu niin pahalta ja mahtaako hommasta ikinä tulla nautinnollista. Minua valaistiin hyvillä linkeillä ja kokemuksilla. Kiitos niistä! Niistä viisastuneena, totesin, että tää homma tulee tuntumaan tosi pahalta pitkän aikaa ja ilo ja nautinto tulee sit joskus. Ehkä. Ja rauhallisesti pitää aloittaa, omaan tahtiin. Vinkit hattuun ja hölkälle.

Se lisäminuutti oli etukäteen henkisesti iso juttu. Että jaksanko oikeesti hölkätä VIISI minuuttia. Tämä huoli mielessä, päätin lähteä liikkeelle rauhallisesti ja maltillisesti. Ja siis mitä kävi? Eka 5 minuuttinen ei edes tuntunut kauheen kamalalta. Siinä vaiheessa ku aika päättyi ja kello piippas niin olin ihan et whaaat, joko se meni? Tärkein juttu taisi olla jaksamisen kannalta se, että hengitys pelas. Rauhallinen rytmi pysyi ja jaksoin hengitellä tasaisesti. Lisäksi katse  oli suunnattu kauas eikä metrin päässä kengistä, kuten yleensä. Parempi ryhti paransi  myös hengitystä ja jalkoja oli helpompi liikutella. Ja vaikka juoksin rauhallisemmin, ei se hirveesti vaikuttanut juostuun matkaan. Meno oli tasaisempaa loppuun asti ja totaali uupumusta ei tullut. Ja ehdin jopa ihailla niitä maisemiakin vähän.

Kotiin päin tullessa meni ihan mukavasti. 3,5 minuutin kohdalla jalat alkoi vasta tuntua todella raskaalta. Ei puhettakaan rullaavasta juoksusta*. Mutta hitaasti taapersin eteenpäin. Ja kaiken lisäksi viimeinen reilu minuutti oli loivaa ylämäkeä. Huh. Kyllä alkoi jaloissa tuntua. Mut lopulta kävi niin, että hölköttelin 10-15 sekunttia ekstraa. Ihan vaan koska halusin päästä tiettyyn tienhaaraan asti. Aikamoista. Mut nyt se viis minuuttinenkin on selätetty. Henkinen kynnys ylitetty. Joten kohti uusia tuskia!

En tiedä onko muilla vai onko vaan oma ongelma, mutta juoksun jälkeen kävellessä mun nilkat alkaa pakottaa tia jomotella tai miten sen nyt kuvais. Ovat silleen tosi jäykät. Juostessa vissiin nilkka tekee erilaista liikettä ku kävellessä, ku tuntuu, että askeltaessa kävellen nilkka ei meinaa myötäillä jalan liikettä. Ärsyttävää. Menee muutamassa minuutissa ohi. Mietin vaan, että johtuuko mun vanhasta nilkkavammasta vai juoksenko jotenkin ihan päin kuusta, vai onko ihan normaalia rasitusta... Tai sitten ei pidä enää kävellä. :D Lenkit tulee vain 5 minuutin pituisiksi ku tarvis vaan juosta. Ni että onhan se persiistä, ku ensin tuskalla koittaa saada juoksut juostua että pääsis vaan kevyesti kävelee niin sitten se kipu vasta iskeekin... Niin että millon sit tuntuu hyvältä?!**


Ai niin ja juu eilen kävin kävelyllä. Ei menny ehkä ihan sääntöjen mukaan, ku oli ohjelmallinen päivä. Mut aamusta lähdettiin likkojen kanssa leikkipuistoon mutkan kautta. Et tuli sit ehkä 20 minuutin kävelylenkki, mut kyllä se tuplisten työntö tuo siihen lisäpuhtia. Enempään ei ollut aikaa, et muksut saa hetken riehuu ennen 3-vuotisneuvolaa. Nyyh, niin ne mun vauvat kasvaa. Ja nyyh, kannan kyllä edelleen ekstroineen niitä vauvakilojakin kolmen vuoden jälkeen...
Ja illalla paransin henkistä hyvinvointia yksillä kaverin kanssa. Päivän paras treeni.






* No en kyllä sanois toisaalta mun hölköttelyä rullaavaksi muutenkaan. Mut kyllä jalka sentään alussa nousee enemmän kuin sentin maanpinnasta. Jos olis tullu isompi oksa tielle niin oisin varmaan siihen kompastunut... 

**No ehkä näin neljän tunnin päästä henkisesti, kun on käynyt sen treenin tekemässä ja selvinnyt siitä. Fyysisesti ei kyllä tunnu yhtään hyvältä.

Viiko 3: keskiviikko

No niin. Eilen oli vähän hässäkkäpässäkkää. Eli lastenhoidollisia ongelmia. Jäi sitten lenkit välistä, kun en ihan puolenyön tienoilla viittinyt lähtee enää lenkille. Hoidin sitten eiliset juoksut tänään ja tänäinen kävely sitten, no vaikka huomenna ku olis vapaapäivä, jonka sattumalta sitten vietinkin jo eilen. :D Ymmärsikö kukaan? Suunnitelmallinen toiminta... ei onnistu mulla.


No mutta tänään siis vuorossa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min"-harjoitus.
No niin. Ensinnäkin. Jeee! Juoksin ehkä 20-30 metriä enempi kuin viimeksi! Pikku siivu, mutta  eteenpäin kuitenkin. Antoi sekin uskoa, että ehkä tästä joskus tulee jotakin. Ja kotiin päinkin ylämäkipätkä meni ihan jees. Selvisin kunnialla, vaikka pahaa teki ja jalat tuntu hyytelöltä ja pelkällä tahdonvoimalla sain niitä nosteltua. Mut sitten ku se mäki on suoritettu ja sen päälle 50 metriä tasaista juossut, niin olo helpottuuu. Sit jaksais taas vaikka vähän enempikin.

Ei toi juoksu kyllä mitään nautinnollista ole.* Tuskaa ensimmäisen 30 sekunnin jälkeen. Se eka puolminuttinen menee kevyesti ja antaa sellaisen harhakuvan, et hei nythän tää sujuu! Ja sit se iskee ku salama. Ilo rutistetaan kasaan. Tuntuu ku joku olis yhtäkkii heittänyt 30 kg perunasäkin niskaan. Henki loppuu, jalat ei meinaa kantaa, ryhdin ylläpitäminen tuntuu vaikealta... jne... Ja silti sitä selviää loppuun asti. Ihmeellistä.
Tänään mietin ku juoksin taas samaa pätkää, että iskeeköhän lopussa todellinen fyysinen uupumus vai henkinen uupumus. Siis kun tietää aika tarkkaan sen kohdan mihin asti 4 minuutissa hölkkää niin kun se tietty kurvi alkaa siintää silmissä niin tuntuu, että voimat loppuu ihan just sillä sekunnilla ja ne viimeiset metrit ja hetket tuntuu kestävän ikuisuuden. Et tulisko sitä tunnetta, jos olis vieraammalla reitillä. Tarvii ehkä testata ens kerralla. Vaikka toisaalta samaa reittiä mennessä on jokseenkin helppo arvioida ehtikö juosta pidemmälle samassa ajassa. Kuten tänään. Heti meni parremmin, ku ei yrittänyt mitään. Meni vaan.


Kaverini Nelliina sattui omassa Liikunnanvihaaja blogissaan just tänään kirjoittamaan tästä juoksun aloittamisen tuskasta. Aika samoja havaintoja ja kokemuksia mullakin jo. Ja sain hyviä vinkkejä.

Ja minähän olen kanssa aika ummikkona tähän hommaan lähtenyt. Sain vain kerran villin idean ja sitten päätin toteuttaa sen asiaan sen enempää perehtymättä. Tyypillistä mulle. Innostun jostain ja vauhdilla vaan hommiin selvittämättä asioita ja kattellaan sit miten käy. Ja kuinka kauan into kestää. Mistä lie tällänenkin piirre tullut.** No jo nyt parin viikon jälkeen on tullut olo, että ehkä tarvis vähän perehtyä asiaan. Jos jonakin vähemmän kauniina päivänä jaksais tutkia enempi netin syövereitä ja juoksuasioita.

Ja nyt itselle ja muillekin muistiin. JUO SITÄ VETTÄ TARPEEKSI, ETENKIN KUN ON HELLE!***






* Odotan sitä aika (mahtaako koskaan tullakaan) että juoksu tuntuis hyvältä ja sen jälkeen olis loistava fiilis. Nyt lähinnä olo on uupunut, hikinen ja raihnainen.

** Iskälle terkut! :D

***Hipsinkin tästä hakemaan vettä, että sais tätä helleturvotusta, jalkakramppailua ja päänsärkyä vähemmälle...

Viikko 3: maanantai

Uus viikko jee! Kakkosviikon vedinkin tuplasti sen saamarin flunssan vuoksi. No mut nyt tavallaan päästiin eteenpäin. Ainakin ohjelmassa. Juoksussa tuntuu että ettenpäin ei päästä ollenkaan...

Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Luulis jo ton 4 minuuttia sujuvan melko hyvin ku sitä on niin monta kertaa jo joussut. No ei. Ihan yhtä kamalaa edelleen. Päätin juosta ekan juoksu pätkän voimieni rajoilla. No niin tein. Ihan oli jalat hyytelöä ja henki meinas loppua. Ja juoksin ehkä 50-70 metriä pidemmälle kuin eilen.
Että näin. Se toinen juoksu kotiin päin olikin sitten toooosi hidasta ja juuri ja juuri jaksoin neljäminuuttia nostella jalkoja. Meni lopussa aika jäykäksi, tuntui jotnekin että jännitän jalkoja. Juoksun pitäisi käsittääkseni olla melko rentoa. Mun kohdalla kyllä rentous on kaukana.

Ja siis korpee. Mun aivot tiedostaa, että tällä massalla ja kuntopohjalla ei voi saada tuloksia parissa päivässä, mut silti ketuttaa, kun parannusta ei tunnu tapahtuvan. Olen malttamaton ja kun asiat ei tapahdu nopeesti niin en jaksa odottaakaan vaan jätän hommat kesken. Josko nyt koittais kuitenkin tsempata loppuun asti. Jos ei muuten niin luonnetta kasvattavana.
Hmm. Ehkä juoksustakoulusta tulee se toinen suuri ja kasvattava elämänkoulu äitiyden lisäksi. Will see.

Tein kaksi huomiota juostessa.

1. Painoa on ehdottomasti saatava alaspäin, jos aion jaksaa joskus juosta enemmän kuin 10 minuuttia. Kunto, vauhti ja matka kasvavat varmasti nopeampaa ku mukana ei tarvi raahata ylimääräistä 40 kiloa.

2. En ihmettele yhtään enää, miksi jotkut juoksee nollatakseen päänsä. Mä en ainakaan kerenny miettimään juostessa mitään muuta kuin että hengitä, hengitä, HENGITÄ!

Viiko 2: sunnuntai

Juoksuohjelman mukaan tänään olisi pitänyt olla siis vapaapäivä, mutta vietinkin sen jo eilen, että jalkaparkani palautuvat kahvakuulakyykkäilystä. Eilinen siis menikin nautiskellessa ihanasta kesäpäivästä, synttärijuhlista grillailusta ja leffasta. Oikein rentouttava vapaa päivä, mitä nyt sitten tämä toinen projekti eli pyrkimys ohuemmaksi sai ehkä hieman hidastetta, karkeista, jätskistä, pasteijoista ja grilliherkuista. No arki alkaa ja takaisin ruotuun...

Mutta tänään kävin kuitenkin juoksut juoksemassa, vaikka sohva huuteli kyllä äärimmäisen tehokkaasti. On kyllä annettava nyt pisteet itselleni, etät todella lähdin sinne lenkille, vaikka mieli olis tehnyt jättää välistä. Aiemmin niin olisin tehnytkin. Ja kaikenlisäksi olisin rojahtanut sinne sohvalle namipussin kanssa. Ja sittenhän se olo vasta hyvä olisikin. :D No sohva kutsui, mut lenkkarit vedin jalkaan. Kävin taas vasta yhdeksän aikaa illalla juoksulla, ku ei oikeen kykene helteessä pinkomaan.*
Onneksi sain taas lenkkiseurakseni ne tsiljoona hyttystä. Oliskin ollut tosi yksinäistä muuten.

Fiilis oli hyvä ja juoksukin sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -harjoitus. Ekat neljä minuuttia meni ihan ok, viime sekuinneilla alkoi tuntua pahalta, mutta olisin ehkä enempikin jaksanut. Ja eteninkin hitusen pidemmälle kuin edelliskerralla. Ja kotimatkalla oli taas tuskaa, mutta selvisin. Tuskan syy oli se että lähes koko neliminuuttisen juoksin pientä metsäpolkua YLÄMÄKEEN. Olen vältellyt** ylämäkiä, etten "kuolisi" matkalle, mutta nyt piti*** sitten hipsutella mäkeä ylös. Olipa kyllä rankkaa. Mut selvisin siitäkin. Hyvä minä, siis todellakin juoksin tai no hölkkäsin tai oikeastaan raahustin juoksuaskelta muistuttavalla tyylillä mäen ylös. Ne hyttyset tais kannustaa pysymään liikkeellä. Hyviä tsemppareita! Kannattaa kokoilla! Niin, että ehkä ens kerralla vois laittaa vaikka jotain hyttyskarkotetta nahkaansa...
Vasen jalka kyllä tuntui lopussa raskaalta. Siis jännä homma ku oikea jalka jaksias mennä mut vasen haluais pysähtyä. No raahautuihan se sitten kotiin asti mukana, mut pohjetta meinaa vähän krampata. Iltapalaksi lisää vettä, magnesiumia ja venyttelyjä.

Niin siitä etenemisestä. Mun juoksuvauhtini on toooooodella hidasta. Mittailin tänään juoksun jälkeen vähän karttaohjelmalla, niin taitoin 4 minuutin aikana n. 500-600 metriä. Hihhii. Huvitaa vähän itseäkin. Jos vauhti pysyy samana (500m/4min) tunnin verran niin silloin juoksisin 7,5 km. No on se vähän nopeampaa ku kävellen. 10 km lenkkiin menisi siis 1h 20 minuuttia.

Se sitten, että pysyykö vauhti samana koko matkan ja paraneeko vauhti ylipäätään vielä ja mikä sitten onkaan sopiva vauhti, että pystyis juoksemaan 10 km on mystisiä asioita, jotka ehkä selvii ajansaatossa. Mutta tulipa tsekattua. Parin-kolmen viikon päästä voi taas kattoa onko tapahtunut muutosta.






* Niin ja siis ysin aikaankin mittäri näytti vielä 25,7 astetta että helteenpuolella sekin taisi olla, mutta huomattavasti vähemmän kuin päivällä 30,3 astetta.

** Mikä on aika mahdotonta, kun asuukin mäen päällä... ja muutenkin asuinseutu on mäkistä.

*** Siis ihan vahingossa JUOKSIN OHI siitä helpommasta polusta. Tais olla liikaa vauhtia (no ei ollut) tai ajatukset jossain muualla (no todellakin). Oli sitten tultava jyrkempää reittiä kun en viittinyt takispäinkään käätyä.

Viikko 2: perjantai

Eilisen kahvakuulailun kyykkysarjojen jäljiltä olo oli tänään kevyesti kankea. Polvet tunui kaipaavan vähän öljyä, että olis liikkunut paremmin. No ei olo kuitenkaan  kovin paha ollut. Vähän kun liikkui niin olo tuntui vetreämmältä.

Päätin siis lähteä lenkille nyt illalla. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min. rauhallisesti, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Kävelykin tuntui ihan mukavalta niin mikäs siinä antaa mennä sitten juoksullakin. Joo ei. Juoksu ei mennyt. Eka minuutti meni ihan mukavasti, mutta sen jälkeen alko reidet ja polvet huutaa hoosiannaa ja armoa ja tuntu siltä että väkisin raahan jalkoja mukana, että ne ei des liikkunut. Tuntui siis todella pahalta. Mutta hölkötin sen 4 minuuttia. Mut sitten olikin pakko pitää vähän taukoa. Kotiin päin juoksin lopulta vain 2 minuuttia. En pystynyt enempää, sen verran pahalta tuntui jaloissa. Kävelykin tuntui kotiin tullessa tosi kurjalta ja hitaalta. 10 minuuttia kun olin juoksun jälkeen kävellyt niin alkoi vasta tuntumaan, että jalat liikkuu edes normaalia muistuttavalla tavalla.

Ekaa kertaa tuli sellanen olo, että ei tästä p*rkele tule yhtään mitään. Ja harmitti. Mut kyllä se uus rasitus tuntuu. Eilinen oli kuitenkin sen verran tehokasta, että ei olis varmaan tänään kannattanut koittaa edes juosta.

No totesin kotiin raahustettuani, että sunnuntain vapaapäivä siirtyy huomiselle. Pakko saada lepuutettua jalkoja, että edes parin päivän päästä saa jotain tehdyksi. Nytkin pelkkä tuolilta ylös nousu tuntuu siltä kun kiipeis himalajan huipulle. Polvet on hyytelöä.

Rautapallo kahvalla, kiitos!

No tulipahan sekin sitten kokeiltua! Kun kaikki muut on jo muutavia vuosia kahvakuulaillut, niin mäkin pääsin vihdoin kokeilemaan millanen juttu tää on.* Ja olihan se. Rankkaa.

Tänäänhän olisi juoksuohjelman mukaan ollut juoksu päivä, mutta passasin sen. Ei pysty kaikkee tässä kerralla tekemään. Mutta kyllä tuli tuollakin hölkättyä, että pääsi sitä juoksujalkaakin nostamaan. Mut sovitaan vaikka niin, että tää korvais lauantaisen kävelylenkin ja juostaan sitten lauantaina.

Kahvakuulailu tuntui kyllä mukavalta ja liikesarjat helpoilta teknisesti jopa tälläiselle joka ei erota vasenta ja oikeaa jalkaa. Yksinkertaista mutta tehokasta. Saa nähdä missä kunnossa jalat on huomenna. Ei oo hetkeen tullut vastaavia kyykkysarjoja tehtyä. No viimeksi se nelisen vuotta sitten rugbyssa. Tuli kyllä jotenki voimakkaana scrumi treenit mieleen siinä kyykkiessä, koittaessa pitää selän suorana ja sitä rauta mähkylää puntatessa...
Ja toisaalta vahvasti tuntui olo kuin olis 80-luvun itäsaksalainen kuulantyöntäjä. Vartalon malli on ainakin sama. :D Mussa on vaan aika paljon vähempi lihasta.
Ja mahtoi olla niillä tyypeillä hauskaa, jotka kentän viereisessä tlossa istuivat terassilla ja katselivat menoa. Niiden muutaman urheilullisen ja osaavan joukossa oli sitten meitä naamapunaisena ähiseviä ja lyllertäviä ensikertalaisia, jotka meinas lysähtää jo sen 8 kg kuulan painon alle.
Jaloissa kyllä tuntuu nyt ja hartioissa. Saa nähdä mikä on aamuinen fiilis.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin kotiuttaa yhden kahvallisen rautamöhkäleen.

Niin ja eilen oli tosiaan ohjelmassa vapaapäivä, Paras päivä. :D No tulipa kauniissa kesäpäivässä harrastettua hyötyliikuntaa. Muokkasin ja kitkin yhden kukkapenkin, ja istuttelin siihen muutamia kukkia.** Menihän siinäkin ainkaa ku kanniskeli kiviä, lapioita, multaa, kukkia, rikkaruohoja ees taas.

Mutta huomenna sitten taas juoksu jalkaa eteenpäin!




*Kuten myös Zumban kanssa, jota kokeilin n. kolme vuotta kaikkia muita myöhemmin. No se ei ollut mun juttu. No ehkä kykenen jo parin vuoden sisään kokeilemaan crosstrainingiä kun sitä tuntuu kaikka nykyään harrastavan. Niin se mun sisäinen teiniangstini taas iskee, en kyllä ku muut. :D

**Joita kaivelin kiroillen ylös erittäin kovasta ja savisesta maasta liian pienellä lapiolla. No en jaksanut isompaakaan hakea. Mutta kyllä oli vaivalloista taas. Ja minkä hiton vuoksi ne kukat haluaa kasvaa keskellä nurmikkoa kun kukkapenkki kuohkeine multineen ois parin metrin päässä?

Viikko 2: tiistai

Siis voi juma. Nyt mä sen ymmärrän.
Mun kaverilla on muotiblogi ja siinä hän aina valittaa et ostsikon keksiminen on ihan sairaan vaikeeta. Joo niin on. Nyt sen huomasin, kun 5 minuuttia mietin järkevää otsikkoa. Olkoon nyt sitten ton juoksuohjelman mukaisia. Ei riitä mulla nyt kekseliäisyys muuhun.


Mut itse asiaan. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus.
Kävelin aika reipasta vauhtia ja tuli sellanen hyvä vire. Ihan melkein innosti lähtee juoksemaan. Ja kyllä se eka juoksupätkä sujuikin aika kivasti. 3min 45 sekunnin kohdalla tuli vasta olo, että jokohan alkais piisaamaan. Ja sittenhän se kohta loppuikin. Ei paha. Ja aika reipasta tahtia* kulki juoksu.
Toinen pätkä sitten tuntuikin jo tuskaisammalta. Ekan 4 minuuttisen hyvästä fiiliksestä innostuneena lähdin pikkasen liian ripeetä vauhtia etenemään niin ekan ylämäen tullessa vastaan meinas kyllä usko pettää, mut jalat tikkas ku vanha singeri. Lyhyttä tepastelua ja ajatus oli vaan, että hengitä sisään hengitä ulos. 2-3 minuutin kohdalla olin valmis jättämään juoksun kesken, mutta sinnittelin, joka on ihan uutta mulle. Olen aina ennen jättänyt kesken, kun pahalta tuntuu. 3½ minuutin kohdalla alkoi jo vähän helpottaa ja tuntui siltä että ehkä tässä pystyiskin juoksemaan vielä vähän ja sitten se 4 minuuttia tulikin täyteen. Oli kyllä kieltämättä voittaja fiilis.

Onnistumisen jälkeen olikin hetken sellainen olo, että tästä voi tulla vielä jotain. Tuli olo, että voi jos oliskin jo siellä juoksuohjelman lopussa ja jaksais juosta pitemmälti ja kauemmin. Siis ihan innolla odotan mitä tästä tulee. Ja kauan nukuksissa ollut sisäinen kilapilija heräsi hetkeksi, kun oli pakko pinnistää vähän pitemmälle juostessa kuin viimeksi. Ja tietysti katselin jo sopivia kohteita sillä silmällä, mihin asti ens kerralla pitäis päästä. Ja jos joku oli sanonut mulle vielä talvella, että mun päässä herää tälläinen ajatus niin olisin nauranut. Ja voi olla että vielä naurankin. Katotaan millanen olo vaikka viikon päästä on...

Mutta muistiin yksi asia. Päätin lähteä lenkille vasta illalla, kun on vähän viileämpää, etten läkähdy. Joo oli kyllä tosi kiva ilma ja ihana ilta. Ens kerralla vaan kun päättää lähteä illalla lenkille sopivasti hiki päällä METSÄPOLULLE niin muista kunnon suoja-aineet! Siis olihan siinä kyllä lisämotivaatiota laittaa jalkaa toisen eteen, kun mukana lenkillä tsiljoona hyttystä! Ei tarvinnut ainakaan yksin olla! Ihanku ei muuten olis ollut tarpeeksi tuskaista menoa.

Ja melkein unohtu (taidan haluta vaan unohtaa) tein lenkin jälkeen vähän lihaskuntoakin. Vatsoja, selkiä, punnerruksia ja kyykkyjä. Ai että se on tylsää puuhaa. Kerrassaan puuduttavaa. Lisäksi naapurit oli pihallansa niin piti mennä tontin varjoisimpaan nurkkaan**, etteivät näe ku mä naama punaisena siellä ähellän parin hassun punnerruksen kanssa. Tai koitan pinnistää ne muutamat vatsarutistukset kasaan. No tulipa tehtyä ja pakko olis vaan niitäkin jaksaa tehdä. Huoh.



Niin ja kävin mä kurkkaamassa mitä vaaka näyttää. Se näytti 1,6 kg vähemmän kuin viime viikolla. Ihan mukava juttu. On siis jotain hyötyä ollut kevyestä keventämisestä. Katsotaan miten pitkälle se riittää. Lenkille lähtöä tehdessäni sovittelin vanhoja rugbyshortsejani. Ne kun olis kivat tuolla lenkillä. Joo no sellasen 5-6 kiloo kun sais pois niin niitten kanssa vois jo liikkua. Nyt ne meni vaan päälle. Mut muuta sit ei voinutkaan tehdä kuin seistä :D. Jos vaikka pääsis sitä 10 kokeilemaan nuo shortsit jalassa.





* Siis mulle reipasta tahtia = rollaattorimummot ei ihan enää mene ohi

** Missä tietysti oli se toinen tsiljoona niitä hyttysiä odottamassa milloin pääsevät iskemään mun kimppuuni. Olipa siinä lisähaastetta punnerruksiin ku koitti välillä hätistää mokomia öttiäisiä pois.

Back in business

No nyt on taudit selätetty ja on aika koittaa laittaa jalalla koreasti. Tai ehkä hölkäten. Tai no edes eteenpäin niin, että vain toinen jalka koskee maata kerrallaan. Vaikka se sitten muistuttaisi enemmän pillastuneen norsulauman jyristystä.


Päätin aloittaa jouksuohjelman viikko 2 alusta. Tänään oli siis vuorossa kävelyä. Piti tehdä vähintään 30 minuutin reipas kävelylenkki.
Kävelin 45 minuuttia työntäen kaksosia rattaissa. Lisäpainoa siis ainakin 40 kiloa... Mäkeä ylös, ylös, ylös, vähän tasaista sitten vielä isompi mäki ylös ja vielä kerran ylämäki...* Tuntui. Ja tuli hiki ja hengästys.

