Vihaan juoksemista. Siinä tulee vaan huono olo ja jalat särkee. Enkä ikinä ikinä ikinä pystyis juoksemaan kolmea minuuttia kauemmin. Ja mitä ideaa ylipäätään on mennä viipottamaan pitkin teitä hikipäässä. Eihän siinä kerkee edes maisemia katselemaan. Kivempi on vaikka kävellä, jos on pakko lenkille lähtee. Näkee ne maisematkin paremmin.
Niin mä aina ajattelin. Ja ehkä vähän vieläkin. En edelleenkään oikein jaksa uskoa, että juoksemisesta tulis "riippuvaiseksi" tai siis siitä hyvän olon tunteesta, joka juoksemisesta tulee. Voiko muka juoksemin jälkeen olla hyvä olo?
Olen pitänyt kaikkia juoksua harrastavia vähintäänkin pimahtaneina. Hullun hommaa sellainen ja etenkin sellainen, että siinä vielä osallistutaan kaiken maailman naisten kymppeihin ja hensinki runeihin ja ideaparkki juoksuihin. Ei voi olla kivaa.
Mutta onneksi on nainen, että voi tarvittaessa muuttaa mielipidettään. Tai en nyt vielä sitä ole muuttanut. Ainakaan täysin. Ehkä ihan vähän, sen verran että myönnän ettei ne juoksua harrastavat ihan pimahtaneita ole.
Ja jotenkin näin vanhemmiten näkee asioilla useamman puolen ja ei voi perustella omaa näkemystään kunnolla ellei ole itse kokeillut ja varmistanut, että onko se todella niin. Vihaanko todella juoksemista ja olenko siinä oikeasti ihan surkea?
Tunnen muutaman juoksuharrastajan ja olen kyllä jo pitkään ihaillut heitä ja heidän intoaan, energisyyttään ja hyvää kuntoa. Sellainen haluaisin itsekin olla.
Ja toisaalta ajatus tunnin juoksulenkistä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä ilman lapsien uhmakiukkuja ja keskinäisiä tappeluita kuulostaa ihan pirun hyvältä.
Niin ja eihän se nyt kalleimmasta päästä harrastuksiakaan ole, sopii siis persaukiselle kotiäidille.
Eikä ole tuo lenkille lähtö aikataulutettua. Voi lähteä silloin kun sopiva kolonen päivässä on. Ja kuulemma ne lenkkarit on helppo ottaa myös reissussa mukaan, että pääsee melkein missä vaan juoksemaan, jos tahtoo.
Kuulostaa hyvältä. Onkohan se niin oikeastikin?
No perskules, eikun ottamaan asiasta selvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti