No niin. Koitti taas sellainen päivä, että ei vaan kertakaikkiaan pysty suorittamaan ohjelmassa ollutta treeniä. Tänään "Juokse 15 min rauhallisesti. Käänny, kävele ja juokse kotiin" oli mahdoton rasti.
12 minuuttia hölöttelin ja sitten ei pystynyt enempää. Tuskamittarilla mentiin oikeestaan alusta asti 8-9 luokkaa ja viiminen minuutti 9½. Syy tähän taitaa olla hieman tukkoisen oloisissa hengitysteissä. Pari päivää nenä on ollut osittain tukossa ja kurkku vähän karhea. Tavallaan kuin flunssassa, mutta ei ole kuitenkaan flunssainen olo. Eikä mun pitäis olla millekkään allerginenkaan. En tiedä mikälie sit vaivaa. Mutta hengittäminen oli todella raskasta ja tosi pian alkoikin hengästyttää pahasti ja samoin hapottaa jalkoja.
Kotiin päin tulin uhmaten oloa aina 2-3 minuuttia kävellen ja 2 minuuttia hölkäten. Niin että kävellessä hengitys tasaantui ja jaloissa pahin pakotus helpottaa. Ei todellakaan voi mistään nautinnosta puhua yhtään tällä kertaa.
Tekniset tiedot: Kesto 27 minuuttia. Kaloreita kului 195. Keskisyke 164, huippusyke 178.
Mietin kyllä että lähdenkö ollenkaan, mutta tässä projektissa on tullut jo aika monta taukoa sairasteluiden ja muiden vuoksi niin pakko oli mennä testaamaan. No nytpä tiedän että ei tunnu kivalta. Tarvii sitten tutkailla millainen olo huomenna on. Pahensiko tukkoisuutta vai oliko mitään merkitystä. Mut tämän tukkoisen fiiliksen vuoksi pidin eilen vapaapäivän (joka olis pitänyt olla tänään ja suoritin tänään siis eilisen juoksun) ja eilen oli kyllä pahempi olo kuin tänään. Josko huomenna olis sit parempi...
No viime perjantaina nautin kuitenkin kesäisestä päivästä lasten kanssa. Ohjelmnassa oli tunnin kävelylenkki ja käytiin lasten kanssa sit ulkoilemassa. Tytöt istui rattaissa ja äippä työnteli. Menin vähän eri reittiä ku aiemmin ja löytyikin ihana maalaistunnelma. Kukat kukki tienvierillä ja puut suhisi ympärillä. Oli oikein rentouttava lenkki ja tytötkin jaksoi hienosti istua paikoillaan. Kunhan heille aina välillä poimi ihania kukkia pideltäväksi. Onhan tuo kävely mukavaa ja rentouttavaa vastapainoa tuolle ööö tuskastuttavalle ja tahdon voimalla suoritettavalle juoksua muistuttavalle liikuntamuodolle.
Näillä eteenpäin kohti viikko kutosta. Alkaa olla tämä projekti vähän niinkuin puolivälissä...
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
torstai 27. kesäkuuta 2013
Viikko 5: torstai
Niin sitä eletään jo torstaita. Tänään olikin helppo päivä juoksukoulun osalta. Tänään on nimittäin vapaa päivä. Se onkin vietetty lähinnä tuskastellessa ensin aamupäivä pihalla hirveessä viidakkohelteessä ja ilta sitten sisällä pidellen vesisadetta ja pelaten lottoa lasten kanssa.
Mutta eilen olikin taas omalla tavallaan todella kamala lenkki ja toisaalta todella mahtava. Ohjelmassa oli "Juokse 10 min ja käänny. Juokse 10 min taukoja pitämättä kotia kohti." Mun maalaisjärjelläni 10+10 ilman taukoja on sama kuin 20 minuuttia ilman kääntymisiä. Ja musta on kivempi mennä lenkki siis sellainen "ympyrä" kuin kääntyä takaisin päin.
Eli kello 19.30 eilen illalla päätin, että nyt mennään kokeilemaan taas uusia rajoja. En ole 20 minuuttia putkeen juossut varmaan ikinä*. Ajattelin, että illemmalla olis jo vähän viilempää. No olihan se. Ehkä kaksi astetta. Mittari näytti iloisesti 27,5 astetta lämpöä, että ei ainakaan vilu tullut. En ole varmaan koskaan myöskään näin kuumassa ja kosteassa ilmassa yrittänyt minkäänlaista urheilusuoritusta. Nytpä sitten tuli sekin koettua. Ja voin sanoa, että aika kaameeta oli.
Hiki ainakin tuli. Jo ekan parin minuutin jälkeen olo oli todella tuskaisa. Siis kuumuuden puolesta. Juoksu suju ihan kivasti ekat 5 minuuttia. Sitten alko hapottaa jo vähän. 8 minuutin kohdalla oli todella vaikeaa, mutta siitä selvittiin ja muutama minuutti meni taas ihan ok. 13-14 minuutin kohdalla teki mieli itkeä, kun tuntu niin kamalalta. Jalat oli ihan hyytelöä, kengät paino tonnin, henki ei meinannut kulkea, kuumottikin niin perkeeleesti. Mutta ajattelin vaan, että voitonpuolella vaan ollaan jaksaa, jaksaa, kohta on alamäki. Ja sitten todella alamäessä helpotti ja sekin auttoi että sitten olitiin metsän siimeksessä jossa oli hieman viileämpää ku aukealla. Mutta pahin kaikesta oli kuitenkin viimiset 1½ minuuttia. Todella sai käyttää kaiken tahdonvoimansa, että piti yllä sitä juoksua muistuttavaa askellusta. Askel lyheni, hidastui ja ryhti painui kasaan. Ei vaan meinannut jaksaa enää. Sykekin nousi lopussa lähelle 180 vaikka tosiaan vauhti oli jo todella etanaluokkaa.
Viimisen juoksu askeleen jälkeen todella tuntui siltä, että jalat pettää kävellessä. Kamalaa oli juokseminen, mutta MUTTA MÄ KÄRSIN SITÄ TUSKAA 20 MINUUTTIA! Jee! Tästä se lähtee! Puolituntia on enää 10 minuutin päässä. Sekin on sellainen henkinen raja. Jos puolet tunnista jaksaa juosta niin on se mulle ainakin kova juttu.
No mutta siis koska tein lenkin niin kävelyä (erittäin hidasta) tuli päälle vielä 10 minuuttia.
Sykemittari kertoi lenkin jälkeen, että keskisyke oli 168 ja huippusyke 185. Kaloreita kului 205. Lenkin kesto 30 minuttia ja lenkistä 14% tuli suoritettua sykealue 2, 22 % sykealue 3 ja 64% sykealue 3 yläpuolella.
Juostu matka helteisessä kelissä 20 minuutissa oli n. 2,5 km.
Huomioita lenkkipolulta:
1. Lenkkarien nauhat kannattaa välillä aina kiristää koko matkalta. Ne tuppaa venymään ja lenkkarit alkaa ikävästi "lonksumaan".
2. Tarvis varmaan hankkia sellainen vyölaukku/teline/kotelo mikälie, johon saisi juomapullon. Hippasen janottaa kuumalla jo 10 minuutin jälkeen... pari hörppyä vettä olis virkistänyt aikatavalla matkalla.
* Tai no ehkä lapsena, mut sitä ei lasketa, kun lapsena nyt on vaan loputtomasti energiaa eikä minkäänlaista ajantajua...
Mutta eilen olikin taas omalla tavallaan todella kamala lenkki ja toisaalta todella mahtava. Ohjelmassa oli "Juokse 10 min ja käänny. Juokse 10 min taukoja pitämättä kotia kohti." Mun maalaisjärjelläni 10+10 ilman taukoja on sama kuin 20 minuuttia ilman kääntymisiä. Ja musta on kivempi mennä lenkki siis sellainen "ympyrä" kuin kääntyä takaisin päin.