Siinä kävellessä ja tyonnellessä hikipäässä rattaita havaitsin kyllä erään asian. Ehkä ne juoksijat ei sittenkään oli ihan kahjoja. Sillä onhan siin jotian ihan mahtavaa, että saa kauniina kesäiltana mennä omaa tahtia, omassa rauhassa luonnon keskellä. Kerrassaan mahtavaa. Suorastaan voimannuttavaa.


Tänään tuli kyllä aamupäivästä suoritettua ideapark-kävely part II. Mutta vihdoin löytyi ne urheiluliivitkin. Siis selkeestikään ei ole ylipainoisia lihavia ihmisiä tarkoitettu harrastamaan liikuntaa. Ei ainakaan sopivankokoisia vermeitä löydy.** Onneks eräästä alusvaateliikkeestä löytyi (ja no tarttui sitä mukaan vähän muutakin kuin urheiluliivit) sopivat. Nyt ei pitäis sitte enää juostessa ainakana täräyttää itseltään tajua pois, kun tissit ei pääse iskemään naamaan...

Mutta huomenna on sitten taas vuorossa juoksua. Ja toinen juttu. Vaaka. Sillä pitäis käydä. Että näkis, onko siitä kevyesti kevennetystä ruokavaliosta ollut vielä hyötyä.




*No myönnetään, oli siinä alamäkiäkin, mutta ei nekään helppoja ole. Siinä on kuulkaas jännät paikat ku ne rattaat lähteekin vetää alamäkeen ja pitää tepsutella ns. jarrut päällä :D Siis tänään oli KÄVELYlenkki, ei sitä silloin voi juksuaskelia mennä...

**Ja siis luulis, että juuri ylipainoisten pitäis niitä urheiluvarusteita ostaa. Me niitä hemmetti soikoon eniten tarvitaan, että sais ne ylimääräiset kilot pois. Siis itseasiassa kauppojen pitäis pursua XXXL kokoisia vaatteita (no mulle riittää kyllä XL) ja oikeastaan niitä pitäis antaa ilmaiseksi ylipainoisille! Se oliskin mainiota! Loppuis ainakin sen (teko)syyn käyttö, että ei omisto oikeanlaisia vaatteita. :D

Sairastelun sivutoimia

Edelleen flunssassa. Mahtaakohan siitepölyt tukkia valmiiksi turvonnjeita limakalvoja, kun tuntuu ettei ilma ala millään kiertää kehossa. Aamulla kun herää niin tuntuu vaan miten lima jysähtää noustessa kaikkiin mahdollisiin onteloihin... Mut josko pian.

Tässä odotellessa, että pääsis taas kokeilemaan pölkkyjen nostelua eli sitä juoksua niin tutkiskelin kesän liikuntavaihtoehtoja. Kahvakuulailua ja puistojumppaa olis tarjolla. Kahvakuula kiinnostais. En ole siihen lajiin päässyt tässä kotiäitisohvaelämäni aikana tutustumaan niin olis aika. Ja kuulemma kepo laji myös kotona treenattavaksi*.

Ja tällä viikolla olen koittanut tarkkailla syömisiäni. Enemmän salaattia ja vähemmän pullaa. Luulin, että mulla olis tää ruokakuvio kohtuullisesti hallinnassa, siis tietämys siitä, kun olen aikoinaan yli 20 kiloo laihduttanut. Mut p#skat on. Totesin olevani mielikuvitukseton ja yksipuolinen ja oikeesti ihan ulapalla ruokien sisällöstä. Ja miten niitä pitäis syödä. Seuraava vaihe siis ohentumisprojektissa on tutustua netin ilmaisten laihdutuspalveluiden maailmaan...

No nyt pääsee ainakin vaakaa käyttämään, luulin sen menneen muutossa rikki, mutta eihän siellä ollut ku joku pariston pidike irti, niin ettei paristo vaan pysynyt paikoillaan. Joutui siis käymään siinä. Ja melkein tuli itku. Lukemat olivat hirveät.

Toivottavasti sitä nyt sais vähän alaspain ruokavaliolla ja hölköttelemällä.




* jeahright. Ihan niinku koskaan olis kotona saanu mitään treenailtua, mut ainahan niin voi itselleen uskotella. :D Mut onhan tietysti mahdollista, että sitä jotenkin sais oman toimintansa muutettua...

Sairasta touhua

No on kyllä. Siis onko oikeesti mitään typerämpää kuin hankkia flunssa hellekeleillä? No sellanen meille rantautui. Ensin lapsi A ja sitten heti perään lapsi E ja sitten minä... Eilen se iski. Tulipahan sitten taukoa juoksuihin.

Mutta jotakin mun päässäni on vinksahtanut, kun ennen olisin vaan ollut että "Jesssss ei tartte lähtee lenkille!!! jabadabaduu!" Nyt oon että "Voi pöhnä* ku aloin saada just hommasta kiinni ja nyt tulee tauko."
Toivottavasti tää tauti ei majoitu päiväkausiksi mun kroppaani vaan lähtee suht joutuisasti. Nopeampaa ainakin kuin tää juoksuinnostus. Ei olis eka kerta ku sairastelujen aikana hyvin alkanut kuntoilu lopahtaa siihen. Sitä taas ehtii tottumaan sohvan mukavuuteen ja siitä ei sitten pääsekkään enää ylös...

No joka tapauksessa perjantaina kävin lenkillä. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -treeni. Juoksu oli hyvin kankeaa ja jalat tuntui lähinnä kahdelta satavuotiaalta tammenrungolta. Ei meinannu jalka irrota maasta. Mutta saattaa siis johtua päälle iskevästä flunssastakin.
Ja juoksin vähän uutta reittiä, Ja olikin itseasiassa aika kiva reitti. Ens kerralla suuntaan sinne. Sitten kun se ens kerta vaan tulee.


Mutta tuolla jolkotellessani tuskaista taivaltani rukoillen, että joku sais ajan kulumaan nopeampaa, mietin, että mihin mä lähden jos joku päivä tarvis oikeesti juosta 10 km. Mähän eksyn jos positun tästä ihan naapurustosta. Siis mulla ei ole yhtään suuntavaistoa. Eksyin huoneisiin ekoina päivinä tässä meidän talossa, kun muutettiin, ja ei 160 neliöö nyt niin paljoo kuitenkaan ole.** Ja toiseksi en osaa myöskään yhtään arvioida matkoja/etäisyyksiä. Senkin huomasin uutta reittiä kokeillessani. Siis sehän loppui suorastaan kesken! Piti sitten omassa pihassa vetää muutamat ylimääräiset rundit.*** Ja mitä jos käykin niin, että JUOKSISIN LIIKAA! Sehän olis ihan hirveetä.
Olen kyllä kuulut kaikista hienoista sovelluksista niihin hienoihin älypuhelimiin, jotka mittaa matkaa ja kaloreita ja nopeuksia ja opastaa kotiin, jos eksyy (kuten mulle varmasti käy). Että kait se on pakko itellekin joku älypuhelin hommata, jos tää juoksuhomma etenee suuremmille kilometreille.

Ja juoksu muka halpa harrastus. Pöh, sanon minä! Nyt on pitänyt jo hankkia uudet lenkkarit, paidat, housut, rintsikat ja kohta se monen sadan euron puhelin.**** Tällä rahalla olis matkustanut varmaan jo etelään. :D





* valitse haluamasi kirosana, itse käytin sitä V-alkuista

** Paitsi silloin kun siivouspäivä ja pitää ensin raivata kaikki tavarat (= lasten lelut, kirjat, palapelit, vaatteet jne)  lattioilta, imuroida kaikki lattiapinta-ala ja sitten vielä pestä se. Silloin se tuntuu ihan #### (ks. ylempi kohta) paljolta.

*** Kyllä taas varmaan naapurit katto, että  on se hullu emäntä ku naama punasena puhkuu pihaa ympäri ja sekunnin välein vilkuilee kännykkää. No olipahan heillä sitten viihdykettä ku makkaroita grillasivat.

**** Siis mitä?! Eikö oo pakko hankkia? Mut eiks hyvin varusteltu ole jo puoliksi tehty? Ja entäs, jos mä vaan haluun?

4 minuutin menoa

No tulipa sittenkin käytyä Helsingissä. Kohteessa tauti helpotti ja pääsimme viettämään laatuaikaa. Tuli sitten viikon vapaapäivät vietettyä kerralla. Nyt tarvii sit vähän soveltaa tulevina päivinä...

Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -treeni. Ja kyllä se 4 minuuttia juoksu tuntu kakskertaa pidemmältä ku 2 minuuttia. Ekan juoksupätkän viimiset 30 sekunttia oli aika puuskuttamista. Höyryveturina täältä tullaan! Mut selvisin.
Kotiin päin tullessa alkoi olla tiukkaa jo 2½ minuutin kohdalla. Vielä sit tsemppasin mut viimiset 10 sekunttia oli kyllä tosi tepsuttamista.. mitä pidemmälle kello tikitti sitä lyhemmin askelin jalat töpötti.  Tietysti vaikutusta oli sillä että kotiin päin on lievää ylämäkeä, ja ei nyt unohdeta tätä aiempaa lämpimenpää päivääkään, kyllähän tällänen +20 astetta lämpö uuvuttaa ihan eritavalla kuin +18 ja siis ekaa kertaa oli uudet lenkkarit jalassa jajaja. Mutta mä tein sen! Jee hyvä minä! Ja ei tullu edes uusista kengistä rakkoja jalkaan!

Vaikka tollanen 2x 4 minuuttia on monesta varmaan aika onneton suoritus niin mulle se oli iso. Oli ihan voittajafiilis lenkin jälkeen. Aiemmin olisin lopettanut ku alkaa tuntua pahalta nyt puskin vaan eteenpäin. Samaistuin niin voimakkaasti siihen höyryveturiin.


Havaintoja juostessa:

1. Neljä minuuttia juosten tuntuu jaloissa jälkeenpäinkin. Veden juonti ennen ja jälkeen lenkin voisi olla fiksua ja myös venyttelyt... pikkasen meinaa jalkoja kramppailla tässä viisuja kattellessa.*

2. Kannattaa pukea päälle sopivan kokoisa vaatteita. Sellanen pituudesta pikkasen nafti paita ei ole paras ratkaisu. Se, jos mikä, tuntuu ikävältä ku paita hölkätessä rullautuu mahamakkaran ja rintojen väliin... On se vaan varmasti kaunista, kun valkoinen liha siinä jolkotellessa hölskyy!**

3. Synnytys ja juoksu muistuttavat toisiaan. Kuten supistuskivussa tuskaillessa, myös maitohapotuksessa auttaa hengitykseen keskittyminen. Sisään ulos sisään ulos... iihiihpuuh ja pahin kipu menee pois. Ja kappas aikakin on jo kulunut!

4. Jos juostessa näkee oman varjokuvansa, niin sitä ei kannata katsella. Etenkään, jos siitä varjoteatterista tulee ensimmäisenä mieleen vauhkoontunut hyytelöstä tehty virtahepo, joka hyllyy eteenpäin... ***





* Mutta tuleepahan kevyt iltajumppa suoritettua, kun pongahtaa säännöllisesti sohvalta ylös venyttelemään krampin yrittäessä iskeä päälle.

** Onneksi, siis todellakin onneksi, olin taas itseäni fiksumpi ja olin varoiksi pukenut pitkän ohuen paidan päälleni. Ei sitten tarvinnut kuitenkaan julkisesti esitellä sulojani... ja toisaalta eipä tolla kylätiellä onneks ole pahemmin vastaantulijoitakaan. :D 

*** Rehellisesti teki kyllä mieli siinä kohtaa lopettaa koko touhu ja hipsiä hiljaa metsiä piskin kotiin naama punaisena häpeästä ja polttaa lenkkarit nuotiolla samalla kun tanssii sen ympärillä kansantanhuja. Tietysti ensimmäinen ajatus oli, että kaikki (ketkä kaikki kun muita ei ollut?) katsoo ja miettii että kuka päästi virtahevon eläintarhasta karkuun. Mut päätinkin juosta loppuun ja palata ihan kävelytietä kotiin naama punaisena rasituksesta ja aatella et se vastaantulija (jota ei siis ollut) vois ajatellakin, et hienoa kun toikin haluaa parantaa kuntoaan ja vointiaan Hyvä sinä!

Kyvely kuin kävely?

Tänään ohjelmassa oli "Tee vähintään 30 min reipas kävelylenkki".

Missään ei määritelty millaisessa maastossa lenkki on suoritettava. Joten kaipa ostoskeskuskin käy. Siis viime lauantaina oli ideapark-juoksu (http://www.ideaparkjuoksu.fi/). Suoritin tästä kevennetyn verison eli idepark-kävelyn.
Jos on koskaan kyseisessä paikassa käynyt, niin tietää että kyseessä on jumalaton halli, jonka päästä päähän kävely vie vähintään tunnin*. Ja tietystihän sitä pitää ravata päästä päähän useampaan kertaan, sillä juuri se liike johon piti mennä onkin siellä toisessa päässä kuin itse, koska sattui muistamaan väärin**. Lisähaastetta, ja jopa muutaman juoksu askeleen, ideapark-kävelyyn tuo kaksi alle kolmivuotiasta, jotka yhtäkkiä päättävät olla noudattamatta ennalta sovittua kulkureittiä (jonka siis äiti on muistanut väärin).

