Viikko 7: lauantai ja 5 km!!!

Nyt se on tehty! Nyt se on juostu (=hölkätty)!

5 km on otettu haltuun ja selvitty hengissä. 
Matka tuntui pitkältä. Ja juoksin eri lenkkiä kuin viimeksi, nyt olin valmiiksi tsekannut matkan mikä pitäis juosta, että 5 km tulee täyteen. Ihan kiva reitti, enemmän maalaismaisemissa mentiin.  Juoksu oli ihan yhtä tuskaisaa ja takeltelevaa kuin yleensäkin. Pari päivää tuli nyt taukoa edellisestä vartin rypistyksestä niin ehkä vähän parempi fiilis oli. Ei jalat olleet ihan niin kankeat.
Alussa n. 20 min sain aika hyvin pidettyä sykkeet (mulle) kohtuullisella tasolla, mutta sitä mukaan kun uupumis painaa päälle niin sykkeet nousee vaikka vauhti hidastuu...

Kokonaiskesto lenkille oli aikalailla 45 minuuttia, joitain sekutteja päälle mut kuka niitä nyt laskee :D. Eka vaikea hetki tuli n. 10 minuutin kohdalla. Parin-kolmen minsan päästä taas helpotti, kun hetken juoksi hitaasti*.  Toinen vaikea tuli 23 minuutin kohdilla. Ja 31 minuutin jälkeen oli pelkkää vaikeaa. Viiminen 1,5 km piti sisällään kaikki jyrkimmät ylämäet, että se loppu oli aika helvettiä. Ja vaikka kuinka koitti rauhoittaa menoa lähes kävelyn asteelle niin sykkeet nousi, mut ei sitä varmaan voi ylämäessä välttääkään.
Positiivista oli kuitenkin se, että koko lenkin hengitys pysyi hyvin hallinnassa ja pahoilta hengästymisiltä säästyin.

Pitkin matkaa piti kyllä tsempata itseensä, että kyllä jaksaa. Vielä pystyy. Ei  oo hätää. Rauhallisesti vaan, askel kerrallaan. 2/3 osaa jo menty. Enää viiminen mäki. Niin vähän että sen jaksaa vaikka yhdellä jalalla hyppien...
No hetkittäin meni vissiin sen verran sujuvastikin juoksu, että kerkes miettiä myös, että tämän juostuani laitan kyllä faceen asiasta viestin. Ja että mitähän siihen kirjottais... Ja mitähän ruokaa huomenna tekis. Tulikohan istutettua kukan taimet sittenkin huonoon paikkaan. Asuukohan tossa talossa jo joku, haisi homeelta ku käytiin aikoinaan näytössä...

Ja enää en jaksa miettiä edes miltä näytän juostessa. Sen verran keskittyminen on siinä eteenpäin pääsyssä, että kerkee vaan silmäkulmassa noteeraamaan, et joku tuli vastaan ja katto vähän pitkään. Minkäs sille voi. Ihra hölskyy**. :D No aina saa katsoa ja jospa joku vaik atteli, et hitsi noinki isoluinen*** jaksaa hölkätä niin ehkä minäkin 50 kiloinen keijukainen. Tai sit ne vaan kattoo, että hullu. Vain hullut harrastaa juoksua. No kieltämättä on tässä vähän hulluks itsensä tuntenutkin välillä.


Ja hei oikeesti 5 KILOMETRIÄ!  Ihan järjetöntä. Ja mä tein sen. Oikeesti. Vielä se railu pari kuukautta sitten 2 minuuttia hälkkää tuntui haastavalta ja nyt meni 45 minuuttia! Ihmeitä tapahtuu. Uskomatonta. Siis minä sohvaperunoiden ja läskiherkkuperseiden kuningatar selvisin tästä. Tähän pystyy kuka tahansa, jos haluaa.**** Enempi tässä on kuitenkin henkistä kanttia, sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaadittu kuin fyysistä kanttia.

Mut nyt mä meen sohvalle syömään suklaata. Oon sen ansainnut, vaikka vaaka ei siitä tykkäiskään.












* Aina välillä oli sellainen olo kuin unissa on välillä, että vaikka kuinka juoksee minkä jaloistaan pääsee niin ei liiku yhtään eteenpäin... Tuntu, että matka ei etene lainkaan vaan juoksee paikoillaan, mut kummasti ne maisemat silti vaihtu.

** Tässä kohtaa voi kuvitella mielessään sellästa jälkkärihyytelöä, joka tutisee lusikassa. Mun keskivartalo on sellasta. Kiitos ylipainokilojen ja kaksosraskauden venyttämän nahan..

*** buahhhahhaa tää on mun lemppari läskiyttä vähättelevä ilmaisu. Aika harvalla on oikeasti isot luut.

**** Tietty jos nyt on joku fyysinen ongelma, vaikka polvi paskana niin se voi vähän haitata...