Eli kello 19.30 eilen illalla päätin, että nyt mennään kokeilemaan taas uusia rajoja. En ole 20 minuuttia putkeen juossut varmaan ikinä*. Ajattelin, että illemmalla olis jo vähän viilempää. No olihan se. Ehkä kaksi astetta. Mittari näytti iloisesti 27,5 astetta lämpöä, että ei ainakaan vilu tullut. En ole varmaan koskaan myöskään näin kuumassa ja kosteassa ilmassa yrittänyt minkäänlaista urheilusuoritusta. Nytpä sitten tuli sekin koettua. Ja voin sanoa, että aika kaameeta oli.
Hiki ainakin tuli. Jo ekan parin minuutin jälkeen olo oli todella tuskaisa. Siis kuumuuden puolesta. Juoksu suju ihan kivasti ekat 5 minuuttia. Sitten alko hapottaa jo vähän. 8 minuutin kohdalla oli todella vaikeaa, mutta siitä selvittiin ja muutama minuutti meni taas ihan ok. 13-14 minuutin kohdalla teki mieli itkeä, kun tuntu niin kamalalta. Jalat oli ihan hyytelöä, kengät paino tonnin, henki ei meinannut kulkea, kuumottikin niin perkeeleesti. Mutta ajattelin vaan, että voitonpuolella vaan ollaan jaksaa, jaksaa, kohta on alamäki. Ja sitten todella alamäessä helpotti ja sekin auttoi että sitten olitiin metsän siimeksessä jossa oli hieman viileämpää ku aukealla. Mutta pahin kaikesta oli kuitenkin viimiset 1½ minuuttia. Todella sai käyttää kaiken tahdonvoimansa, että piti yllä sitä juoksua muistuttavaa askellusta. Askel lyheni, hidastui ja ryhti painui kasaan. Ei vaan meinannut jaksaa enää. Sykekin nousi lopussa lähelle 180 vaikka tosiaan vauhti oli jo todella etanaluokkaa.
Viimisen juoksu askeleen jälkeen todella tuntui siltä, että jalat pettää kävellessä. Kamalaa oli juokseminen, mutta MUTTA MÄ KÄRSIN SITÄ TUSKAA 20 MINUUTTIA! Jee! Tästä se lähtee! Puolituntia on enää 10 minuutin päässä. Sekin on sellainen henkinen raja. Jos puolet tunnista jaksaa juosta niin on se mulle ainakin kova juttu.
No mutta siis koska tein lenkin niin kävelyä (erittäin hidasta) tuli päälle vielä 10 minuuttia.
Sykemittari kertoi lenkin jälkeen, että keskisyke oli 168 ja huippusyke 185. Kaloreita kului 205. Lenkin kesto 30 minuttia ja lenkistä 14% tuli suoritettua sykealue 2, 22 % sykealue 3 ja 64% sykealue 3 yläpuolella.
Juostu matka helteisessä kelissä 20 minuutissa oli n. 2,5 km.
Huomioita lenkkipolulta:
1. Lenkkarien nauhat kannattaa välillä aina kiristää koko matkalta. Ne tuppaa venymään ja lenkkarit alkaa ikävästi "lonksumaan".
2. Tarvis varmaan hankkia sellainen vyölaukku/teline/kotelo mikälie, johon saisi juomapullon. Hippasen janottaa kuumalla jo 10 minuutin jälkeen... pari hörppyä vettä olis virkistänyt aikatavalla matkalla.
* Tai no ehkä lapsena, mut sitä ei lasketa, kun lapsena nyt on vaan loputtomasti energiaa eikä minkäänlaista ajantajua...
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Viikko 5: tiistai
Hellouhellou.
Sairastauot ja keskikesän juhlat vietetty. Tuli viikon aikana juhlittua siis omat synttärit, juhannus ja tyttärien synttärit. Aika juhlintaa. Liikunnalle ei kauheesti jäänyt sijaa. No Juhannuspäivä tuli pitkälti vietettyä Särkänniemessä, että siellä tuli useampi tunti tepsuteltua sinne tänne.
Mutta tämän liikunnottoman loman vuoksi aloitin tämän viikon rauhallisesti ja päätin keikauttaa maanantain ja tiistain treenit toisinpäin. Kävin siis eilen reippaalla kävelylenkillä ihanan nihkeässä kesäkelissä ja tänään sitten juoksin vielä "ihanamman" nihkeässä kesäkelissä. Ja luulis, kun nyt on lomaviikko*, että kerkeis lenkille milloin vaan niin ei. On niin paljon ohjelmaa, että tänäänkin kävin puoli kymmenen tienoilla juoksulla... Ei hirveen hyvä aika lähtee liikkeelle. Mua liikunta piristää, joten täällä sitten valvotaan kello 00:33 ja kirjoitetaan blogia. Paras aika olis siinä alkuillasta.
No mutta asiaan. Tänään siis oli ohjelmassa "Juokse 7½ min. Käänny pitämättä taukoa ja juokse 7½ min kotiin."
Ja voin todeta, että hippasen taas tuntui raskaalta. Ja rehelklisesti tuli noiden juoksujen väliin sellainen n. minuutti kävelyä, kun tuli teknisiä ongelmia**. No mut kuitenkin lähes putkeen juoksin ja pätkä kotiin päin ja etenkin viimiset 4-3 minuuttia oli kyllä taas jotain käsittämättömän vähän juoksua muistuttavaa etenemistä. Tyylipisteitä ei heruis. En edes tiedä miten pääsin eteenpäin, en ainakaan, taidoilla, voimilla tai sisulla. Lähinnä joku koomatila piti yllä juoksunkaltaista askelsarjaa. Ei paljoa ajatus kulkenut enää lopussa.
Pääsinpä testaamaan nyt sitten uutta leluakin eli sitä sykemittaria. En ole vielä sen enempiä sen toimintoihin tutustunut. Laitoin sen vaan nyt päälle. Huippusyke oli 180, keskisyke oli 164. Ja ylipuolet lenkistä meni sykealue 3 yläpuolella. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Kun lopetin juoksun syke oli 173, 2 minuutin kävelyn jälkeen syke oli 151 ja kahden minuutin istumisen jälkeen syke oli 124. Aika hitaasti kaiketi tippuu. Saa nähdä tehostuuko toi palautuminenkin pikkuhiljaa. Ja huomasin, että mukavimmalta juoksu tuntui kun sykkeet pyöri siellä 160 tienoilla. Mulla on levossakin aika korkea syke, en tiiä johtuuko kuinka paljon ylipainosta ja huonostakunnosta ja kuinka paljon geeneistä. Mun isällä on aina ollut aika korkeat sykkeet, vaikka on ollut hyvässä kunnossakin. Mut onhan tätäkin ihan jännä seurata.
Sellaista täällä. Hitaasti ja melkovarmasti eteenpäin.
* Loma eroaa arjesta niin, että kotona pyörii päivät pitkät myös aviomies. Eli miehellä on loma. Tai no millaista se "loma" sitten remontoitavassa omakotitalossa pienten lasten kanssa onkin...
** Eräs ei siis osaa käyttää uusia vempaimiaan ja ajastimen päällelaitto tuotti vaikeuksia...
Sairastauot ja keskikesän juhlat vietetty. Tuli viikon aikana juhlittua siis omat synttärit, juhannus ja tyttärien synttärit. Aika juhlintaa. Liikunnalle ei kauheesti jäänyt sijaa. No Juhannuspäivä tuli pitkälti vietettyä Särkänniemessä, että siellä tuli useampi tunti tepsuteltua sinne tänne.
Mutta tämän liikunnottoman loman vuoksi aloitin tämän viikon rauhallisesti ja päätin keikauttaa maanantain ja tiistain treenit toisinpäin. Kävin siis eilen reippaalla kävelylenkillä ihanan nihkeässä kesäkelissä ja tänään sitten juoksin vielä "ihanamman" nihkeässä kesäkelissä. Ja luulis, kun nyt on lomaviikko*, että kerkeis lenkille milloin vaan niin ei. On niin paljon ohjelmaa, että tänäänkin kävin puoli kymmenen tienoilla juoksulla... Ei hirveen hyvä aika lähtee liikkeelle. Mua liikunta piristää, joten täällä sitten valvotaan kello 00:33 ja kirjoitetaan blogia. Paras aika olis siinä alkuillasta.
No mutta asiaan. Tänään siis oli ohjelmassa "Juokse 7½ min. Käänny pitämättä taukoa ja juokse 7½ min kotiin."
Ja voin todeta, että hippasen taas tuntui raskaalta. Ja rehelklisesti tuli noiden juoksujen väliin sellainen n. minuutti kävelyä, kun tuli teknisiä ongelmia**. No mut kuitenkin lähes putkeen juoksin ja pätkä kotiin päin ja etenkin viimiset 4-3 minuuttia oli kyllä taas jotain käsittämättömän vähän juoksua muistuttavaa etenemistä. Tyylipisteitä ei heruis. En edes tiedä miten pääsin eteenpäin, en ainakaan, taidoilla, voimilla tai sisulla. Lähinnä joku koomatila piti yllä juoksunkaltaista askelsarjaa. Ei paljoa ajatus kulkenut enää lopussa.
Pääsinpä testaamaan nyt sitten uutta leluakin eli sitä sykemittaria. En ole vielä sen enempiä sen toimintoihin tutustunut. Laitoin sen vaan nyt päälle. Huippusyke oli 180, keskisyke oli 164. Ja ylipuolet lenkistä meni sykealue 3 yläpuolella. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Kun lopetin juoksun syke oli 173, 2 minuutin kävelyn jälkeen syke oli 151 ja kahden minuutin istumisen jälkeen syke oli 124. Aika hitaasti kaiketi tippuu. Saa nähdä tehostuuko toi palautuminenkin pikkuhiljaa. Ja huomasin, että mukavimmalta juoksu tuntui kun sykkeet pyöri siellä 160 tienoilla. Mulla on levossakin aika korkea syke, en tiiä johtuuko kuinka paljon ylipainosta ja huonostakunnosta ja kuinka paljon geeneistä. Mun isällä on aina ollut aika korkeat sykkeet, vaikka on ollut hyvässä kunnossakin. Mut onhan tätäkin ihan jännä seurata.
Sellaista täällä. Hitaasti ja melkovarmasti eteenpäin.
* Loma eroaa arjesta niin, että kotona pyörii päivät pitkät myös aviomies. Eli miehellä on loma. Tai no millaista se "loma" sitten remontoitavassa omakotitalossa pienten lasten kanssa onkin...
** Eräs ei siis osaa käyttää uusia vempaimiaan ja ajastimen päällelaitto tuotti vaikeuksia...
torstai 20. kesäkuuta 2013
Hyvää Juhannusta!
No tulipa tässä sitten tahtomatta pieni juhannustauko juoksuihin.
Maanantaina iski ruokamyrkytys. Lievä onneksi mutta ihan riittävästi lamaannutti sekin. Tällä emännällä rajoittui juoksut pelkästään sängyn ja vessan välille... Jätän tarkemmat yksityiskohdat jokaisen mielikuvituksen varaan.
Eilen oli jo kohtuullisen inhimillinen fiilis. Se oli ihan hyvä, kun eilen pamahti mittariin taas lukemia lisää. Kyllä on hienoa ku vanhenee. No sain komeammalta puoliskolta lahjaksi uuden lelun. Suunto sykemittarin. Sellaisen kaiketi aika perusmittarin, mutta riittää mulle. Pitihän sitä sit tässä testailla siivoillessa. Juu siis juhannussiivous on tehtävä. Mulla on sellainen päähänpinttymä että jouluksi ja juhannukseksi on koti saatava siistiksi. Toisaalta ihan hyvä. Muuten meillä ei olis varmaan koskaan siistiä. No enpä tässä sitten ole siivomiselta lenkille kyennyt. Sen verran alkuviikon pikaspurtit vessaan vei voimia, ettei perushommilta oo muuta jaksanut. Levätään nyt sitten niin ens viikolla jatketaan.
No tokihan tuo pieni "dietti" edesauttoi projekti Ohukaista. Pari kiloakin tipahti suitsait sukkelaan. Voi kumpa ne kilot jättäis tulematta takaisin...
Mutta näillä mennään! Nauttikaa juhannuksesta, eläkää siivosti, älkääkä syökö vanhentunutta ruokaa!
Maanantaina iski ruokamyrkytys. Lievä onneksi mutta ihan riittävästi lamaannutti sekin. Tällä emännällä rajoittui juoksut pelkästään sängyn ja vessan välille... Jätän tarkemmat yksityiskohdat jokaisen mielikuvituksen varaan.
Eilen oli jo kohtuullisen inhimillinen fiilis. Se oli ihan hyvä, kun eilen pamahti mittariin taas lukemia lisää. Kyllä on hienoa ku vanhenee. No sain komeammalta puoliskolta lahjaksi uuden lelun. Suunto sykemittarin. Sellaisen kaiketi aika perusmittarin, mutta riittää mulle. Pitihän sitä sit tässä testailla siivoillessa. Juu siis juhannussiivous on tehtävä. Mulla on sellainen päähänpinttymä että jouluksi ja juhannukseksi on koti saatava siistiksi. Toisaalta ihan hyvä. Muuten meillä ei olis varmaan koskaan siistiä. No enpä tässä sitten ole siivomiselta lenkille kyennyt. Sen verran alkuviikon pikaspurtit vessaan vei voimia, ettei perushommilta oo muuta jaksanut. Levätään nyt sitten niin ens viikolla jatketaan.
No tokihan tuo pieni "dietti" edesauttoi projekti Ohukaista. Pari kiloakin tipahti suitsait sukkelaan. Voi kumpa ne kilot jättäis tulematta takaisin...
Mutta näillä mennään! Nauttikaa juhannuksesta, eläkää siivosti, älkääkä syökö vanhentunutta ruokaa!
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Viikko 4: perjantai
Mä en todellakaan muista millon olisin (jos ikinä) juossut eli hölkötellyt 15 minuuttia yhteen menoon. Tänään sen tein. Voi hurja ja ihme!
Eli tänäinen harjoitus oli seuraavanlainen: "Juokse 15 min rauhallisesti, käänny ja kävele kotiin".
Huhhahhei. Melkein uuvutti jo ajatus etukääteen vartista. Ja tuntuikin siltä, että jalat menee alta jo ekan 100 metrin jälkeen. No ei siinä sit muuta ku että p**kele nyt mennään vaikka väkisten. Ja kyllä se sitten siitä lähti. Ehkä alussa menin liian vauhdikkaasti. EI meinaa millään osata mennä tarpeeksi hiljaa. Pää ei jotenkin käsitä, että kroppa on oikeasti tosi huonossa kunnossa ja vauhtia ei riitä tällä kunnolla ja massalla. Pää halauis mennä nopeempaa, mut jalat ei tuu mukana. Ne vaan väsyy...
No tuskamittarilla* ekat 11 minuuttia meni tasolle 6, siihen asti rytmi ja ryhti pysyi kohtuullisena ja hengitys kulki ihan jees. Jalat tekivät työtä ilman äänetöntä kiroilua.
Ja sitten seuraavat 4 minuuttia oli 8 tasoa. Hengittäminen tuntui vaikealta, ihan ku ei sais keuhkoja vedettyä täyteen ja jalkoja hapotti ja ne tuntui taas kahdelta betonipossulta**. Todellista sinnittelyä oli (ja sitä äänetöntä kiroilua) ja tossa kohtaa olikin pakko vilkasta kelloa ekaa kertaa, melkein teki pari kyyneltä mieli tirauttaa ku tajus että vielä pitäis reilu kolme minuuttia jaksaa. Mutta hitaasti ja lyhyemmällä asennolla eteenpäin. Ajatukset piti oikein keskittää ryhdin ylläpitoon ja hengittämiseen.
Viiminen minuutti oli taas helpompaa. Johtunee siitä että se oli loivaa alamäkea. :D Ja vielä lopussa kiritin 15 sekunttia kaikilla voimilla ja vauhdilla, että pääsin alikulkusillalle asti. Mä jumankauta tein sen! Siis Vartti Juoksua! On tälläselle sohvaperunalle kyllä aika suoritus jo.
No mutta jottei ihan pilvissä leijailtais, niin otetaan kunnon romahdus alaspäin. Juoksuohjelmassa lukee, että "Pystyt jo juoksemaan 2,5 km". Niin no ehkä pystuisinkin, mutta en kyllä vartissa. :D Juoksin vartissa n. 2 km. Että ihan mun vauhtini ei riitä ton ohjelman mukaiseen. Tiettyhän se sitte ketuttaa ku ei pärjää niinku pitäis. Tää on niin tätä. Mä tiedän kyllä, että omalla tahdilla pitää mennä, omien voimien, kykyjen, kunnon ja taitojen mukaan. Mut silti harmittaa. Vähän kyllä epäilen että ihan tän ohjelman lopussa en vielä 10 km juokse. Mut ehkä muutama viikko sen jälkeen...
Oli miten oli, iloitsen siitä, että 15 minuuttia on edetty putkeen juoksuaskellusta muistuttavalla tyylillä.
* Tuskamittarissa 1 edustaa 'lähes miellyttävää' olotilaa ja 10 'hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen' olotilaa
** Ja valitettavasti ulkomuotokin on jaloissa betonipossumaista. Ei oo mulla joo missinssääriä...
Eli tänäinen harjoitus oli seuraavanlainen: "Juokse 15 min rauhallisesti, käänny ja kävele kotiin".
Huhhahhei. Melkein uuvutti jo ajatus etukääteen vartista. Ja tuntuikin siltä, että jalat menee alta jo ekan 100 metrin jälkeen. No ei siinä sit muuta ku että p**kele nyt mennään vaikka väkisten. Ja kyllä se sitten siitä lähti. Ehkä alussa menin liian vauhdikkaasti. EI meinaa millään osata mennä tarpeeksi hiljaa. Pää ei jotenkin käsitä, että kroppa on oikeasti tosi huonossa kunnossa ja vauhtia ei riitä tällä kunnolla ja massalla. Pää halauis mennä nopeempaa, mut jalat ei tuu mukana. Ne vaan väsyy...
No tuskamittarilla* ekat 11 minuuttia meni tasolle 6, siihen asti rytmi ja ryhti pysyi kohtuullisena ja hengitys kulki ihan jees. Jalat tekivät työtä ilman äänetöntä kiroilua.
Ja sitten seuraavat 4 minuuttia oli 8 tasoa. Hengittäminen tuntui vaikealta, ihan ku ei sais keuhkoja vedettyä täyteen ja jalkoja hapotti ja ne tuntui taas kahdelta betonipossulta**. Todellista sinnittelyä oli (ja sitä äänetöntä kiroilua) ja tossa kohtaa olikin pakko vilkasta kelloa ekaa kertaa, melkein teki pari kyyneltä mieli tirauttaa ku tajus että vielä pitäis reilu kolme minuuttia jaksaa. Mutta hitaasti ja lyhyemmällä asennolla eteenpäin. Ajatukset piti oikein keskittää ryhdin ylläpitoon ja hengittämiseen.
Viiminen minuutti oli taas helpompaa. Johtunee siitä että se oli loivaa alamäkea. :D Ja vielä lopussa kiritin 15 sekunttia kaikilla voimilla ja vauhdilla, että pääsin alikulkusillalle asti. Mä jumankauta tein sen! Siis Vartti Juoksua! On tälläselle sohvaperunalle kyllä aika suoritus jo.
No mutta jottei ihan pilvissä leijailtais, niin otetaan kunnon romahdus alaspäin. Juoksuohjelmassa lukee, että "Pystyt jo juoksemaan 2,5 km". Niin no ehkä pystuisinkin, mutta en kyllä vartissa. :D Juoksin vartissa n. 2 km. Että ihan mun vauhtini ei riitä ton ohjelman mukaiseen. Tiettyhän se sitte ketuttaa ku ei pärjää niinku pitäis. Tää on niin tätä. Mä tiedän kyllä, että omalla tahdilla pitää mennä, omien voimien, kykyjen, kunnon ja taitojen mukaan. Mut silti harmittaa. Vähän kyllä epäilen että ihan tän ohjelman lopussa en vielä 10 km juokse. Mut ehkä muutama viikko sen jälkeen...
Oli miten oli, iloitsen siitä, että 15 minuuttia on edetty putkeen juoksuaskellusta muistuttavalla tyylillä.
* Tuskamittarissa 1 edustaa 'lähes miellyttävää' olotilaa ja 10 'hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen' olotilaa
** Ja valitettavasti ulkomuotokin on jaloissa betonipossumaista. Ei oo mulla joo missinssääriä...
Muita juttuja
Inka haastoi minut jo toukokuussa blogisssaan http://inkasmoments.blogspot.fi/ ja nyt koitan vastailla siihen.
11 asiaa minusta:
1. Olen epäidenttisten kaksostyttöjen äiti
2. Olen yhdistysaktiivi
3. Vihaan hämähäkkejä
4. Mulla on aina paljon suunnitelmia ja ideoita, mutta niiden totutus jää puolitiehen
5. Olen iltatähti ja oon ollut aina täti
6. Oon itseasiassa jo isotäti
7. Kotiäitiysaikani päättyy juhannuksena
8. Tämä on neljäs blogi, jonka olen aloittanut ja toistaiseksi pitkäikäisin niistä.
9. Rakastan leivonnaisia, mutta olen surkea leipuri
10. Pidän maailmanloppu-katastrofi elokuvista
11. Haaveilen liittymisestä haarastajateatteriin
Haastajan kysymykset minulle:
1. Mitä kuuluu?
Nyt kuuluu ihan hyvää, ollaan terveinä ja kesä on mukavaa aikaa ja kaikkea kivaa juttua on tapahtunut.
2. Mitä olet viimeksi lukenut?
Janet Evanovichin Stephanie Blum -sarjaa. Loistavia kirjoja, voin suositella.
3. Mikä on kauneinta, mitä tällä viikolla sinulle on tapahtunut?
Vaikea sanoa, kolmivuotiaat lapset keksivät päivittän jotain uutta, ihanaa ja kaunista. Eilen he lauloivat kuorossa käsikädessä "sinä olet siskoni" -laulua. Se oli sydäntäpuristavan kaunista.
4. Mistä sinun pitäisi olla ylpeämpi?
Omista saavutuksista, tuppaan vähättelemään omia tekemisiäni.
5. Mikä kesässä on parasta?
Valo ja tietynlainen kiirettömyyden tunne. Kuin aika pysähtyisi ja olisi rajattomasti aikaa kun ei tule pimeä ollenkaan.
6. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?
Ohuempana, parempikuntoisena ja jossain yhteiskunnallisesti hyvää tekevässä työssä ja viettämässä aikaa perheen kanssa rennosti, vaikka lapset onkin teini-iässä.
7. Mitä meinaat tehdä seuraavaksi tänään?
Keittää kahvit ja antaa muksuille välipalaa.
8. Syötkö terveellisesti?
Yritän kovasti, pariin viime vuoteen en kovin onnistuneesti.
9. Mikä on lempiruokasi?
Kunnon pihvi ja punaviinin kera.
10. Jos olisit huonekalu, mikä olisit? ja miksi?
Lepolasse, kuvastaa parhaiten tämän hetkistä olemusta.
11. Mitä emme vielä tiedä sinusta?
Välillä tylsistyneenä palaan vanhaan huonoon tapaani ja pureskelen kynsiä...
Ja en haasta ketään, kun en pahemmin tiedä edes muita blogeja. :D
11 asiaa minusta:
1. Olen epäidenttisten kaksostyttöjen äiti
2. Olen yhdistysaktiivi
3. Vihaan hämähäkkejä
4. Mulla on aina paljon suunnitelmia ja ideoita, mutta niiden totutus jää puolitiehen
5. Olen iltatähti ja oon ollut aina täti
6. Oon itseasiassa jo isotäti
7. Kotiäitiysaikani päättyy juhannuksena
8. Tämä on neljäs blogi, jonka olen aloittanut ja toistaiseksi pitkäikäisin niistä.
9. Rakastan leivonnaisia, mutta olen surkea leipuri
10. Pidän maailmanloppu-katastrofi elokuvista
11. Haaveilen liittymisestä haarastajateatteriin
Haastajan kysymykset minulle:
1. Mitä kuuluu?
Nyt kuuluu ihan hyvää, ollaan terveinä ja kesä on mukavaa aikaa ja kaikkea kivaa juttua on tapahtunut.
2. Mitä olet viimeksi lukenut?
Janet Evanovichin Stephanie Blum -sarjaa. Loistavia kirjoja, voin suositella.
3. Mikä on kauneinta, mitä tällä viikolla sinulle on tapahtunut?
Vaikea sanoa, kolmivuotiaat lapset keksivät päivittän jotain uutta, ihanaa ja kaunista. Eilen he lauloivat kuorossa käsikädessä "sinä olet siskoni" -laulua. Se oli sydäntäpuristavan kaunista.
4. Mistä sinun pitäisi olla ylpeämpi?
Omista saavutuksista, tuppaan vähättelemään omia tekemisiäni.
5. Mikä kesässä on parasta?
Valo ja tietynlainen kiirettömyyden tunne. Kuin aika pysähtyisi ja olisi rajattomasti aikaa kun ei tule pimeä ollenkaan.
6. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?
Ohuempana, parempikuntoisena ja jossain yhteiskunnallisesti hyvää tekevässä työssä ja viettämässä aikaa perheen kanssa rennosti, vaikka lapset onkin teini-iässä.
7. Mitä meinaat tehdä seuraavaksi tänään?
Keittää kahvit ja antaa muksuille välipalaa.
8. Syötkö terveellisesti?
Yritän kovasti, pariin viime vuoteen en kovin onnistuneesti.
9. Mikä on lempiruokasi?
Kunnon pihvi ja punaviinin kera.
10. Jos olisit huonekalu, mikä olisit? ja miksi?
Lepolasse, kuvastaa parhaiten tämän hetkistä olemusta.
11. Mitä emme vielä tiedä sinusta?
Välillä tylsistyneenä palaan vanhaan huonoon tapaani ja pureskelen kynsiä...
Ja en haasta ketään, kun en pahemmin tiedä edes muita blogeja. :D
torstai 13. kesäkuuta 2013
Viikko 4: torstai
No niin. Tänään piteni taas juoksut. Henkinen harppaus oli ehkä lopulta isompi kuin fyysinen.
Ohjelmassa oli siis vuorossa seuraavanlainen harjoitus "Kävele 1 min, juokse 7 min, kävele 2 min, juokse 7 min, käänny ja kävele reippaasti kotiin".
Tänään oli taas tällainen ihme säätöpäivä. Lapselliset varmaan tietää, että joskus vaan tulee niitä päiviä, että kaikista valmisteluista ja suunnitelmista huolimatta mikään ei mene niin kuin stömssöössä. No äiti joustaa. Pääsin lopulta lenkille vasta silloin ku muu perhe alkoi syömään. Äiti voi aina sitten omansa lämmittää mikrossa. Mutta pointisit mulle. Mä lähdin, vaikka mieli teki jättää välistä ja jäädä kotiin syömään ku oli nälkäkin jo ja kaiken lisäksi tihutti vettä!
No siis enhän mä kerennyt sitten sen kummemmin juoksuohjelmaan tavaamaan ennen kuin lenkille lähtiessä. Ja sit olinkin, että "WTF pitääkö juosta melkeinpä putkeen melkein vartti!" No tietty eka ajatus oli, että ei tuu mitään. Ja sit heti perään ajatus, että tuleepas.
Ja tuli. Kyllä vaan tuli juostua 7+7 minuuttia 2 minuutin kävelyllä välissä. Ja eka 7 minuuttia oli ihan jees. Siis sellaisella tuskamittarilla, jossa 1 edustaa lähes miellyttävää olotilaa ja 10 hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen olotilaa, niin eka 7 minuuttia menee 5-6 kohdille. Jaksoin juosta sen melko ryhdikkäästi ja ilman suurempia luovutusajatuksia.
Kävelyn aikana sain just tasattua hengityksen ja nilkat lopetti jumittamisen ku piti lähteä taas juoksuun. No toinen 7 minuuttia menee tuskamittarilla 8½ kohdille. Kyllä alkoi jo hapottaa pahasti 3-4 minuutin kohdalla ja oli todella vaikeaa ja askeleet meni ihan tepsutteluksi. Sitten taas minuutin verran meni helpommin ja viiminen minuutti oli kyllä jo väkisin vääntämistä. Mutta tulipa väännettyä. Viiminen minuutti juoksua ei ehkä ihan äkkivilkaisulla välttämättä muistuttanut juoksua.*
Ja kotiinkin tuli käveltyä melko reippaasti tihkusateessa.
Kieltämättä tuli hyvä olo, että tästäkin selvittiin. Ja tää melkein alkaa jo koukuttaa. Siis suorastaan odottaa seuraavaa pykälää, että selviikö siitäkin. Että mihin tässä vielä mennäänkään! Välillä pilkahtaa jopa se 10 km mielessä. Jaksaisinkohan mä joskus oikeesti juosta kympin...
Huomioita lenkkipolulta:
1. Nälkäisenä juokseminen ei ole kauheen kivaa. Kun muutenkaan ei kunto ole kohdillaan niin saati silloin kun energiatasot on alhaalla. Ja se kurina ja näläntunne ei auta juostessa...
2. Sateella kannattaa laittaa päähän lippis tai muu lakki, joka suojaa silmiä sateelta. Sekään ei kauheesti vähennä tuskaa, että sataa silmiin eikä näe kunnolla... Ja sitten kun pitää mennä pää kumarassa niin ryhti onkin heti pielessä ja siitä kirjoitinkin viimeksi...
3. Jyrkkä alamäki on lähes yhtä ärsyttävä juosta kuin jyrkkä ylämäki. Kannattaa vältellä molempia.
* Tai oikeastaan tarkemmin ajatellen oli se juoksua, se oli ehkä hyvinkin samankaltaista jota voisin kuvitella zombien etenemisen juosten olla. Zombijuoksu = hidasta, laahaavaa ja suusta valuu kuola...
Ohjelmassa oli siis vuorossa seuraavanlainen harjoitus "Kävele 1 min, juokse 7 min, kävele 2 min, juokse 7 min, käänny ja kävele reippaasti kotiin".
Tänään oli taas tällainen ihme säätöpäivä. Lapselliset varmaan tietää, että joskus vaan tulee niitä päiviä, että kaikista valmisteluista ja suunnitelmista huolimatta mikään ei mene niin kuin stömssöössä. No äiti joustaa. Pääsin lopulta lenkille vasta silloin ku muu perhe alkoi syömään. Äiti voi aina sitten omansa lämmittää mikrossa. Mutta pointisit mulle. Mä lähdin, vaikka mieli teki jättää välistä ja jäädä kotiin syömään ku oli nälkäkin jo ja kaiken lisäksi tihutti vettä!
No siis enhän mä kerennyt sitten sen kummemmin juoksuohjelmaan tavaamaan ennen kuin lenkille lähtiessä. Ja sit olinkin, että "WTF pitääkö juosta melkeinpä putkeen melkein vartti!" No tietty eka ajatus oli, että ei tuu mitään. Ja sit heti perään ajatus, että tuleepas.
Ja tuli. Kyllä vaan tuli juostua 7+7 minuuttia 2 minuutin kävelyllä välissä. Ja eka 7 minuuttia oli ihan jees. Siis sellaisella tuskamittarilla, jossa 1 edustaa lähes miellyttävää olotilaa ja 10 hampaat irvessä, verenmaku suussa itkua ja oksennusta pidätellen olotilaa, niin eka 7 minuuttia menee 5-6 kohdille. Jaksoin juosta sen melko ryhdikkäästi ja ilman suurempia luovutusajatuksia.
Kävelyn aikana sain just tasattua hengityksen ja nilkat lopetti jumittamisen ku piti lähteä taas juoksuun. No toinen 7 minuuttia menee tuskamittarilla 8½ kohdille. Kyllä alkoi jo hapottaa pahasti 3-4 minuutin kohdalla ja oli todella vaikeaa ja askeleet meni ihan tepsutteluksi. Sitten taas minuutin verran meni helpommin ja viiminen minuutti oli kyllä jo väkisin vääntämistä. Mutta tulipa väännettyä. Viiminen minuutti juoksua ei ehkä ihan äkkivilkaisulla välttämättä muistuttanut juoksua.*
Ja kotiinkin tuli käveltyä melko reippaasti tihkusateessa.
Kieltämättä tuli hyvä olo, että tästäkin selvittiin. Ja tää melkein alkaa jo koukuttaa. Siis suorastaan odottaa seuraavaa pykälää, että selviikö siitäkin. Että mihin tässä vielä mennäänkään! Välillä pilkahtaa jopa se 10 km mielessä. Jaksaisinkohan mä joskus oikeesti juosta kympin...
Huomioita lenkkipolulta:
1. Nälkäisenä juokseminen ei ole kauheen kivaa. Kun muutenkaan ei kunto ole kohdillaan niin saati silloin kun energiatasot on alhaalla. Ja se kurina ja näläntunne ei auta juostessa...
2. Sateella kannattaa laittaa päähän lippis tai muu lakki, joka suojaa silmiä sateelta. Sekään ei kauheesti vähennä tuskaa, että sataa silmiin eikä näe kunnolla... Ja sitten kun pitää mennä pää kumarassa niin ryhti onkin heti pielessä ja siitä kirjoitinkin viimeksi...
3. Jyrkkä alamäki on lähes yhtä ärsyttävä juosta kuin jyrkkä ylämäki. Kannattaa vältellä molempia.
* Tai oikeastaan tarkemmin ajatellen oli se juoksua, se oli ehkä hyvinkin samankaltaista jota voisin kuvitella zombien etenemisen juosten olla. Zombijuoksu = hidasta, laahaavaa ja suusta valuu kuola...
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Viikko 4: Sata salamaa ja muita kokemuksia!
Olin tässä su-ke reissussa kotopuolessa. Kaikenlaista synttärikestiä riitti. Uh. Olo on turpea kaikesta kahvittelusta ja epäsäännöllisestä ruokailusta ja liian vähäisestä veden nauttimisesta. Projekti Ohukainen on aika huonoissa kantimissa.
No mutta mennään asiaan sen suuremmin morkkiksia purkamatta. Lähdetään juoksuun.
Maanantaina oli ohjelmassa "Kävele 2 min, juokse 5 min, pidä pieni tauko. Käänny, juokse 5 min ja kävele 2 min" -harjoitus.
Joo kun kerranki oli lapsille hoitaja niin päätin mennä jo aamupäivästä. Vedin reippaana tyttönä kamppeet niskaan ja sanoin heipat mammalle ja muksuille ja menin pihalle. Ja mitä tapahtuu. Heti kun ovi sulkeituu takana alkaa taivas jyristä. No eipä mitään. Kattelen, että aika kaukana tuntuis ukkonen olevan, että kyllä tollasen 20 minsan lenkin kerkee vielä menee.
Eka juoksupätkä meneekin ihan mukavasti, mitä nyt taivaanranta muuttuu joka askeleella mustemmaksi. Samaa tahtia kun jaökoja alkaa painaa niin synkistyy taivaskin. Samalla kun kello piippaa et 5 minuuttia on juostu niin rysähtää ihan lähellä, siis muutaman kilsan päässä. Ukkonen ehtikin nopeesti päällee...
Ja voi kuulkaa voin sanoa, että kyllä se pieni salamointi ja jyrähtely pistää jalkoihin liikettä... Tuli aika lyhyt tauko, just sen verran et sai hengitystä vähän tasaantumaan ja sit pingottiin kotia kohti. Koko ajan piti vaan ajatella, että ihan rauhassa vaan. Jos menee liian kovaa niin voimat loppuu ja matka kestää entistä kauemmin. No vedin kyllä itseni ihan piippuun... mutta jaksoin juosta sen 5 minuuttia kotiinkin päin. Ja ihme kyllä selvisin kuivana ja ilman raekeita päähän. Viimiset pari minuuttia kevelin pienessä tihkusateessa. 10 metriä ennen ulko-ovea salama iski ihan porukoiden talon taakse. Siinä kohtaa tulikin aika helvatinmoinen kiire sisälle. Ja hyvä että sain lenkkarit jalasta, kun taivas repes ja vettä tuli ku saavista kaatamalla. Ajoitus kohdillaan. Vai miten sen sanois.
No illalla oli kyllä jalat ja niska vähän jumissa. Tais vähän tulla jännitettyä lihaksia lenkillä...
Tiistaina sitten vuorostaan piti suorittaa "Kävele 1 min, juokse 5 min. Pidä ½ min tauko. Käänny
juokse 5 min. ja kävele 1 min" -harjoitus. Oikeastaan lyhyesti ja ytimekkäästi vois todeta, että juokseminen eli hölkkä tuntui todella pahalta, mutta tein sen ja selvisin. Onnittelin itseäni sen jälkeen. Vaikka juoksu osuus tuntui todella pahalta, pahemmalta kuin aikoihin, niin silti tuli olo, että tästä voi tulla jotakin. Vaikka oma olo oli ihan täysin juoksemista vastaan, jaksoin silti juosta kun vaan päätin sinnitellä. Ja vaikka juoksin todella hitaasti, juoksin melkein yhtä pitkälle kuin maanantaina ja ensimmäistä kertaa myös juoksin lähes tulkoon täysin yhtä pitkän matkan toisella juoksu pätkällä. Osasin siis jakaa voimani oikein jatasaisesti, kun niitä ei juuri edes ollut.
Huomioita lenkkipolulta:
1. Kun alkaa todella uuvuttaa, ryhti lysähtää ja juoksee kumarassa ja etukenossa. Tästä syystä hengitys on vaikeampaa. Ja etukeno asento vaikeuttaa myös jalkojen käyttöä. Jolloin alkaa uupumaan entistä enemmän... Noidankehä on valmis. Silloin kun alkaa uuvuttaa, pitää entistä kovemmin pitää ryhti hyvänä, jotta voi hengittää kunnolla ja jalat ei tuntuisi niin painavilta. Hengittäminen kun jotenkin vaan helpottaa oloa ja kevyemmät jalat nyt on mukavemmat. Tarvittais vissiin niitä kuuluisia keskivartalon syviälihaksia* treenata, että jaksais itteään kannatella. Nyt piti tehdä oikein tosissaan töitä niillä kaikilla olemassa olevilla vatsa- ja selkälihaksillä** että jaksoi olla ryhdikkäästi. Että kaipa se kahvakuulailu on ihan hyvä laji tähän rinnalle.
2. Huonosti nukutut yöt ja huonosti syödyt päivät tuntuvat todella paljon myös lenkillä. Juokseminen on todella raskasta, kun koko kroppa on uuvuksissa jo valmiiksi ja on väsynyt, niin ei jaksa oikein keskittyä tekemiseen. Hyvä etten välillä unohtanut nostella jalkoja, kun olin tiistaina lenkillä.
3. Pitää pukeutua hengittäviin asuihin. Collegatakki ei ole hyvä lenkkivaruste. Ja kun tässä koko ajan pitäisi pitempään juosta, niin hengittävät ja hikeä siirtävät vaatteet ovat varmasti tarpeen. Voin sanoa, että muutenkin kostealla kelillä juostessa pukkaa hikeä hyvin ja takki joka vaan imaisee hien ja muuttuu märäksi ja liimautuu kiinni ikävästi ihoon ei todellakaan ole mukavaa lenkkiseuraa...
Niin ja tänään olikin lepopäivä. On mennyt aika hyvin reissun univelkoja kuittaillessa sohvalla. Toisella silmällä koittaa vahtia lapsia ja toinen nukkuu...
* joita en siis omista, kuten arvata saattaa
** joita en myöskään juurikaan omista. Keskivartaloni on muodostunut lähinnä rasvakudoksesta ja raskausarvista..
No mutta mennään asiaan sen suuremmin morkkiksia purkamatta. Lähdetään juoksuun.
Maanantaina oli ohjelmassa "Kävele 2 min, juokse 5 min, pidä pieni tauko. Käänny, juokse 5 min ja kävele 2 min" -harjoitus.
Joo kun kerranki oli lapsille hoitaja niin päätin mennä jo aamupäivästä. Vedin reippaana tyttönä kamppeet niskaan ja sanoin heipat mammalle ja muksuille ja menin pihalle. Ja mitä tapahtuu. Heti kun ovi sulkeituu takana alkaa taivas jyristä. No eipä mitään. Kattelen, että aika kaukana tuntuis ukkonen olevan, että kyllä tollasen 20 minsan lenkin kerkee vielä menee.
Eka juoksupätkä meneekin ihan mukavasti, mitä nyt taivaanranta muuttuu joka askeleella mustemmaksi. Samaa tahtia kun jaökoja alkaa painaa niin synkistyy taivaskin. Samalla kun kello piippaa et 5 minuuttia on juostu niin rysähtää ihan lähellä, siis muutaman kilsan päässä. Ukkonen ehtikin nopeesti päällee...
Ja voi kuulkaa voin sanoa, että kyllä se pieni salamointi ja jyrähtely pistää jalkoihin liikettä... Tuli aika lyhyt tauko, just sen verran et sai hengitystä vähän tasaantumaan ja sit pingottiin kotia kohti. Koko ajan piti vaan ajatella, että ihan rauhassa vaan. Jos menee liian kovaa niin voimat loppuu ja matka kestää entistä kauemmin. No vedin kyllä itseni ihan piippuun... mutta jaksoin juosta sen 5 minuuttia kotiinkin päin. Ja ihme kyllä selvisin kuivana ja ilman raekeita päähän. Viimiset pari minuuttia kevelin pienessä tihkusateessa. 10 metriä ennen ulko-ovea salama iski ihan porukoiden talon taakse. Siinä kohtaa tulikin aika helvatinmoinen kiire sisälle. Ja hyvä että sain lenkkarit jalasta, kun taivas repes ja vettä tuli ku saavista kaatamalla. Ajoitus kohdillaan. Vai miten sen sanois.
No illalla oli kyllä jalat ja niska vähän jumissa. Tais vähän tulla jännitettyä lihaksia lenkillä...
Tiistaina sitten vuorostaan piti suorittaa "Kävele 1 min, juokse 5 min. Pidä ½ min tauko. Käänny
juokse 5 min. ja kävele 1 min" -harjoitus. Oikeastaan lyhyesti ja ytimekkäästi vois todeta, että juokseminen eli hölkkä tuntui todella pahalta, mutta tein sen ja selvisin. Onnittelin itseäni sen jälkeen. Vaikka juoksu osuus tuntui todella pahalta, pahemmalta kuin aikoihin, niin silti tuli olo, että tästä voi tulla jotakin. Vaikka oma olo oli ihan täysin juoksemista vastaan, jaksoin silti juosta kun vaan päätin sinnitellä. Ja vaikka juoksin todella hitaasti, juoksin melkein yhtä pitkälle kuin maanantaina ja ensimmäistä kertaa myös juoksin lähes tulkoon täysin yhtä pitkän matkan toisella juoksu pätkällä. Osasin siis jakaa voimani oikein jatasaisesti, kun niitä ei juuri edes ollut.
Huomioita lenkkipolulta:
1. Kun alkaa todella uuvuttaa, ryhti lysähtää ja juoksee kumarassa ja etukenossa. Tästä syystä hengitys on vaikeampaa. Ja etukeno asento vaikeuttaa myös jalkojen käyttöä. Jolloin alkaa uupumaan entistä enemmän... Noidankehä on valmis. Silloin kun alkaa uuvuttaa, pitää entistä kovemmin pitää ryhti hyvänä, jotta voi hengittää kunnolla ja jalat ei tuntuisi niin painavilta. Hengittäminen kun jotenkin vaan helpottaa oloa ja kevyemmät jalat nyt on mukavemmat. Tarvittais vissiin niitä kuuluisia keskivartalon syviälihaksia* treenata, että jaksais itteään kannatella. Nyt piti tehdä oikein tosissaan töitä niillä kaikilla olemassa olevilla vatsa- ja selkälihaksillä** että jaksoi olla ryhdikkäästi. Että kaipa se kahvakuulailu on ihan hyvä laji tähän rinnalle.
2. Huonosti nukutut yöt ja huonosti syödyt päivät tuntuvat todella paljon myös lenkillä. Juokseminen on todella raskasta, kun koko kroppa on uuvuksissa jo valmiiksi ja on väsynyt, niin ei jaksa oikein keskittyä tekemiseen. Hyvä etten välillä unohtanut nostella jalkoja, kun olin tiistaina lenkillä.
3. Pitää pukeutua hengittäviin asuihin. Collegatakki ei ole hyvä lenkkivaruste. Ja kun tässä koko ajan pitäisi pitempään juosta, niin hengittävät ja hikeä siirtävät vaatteet ovat varmasti tarpeen. Voin sanoa, että muutenkin kostealla kelillä juostessa pukkaa hikeä hyvin ja takki joka vaan imaisee hien ja muuttuu märäksi ja liimautuu kiinni ikävästi ihoon ei todellakaan ole mukavaa lenkkiseuraa...
Niin ja tänään olikin lepopäivä. On mennyt aika hyvin reissun univelkoja kuittaillessa sohvalla. Toisella silmällä koittaa vahtia lapsia ja toinen nukkuu...
* joita en siis omista, kuten arvata saattaa
** joita en myöskään juurikaan omista. Keskivartaloni on muodostunut lähinnä rasvakudoksesta ja raskausarvista..
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Viikko 3: Perjantai, 5 minuuttia!
Nonni. Se on taas (juoksu)askel otettu eteenpäin. Tänään oli "Kävele 2 min, juokse 5 min ja pidä pieni tauko. Käänny, juokse 5 min ja kävele 2 min." -harjoitus.
Edellisessä viestissä purnasin sitä, kun tuntuu niin pahalta ja mahtaako hommasta ikinä tulla nautinnollista. Minua valaistiin hyvillä linkeillä ja kokemuksilla. Kiitos niistä! Niistä viisastuneena, totesin, että tää homma tulee tuntumaan tosi pahalta pitkän aikaa ja ilo ja nautinto tulee sit joskus. Ehkä. Ja rauhallisesti pitää aloittaa, omaan tahtiin. Vinkit hattuun ja hölkälle.
Se lisäminuutti oli etukäteen henkisesti iso juttu. Että jaksanko oikeesti hölkätä VIISI minuuttia. Tämä huoli mielessä, päätin lähteä liikkeelle rauhallisesti ja maltillisesti. Ja siis mitä kävi? Eka 5 minuuttinen ei edes tuntunut kauheen kamalalta. Siinä vaiheessa ku aika päättyi ja kello piippas niin olin ihan et whaaat, joko se meni? Tärkein juttu taisi olla jaksamisen kannalta se, että hengitys pelas. Rauhallinen rytmi pysyi ja jaksoin hengitellä tasaisesti. Lisäksi katse oli suunnattu kauas eikä metrin päässä kengistä, kuten yleensä. Parempi ryhti paransi myös hengitystä ja jalkoja oli helpompi liikutella. Ja vaikka juoksin rauhallisemmin, ei se hirveesti vaikuttanut juostuun matkaan. Meno oli tasaisempaa loppuun asti ja totaali uupumusta ei tullut. Ja ehdin jopa ihailla niitä maisemiakin vähän.