Kyllä siinä meni ainakin puolituntia. Kävely sujui tasaisessa maastossa mukavasti. Fyysisesti ei niin rankka lenkki, mutta henkisesti kyllä aika suoritus. Kahden tytön ohjaus ohi lelu-, koru- ja laukkuliikeiden sekä muovisen lehmän*** ja karusellien on hermoja ja laajoja komennussarjoja vaativaa puuhaa.  Lopulta ideapark-kävely suoritettiin onnistuneesti päätökseen ja oikeat liikkeet löytyivät ja äidin vaatekaappiin ilmeistyi nyt 2 kpl juoksupaitoja, uudet juoksukengät sekä parit housut, jotka eivät ole varsinaisia juoksutrikoita, mutta menee paremman puutteessa. Tämän kokoiselle persukselle ei löytynyt sopivia jouksutrikoita... Siis välineet ennen kaikkea. Nyt ei voi ainakaan valittaa, että ei olis sopia vermeitä lenkkeilyyn. Paitsi jos alkaa sataa. Mut sitä mietitään vasta sateisena päivänä.


Tässä juoksukoulun ohessa menee toinen projekti, josta en niin hehkuta, koska se projekti on mennyt ennenkin pieleen. Eli ruokavalion keventäminen ja sen myötä myös kehon keventäminen. Kevyempää kehoa voi solla kivempi ja helpompi myös juoksuttaa. Tänään oli hyvä alku. Aamupalalla kaappiin jäi eilisen äitienpäivän herkut ja söin hedelmiä ja hapankorppua aamuteen seurana. Lounaalla nautin rapusalaatin ja katselin haikeana vieressä kun tytöt söivät ranskalaisia ja kanahampurilaista. Selätys hesestä suoritettu. Eikä nuo lapsetkaan kovin usein hesessä ruokaile, älkää hätäilkö. Itse kieltämättä vierialisin useammin kuin vyötärölle olisi hyväksi. Mutta salaattikin oli ihan ok.
Tykkään kyllä salaateista ja nyt niitä raaskii taas tehdä ja syödä, kun kasvikset ei maksa maltaita. Alkaa juurekset jo tulla korvista ulos, niin jotain raikkaampaa jo kaipaakin.
Mutta siis kevennysprojekti pohjautuu ideaan, vähemmän hiilareita ja enemmän kasviksia ja proteiinia. Lisäksi annosten pienennys ja pullapussin (ja muiden herkkujen) jättö kauppaan kuuluvat suunnitelmiin. Kohtuudella kaikkea voi kuitenkin syödä, totaalikieltäminen ei toimi mulla. Sittenhän se himotus vasta iskeekin jos ei saa jotain syödä****. Pitäisköhän itseasiassa kieltää itseltä vaikka porkkanat? Alkaisko sitten tehdä mieli syödä niitä koko ajan?
Aamu ja aamupäivä siis meni hyvin. Illalla oli kolleegoiden (= monikkoäitien) kanssa hemmottelua ja ruokailua. Ensin kävin virkistämässä viikonmittaisen rankan juoksutreenin rasittamat jalkani kauneushoitolassa ja sen jälkeen virkistävää keskustelua ja herkullista ruokaa hyvässä seurassa. Ja vähän viiniä ja jätskiä kanssa. Mut siis jos kerranki pääsee ravintolaan niin pakkohan sitä on vähän herkutella... Vai?


Mutta siis juoksut. Huomenna ois vuorossa taas juoksua. Saa nähdä pääsenkö ulkoiluttamaan pehmeät jalkani ja uudet lenkkarini, housuni ja paitani vai jääkö juoksut välistä. Alunperin tarkoitus oli lähteä huomenna Helsinkiin sukuloimaan lasten kanssa, mutta kohteessa on sairastuttu niin saattaapi reissu jäädä välistä. Se siis tarkottaisi, että lenkille on lähdettävä...








*Joskus jopa kaksi tuntia, riippuen kuinka monen liikkeen kautta tarvii tehdä kunniakierros.

**Siis jos on vieraillut viimeksi urheilutarvikeliikkeessä viime eikun edellis eikun... ööö... muutama vuosi sitten, niin onko se nyt ihme, jos ei ihan ole rekisteröinyt niiden tarkkaa sijaintia muilla shoppailureissuilla.

***Tai se tais kyllä esittää sonnivasikkaa, kun tytötkin huomasivat jalkojen välissä pippelin ja toivat sen esille niin että muutkin kanssa shoppailijat tietävät nyt, että kyseessä ei ole naaraspuolinen lehmä.

****Ja sitten sitä syödään salassa. Jos kukaan muu ei näe, että on syönyt suklaapatukan, niin eihän sitä silloin periaatteessa oikeastaan ole edes syönyt...

Ensimmäinen viikko

No niin. Onhan tässä jo ensimmäinen viikko suoritettu.

Viikko sisälsi kolme "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla" -treeniä, kaksi vapaapäivää ja yhden 30 min kävelyn sekä "Kävele reippaasti 5 min, juokse 2 - 3 min. Käänny ja kävele kotiin"-treenin . Suoritin muut paitsi kävelyn*.

Ensimmäiset 2 minuutin juoksut tuntuivat kamalilta. 1½ minuutin kohdalla olin valmis heittämään lenkkarit jokeen (jota juuri ylitin). Kotiin tullessa toisen pari minuuttisen viimiset 10 sekunttia oli yhtä tuskaa. Miten voikin sekunnit tuntua niin pitkiltä?

Toinen juoksukerta tuntui jo helpommalta. Olisiko mahdollista, että kunto nousis niin nopeeta vai mahtoiko olla vaan myötätuuli? Kaksi minuuttia suuntaansa tuntui, mutta ei mahdottomalta.

Kolmas satsi kaksiminuuttisia olikin jo helppo nakki. Päätinkin siis rehvastella ja juoksin 2½ minuuttia suuntaansa. Vuhuu! Hurja minä!

Ja tuossa erillisessä juoksu treenissä juoksin melko helposti** reilu 3 minuuttia.

Vapaapäivät eivät tuottaneet vaikeuksia.


Huomioita ensimmäiseltä viikolta:

- Osta uudet urheiluliivit. http://www.iltalehti.fi/terveys/2013043016963181_tr.shtml
Tuon jutun perusteella siis rinnat "juoksevat"  kilometrin matkalla 100 m ylimääräistä. Mulla oli kyllä olo, että homma meni ihan toisin päin. Tissit vetivät ainakin kilsan ku minä lyllersin 100 m.

