Viikko 4: torstai

No niin. Tänään piteni taas juoksut. Henkinen harppaus oli ehkä lopulta isompi kuin fyysinen.
Ohjelmassa oli siis vuorossa seuraavanlainen harjoitus "Kävele 1 min, juokse 7 min, kävele 2 min, juokse 7 min, käänny ja kävele reippaasti kotiin".

Tänään oli taas tällainen ihme säätöpäivä. Lapselliset varmaan tietää, että joskus vaan tulee niitä päiviä, että kaikista valmisteluista ja suunnitelmista huolimatta mikään ei mene niin kuin stömssöössä. No äiti joustaa. Pääsin lopulta lenkille vasta silloin ku muu perhe alkoi syömään. Äiti voi aina sitten omansa lämmittää mikrossa. Mutta pointisit mulle. Mä lähdin, vaikka mieli teki jättää välistä ja jäädä kotiin syömään ku oli nälkäkin jo ja kaiken lisäksi tihutti vettä!

No siis enhän mä kerennyt sitten sen kummemmin juoksuohjelmaan tavaamaan ennen kuin lenkille lähtiessä. Ja sit olinkin, että "WTF pitääkö juosta melkeinpä putkeen melkein vartti!" No tietty eka ajatus oli, että ei tuu mitään. Ja sit heti perään ajatus, että tuleepas.

Ja tuli. Kyllä vaan tuli juostua 7+7 minuuttia 2 minuutin kävelyllä välissä. Ja eka 7 minuuttia oli ihan jees. Siis sellaisella tuskamittarilla, jossa 1 edustaa lähes miellyttävää olotilaa ja 10 hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen olotilaa, niin eka 7 minuuttia menee 5-6 kohdille. Jaksoin juosta sen melko ryhdikkäästi ja ilman suurempia luovutusajatuksia.
Kävelyn aikana sain just tasattua hengityksen ja nilkat lopetti jumittamisen ku piti lähteä taas juoksuun. No toinen 7 minuuttia menee tuskamittarilla 8½ kohdille. Kyllä alkoi jo hapottaa pahasti 3-4 minuutin kohdalla  ja oli todella vaikeaa ja askeleet meni ihan tepsutteluksi. Sitten taas minuutin verran meni helpommin ja viiminen minuutti oli kyllä jo väkisin vääntämistä. Mutta tulipa väännettyä. Viiminen minuutti juoksua ei ehkä ihan äkkivilkaisulla välttämättä muistuttanut juoksua.*
Ja kotiinkin tuli käveltyä melko reippaasti tihkusateessa.

Kieltämättä tuli hyvä olo, että tästäkin selvittiin. Ja tää melkein alkaa jo koukuttaa. Siis suorastaan odottaa seuraavaa pykälää, että selviikö siitäkin. Että mihin tässä vielä mennäänkään! Välillä pilkahtaa jopa se 10 km mielessä. Jaksaisinkohan mä joskus oikeesti juosta kympin...


Huomioita lenkkipolulta:

1. Nälkäisenä juokseminen ei ole kauheen kivaa. Kun muutenkaan ei kunto ole kohdillaan niin saati silloin kun energiatasot on alhaalla. Ja se kurina ja näläntunne ei auta juostessa...

2. Sateella kannattaa laittaa päähän lippis tai muu lakki, joka suojaa silmiä sateelta. Sekään ei kauheesti vähennä tuskaa, että sataa silmiin eikä näe kunnolla... Ja sitten kun pitää mennä pää kumarassa niin ryhti onkin heti pielessä ja siitä kirjoitinkin viimeksi...

3. Jyrkkä alamäki on lähes yhtä ärsyttävä juosta kuin jyrkkä ylämäki. Kannattaa vältellä molempia.







* Tai oikeastaan tarkemmin ajatellen oli se juoksua, se oli ehkä hyvinkin samankaltaista jota voisin kuvitella zombien etenemisen juosten olla. Zombijuoksu = hidasta, laahaavaa ja suusta valuu kuola...