- Osta uudet lenkkarit. Se on ihan totta, että raskaus muuttaa jalkaa. Ne lenkkarit, jotka sopivat ennen äitiyttä eivät sovi enää raskauden jälkeiseen lätistyneeseen jalkaa. Ilman rakkoja ja verenkiertohäiriöitä varpaissa on paljon mukavampi juosta.

- Kahdessa minuutissa etenemäni matka oli säälittävän lyhyt. Mutta koitan muistaa erään vaellusohjaajan sanat. Ei se ole matka vaan vauhti joka vie voimat.

- Tasaista hiekkatietä on aika paljon kivempi juosta kuin mäkistä asfalttitietä. Valitettavasti en voi asuin seutuani muuksi muuttaa... Se kerta kun kävin juoksulla vanhempieni luona oli kaikkein keveintä menoa.

- Toistaiseksi on mennyt hyvin ja on ollut ihan kivaakin, kun on huomannut pystyvänsä tähän. Tosin vielä ei ole satanut. Siinä se koettelemus sitten tuleekin, kun minähän en tunnetusti ulkoile kuin kauniilla keleillä...






* Siis ihan rehellisesti, unohdin. Kun ei tämä tälläinen juoksentelu ja harjoittusohjelma kuulu oikein vielä päivärutiineihin, niin ei sitä voi muistaa... Ja kauniin kesäpäivän vuoksi kyykin perspystyssä kukkapenkeissä ja haravoin pihaa. Ihan varmasti siinäkin tuli puolisentuntia käveltyä.


** Melko helppo = ei tehnyt mieli viskata niitä lenkkareita lähinpään jorpakkoon, jalat ei olleet hyytelöä seuraavaa puoltatuntia (vain vartin), eikä henkittäminen tuntunut vaikeimmalta asialta maailmassa (no ehkä minuutin). 

Juoksut alkakoon!

Päätin siis aloittaa juoksemisen. Olin kuullut kauttarantain hyvästä ja helposta juoksukoulu ohjeesta ja etsin sen käsiini.

Tällä siis mennään: http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf

11 viikkoa treeniä ja lopussa pitäisi jaksaa juosta 10 km!!! En usko! 

Tai siis ehkä joku ohuempi ja kevyempi askelisempi tyyppi, joka on edes vähän jaksanut liikuntaa harrastaa niin siihen pääsis, mutta en minä. 

Pidän itse hyvänä saavutuksena, jos jaksan juosta kesän aikana edes 5 km putkeen. Siis jos joku, jolla on ainakin 40 kg ylipainoa ja joka ei ole viimiseen 4 vuoteen muutamaa satunnaista lenkkiä enempää harrastanut liikuntaa*, pystyy juoksemaan 10 km alle kolmen kuukauden treenin jälkeen, niin se jos mikä on ihme.

Aloitetaan siis siitä 5 km ja jätetään uhmakkaat yritykset muille.

Olenhan toki taustaltani SM-tason urheilija**, mutta rajansa kaikella. Annetaan kuitenkin ohjelmalle  mahdollisuus ja katsotaan mihin asti päästään, kun sitä seuraa. Ihan täysin en ehkä pysty seuraamaan. Joitakin harjoituksia jäänee välistä erinäisten reissujen ja lastenhoito.ongelmien vuoksi. Omistan, uskomatonta kyllä, juoksurattaat, mutta ajatus reilun 30 kilon yrimääräisestä taakasta juostessa ei ihan vielä innosta.



Tästä siis lähdetään. Lenkkarit jalkaan ja mars matkaan!






*tietysti unohdetaan ne lasten ulkoilutukset, nostelut, kerhoon viemiset, kauppakassien ja polttopuiden kantamiset, lumityöt, ruohonleikkuut, karkaavan lapsen perään kirmaamiset, jokapäiväinen tavaroiden noukkiminen ja siivoilu yms.



** vielä sen neljä vuotta sitten harrastin rugbya ja onneks Suomessa vähäisten naisten joukkuiden vuoksi pääsee heti pelaamaan sm-sarjassa ku pallo vaan käsissä pysyy :D

Ja niin sitä mennään

Vihaan juoksemista. Siinä tulee vaan huono olo ja jalat särkee. Enkä ikinä ikinä ikinä pystyis juoksemaan kolmea minuuttia kauemmin.  Ja mitä ideaa ylipäätään on mennä viipottamaan pitkin teitä hikipäässä. Eihän siinä kerkee edes maisemia katselemaan. Kivempi on vaikka kävellä, jos on pakko lenkille lähtee. Näkee ne maisematkin paremmin.

Niin mä aina ajattelin. Ja ehkä vähän vieläkin. En edelleenkään oikein jaksa uskoa, että juoksemisesta tulis "riippuvaiseksi" tai siis siitä hyvän olon tunteesta, joka juoksemisesta tulee. Voiko muka juoksemin jälkeen olla hyvä olo? 

Olen pitänyt kaikkia juoksua harrastavia vähintäänkin pimahtaneina. Hullun hommaa sellainen ja etenkin sellainen, että siinä vielä osallistutaan kaiken maailman naisten kymppeihin ja hensinki runeihin ja ideaparkki juoksuihin. Ei voi olla kivaa.

Mutta onneksi on nainen, että voi tarvittaessa muuttaa mielipidettään. Tai en nyt vielä sitä ole muuttanut. Ainakaan täysin. Ehkä ihan vähän, sen verran että myönnän ettei ne juoksua harrastavat ihan pimahtaneita ole.

Ja jotenkin näin vanhemmiten näkee asioilla useamman puolen ja ei voi perustella omaa näkemystään kunnolla ellei ole itse kokeillut ja varmistanut, että onko se todella niin. Vihaanko todella juoksemista ja olenko siinä oikeasti ihan surkea?  

Tunnen muutaman juoksuharrastajan ja olen kyllä jo pitkään ihaillut heitä ja heidän intoaan, energisyyttään ja hyvää kuntoa. Sellainen haluaisin itsekin olla. 

Ja toisaalta ajatus tunnin juoksulenkistä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä ilman lapsien uhmakiukkuja ja keskinäisiä tappeluita kuulostaa ihan pirun hyvältä. 

Niin ja eihän se nyt kalleimmasta päästä harrastuksiakaan ole, sopii siis persaukiselle kotiäidille. 

Eikä ole tuo lenkille lähtö aikataulutettua. Voi lähteä silloin kun sopiva kolonen päivässä on. Ja kuulemma ne lenkkarit on helppo ottaa myös reissussa mukaan, että pääsee melkein missä vaan juoksemaan, jos tahtoo. 

Kuulostaa hyvältä. Onkohan se niin oikeastikin? 


No perskules, eikun ottamaan asiasta selvää!