Kotiin päin tullessa meni ihan mukavasti. 3,5 minuutin kohdalla jalat alkoi vasta tuntua todella raskaalta. Ei puhettakaan rullaavasta juoksusta*. Mutta hitaasti taapersin eteenpäin. Ja kaiken lisäksi viimeinen reilu minuutti oli loivaa ylämäkeä. Huh. Kyllä alkoi jaloissa tuntua. Mut lopulta kävi niin, että hölköttelin 10-15 sekunttia ekstraa. Ihan vaan koska halusin päästä tiettyyn tienhaaraan asti. Aikamoista. Mut nyt se viis minuuttinenkin on selätetty. Henkinen kynnys ylitetty. Joten kohti uusia tuskia!
En tiedä onko muilla vai onko vaan oma ongelma, mutta juoksun jälkeen kävellessä mun nilkat alkaa pakottaa tia jomotella tai miten sen nyt kuvais. Ovat silleen tosi jäykät. Juostessa vissiin nilkka tekee erilaista liikettä ku kävellessä, ku tuntuu, että askeltaessa kävellen nilkka ei meinaa myötäillä jalan liikettä. Ärsyttävää. Menee muutamassa minuutissa ohi. Mietin vaan, että johtuuko mun vanhasta nilkkavammasta vai juoksenko jotenkin ihan päin kuusta, vai onko ihan normaalia rasitusta... Tai sitten ei pidä enää kävellä. :D Lenkit tulee vain 5 minuutin pituisiksi ku tarvis vaan juosta. Ni että onhan se persiistä, ku ensin tuskalla koittaa saada juoksut juostua että pääsis vaan kevyesti kävelee niin sitten se kipu vasta iskeekin... Niin että millon sit tuntuu hyvältä?!**
Ai niin ja juu eilen kävin kävelyllä. Ei menny ehkä ihan sääntöjen mukaan, ku oli ohjelmallinen päivä. Mut aamusta lähdettiin likkojen kanssa leikkipuistoon mutkan kautta. Et tuli sit ehkä 20 minuutin kävelylenkki, mut kyllä se tuplisten työntö tuo siihen lisäpuhtia. Enempään ei ollut aikaa, et muksut saa hetken riehuu ennen 3-vuotisneuvolaa. Nyyh, niin ne mun vauvat kasvaa. Ja nyyh, kannan kyllä edelleen ekstroineen niitä vauvakilojakin kolmen vuoden jälkeen...
Ja illalla paransin henkistä hyvinvointia yksillä kaverin kanssa. Päivän paras treeni.
* No en kyllä sanois toisaalta mun hölköttelyä rullaavaksi muutenkaan. Mut kyllä jalka sentään alussa nousee enemmän kuin sentin maanpinnasta. Jos olis tullu isompi oksa tielle niin oisin varmaan siihen kompastunut...
**No ehkä näin neljän tunnin päästä henkisesti, kun on käynyt sen treenin tekemässä ja selvinnyt siitä. Fyysisesti ei kyllä tunnu yhtään hyvältä.
Edellisessä viestissä purnasin sitä, kun tuntuu niin pahalta ja mahtaako hommasta ikinä tulla nautinnollista. Minua valaistiin hyvillä linkeillä ja kokemuksilla. Kiitos niistä! Niistä viisastuneena, totesin, että tää homma tulee tuntumaan tosi pahalta pitkän aikaa ja ilo ja nautinto tulee sit joskus. Ehkä. Ja rauhallisesti pitää aloittaa, omaan tahtiin. Vinkit hattuun ja hölkälle.
Se lisäminuutti oli etukäteen henkisesti iso juttu. Että jaksanko oikeesti hölkätä VIISI minuuttia. Tämä huoli mielessä, päätin lähteä liikkeelle rauhallisesti ja maltillisesti. Ja siis mitä kävi? Eka 5 minuuttinen ei edes tuntunut kauheen kamalalta. Siinä vaiheessa ku aika päättyi ja kello piippas niin olin ihan et whaaat, joko se meni? Tärkein juttu taisi olla jaksamisen kannalta se, että hengitys pelas. Rauhallinen rytmi pysyi ja jaksoin hengitellä tasaisesti. Lisäksi katse oli suunnattu kauas eikä metrin päässä kengistä, kuten yleensä. Parempi ryhti paransi myös hengitystä ja jalkoja oli helpompi liikutella. Ja vaikka juoksin rauhallisemmin, ei se hirveesti vaikuttanut juostuun matkaan. Meno oli tasaisempaa loppuun asti ja totaali uupumusta ei tullut. Ja ehdin jopa ihailla niitä maisemiakin vähän.
Kotiin päin tullessa meni ihan mukavasti. 3,5 minuutin kohdalla jalat alkoi vasta tuntua todella raskaalta. Ei puhettakaan rullaavasta juoksusta*. Mutta hitaasti taapersin eteenpäin. Ja kaiken lisäksi viimeinen reilu minuutti oli loivaa ylämäkeä. Huh. Kyllä alkoi jaloissa tuntua. Mut lopulta kävi niin, että hölköttelin 10-15 sekunttia ekstraa. Ihan vaan koska halusin päästä tiettyyn tienhaaraan asti. Aikamoista. Mut nyt se viis minuuttinenkin on selätetty. Henkinen kynnys ylitetty. Joten kohti uusia tuskia!
En tiedä onko muilla vai onko vaan oma ongelma, mutta juoksun jälkeen kävellessä mun nilkat alkaa pakottaa tia jomotella tai miten sen nyt kuvais. Ovat silleen tosi jäykät. Juostessa vissiin nilkka tekee erilaista liikettä ku kävellessä, ku tuntuu, että askeltaessa kävellen nilkka ei meinaa myötäillä jalan liikettä. Ärsyttävää. Menee muutamassa minuutissa ohi. Mietin vaan, että johtuuko mun vanhasta nilkkavammasta vai juoksenko jotenkin ihan päin kuusta, vai onko ihan normaalia rasitusta... Tai sitten ei pidä enää kävellä. :D Lenkit tulee vain 5 minuutin pituisiksi ku tarvis vaan juosta. Ni että onhan se persiistä, ku ensin tuskalla koittaa saada juoksut juostua että pääsis vaan kevyesti kävelee niin sitten se kipu vasta iskeekin... Niin että millon sit tuntuu hyvältä?!**
Ai niin ja juu eilen kävin kävelyllä. Ei menny ehkä ihan sääntöjen mukaan, ku oli ohjelmallinen päivä. Mut aamusta lähdettiin likkojen kanssa leikkipuistoon mutkan kautta. Et tuli sit ehkä 20 minuutin kävelylenkki, mut kyllä se tuplisten työntö tuo siihen lisäpuhtia. Enempään ei ollut aikaa, et muksut saa hetken riehuu ennen 3-vuotisneuvolaa. Nyyh, niin ne mun vauvat kasvaa. Ja nyyh, kannan kyllä edelleen ekstroineen niitä vauvakilojakin kolmen vuoden jälkeen...
Ja illalla paransin henkistä hyvinvointia yksillä kaverin kanssa. Päivän paras treeni.
* No en kyllä sanois toisaalta mun hölköttelyä rullaavaksi muutenkaan. Mut kyllä jalka sentään alussa nousee enemmän kuin sentin maanpinnasta. Jos olis tullu isompi oksa tielle niin oisin varmaan siihen kompastunut...
**No ehkä näin neljän tunnin päästä henkisesti, kun on käynyt sen treenin tekemässä ja selvinnyt siitä. Fyysisesti ei kyllä tunnu yhtään hyvältä.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Viiko 3: keskiviikko
No niin. Eilen oli vähän hässäkkäpässäkkää. Eli lastenhoidollisia ongelmia. Jäi sitten lenkit välistä, kun en ihan puolenyön tienoilla viittinyt lähtee enää lenkille. Hoidin sitten eiliset juoksut tänään ja tänäinen kävely sitten, no vaikka huomenna ku olis vapaapäivä, jonka sattumalta sitten vietinkin jo eilen. :D Ymmärsikö kukaan? Suunnitelmallinen toiminta... ei onnistu mulla.
No mutta tänään siis vuorossa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min"-harjoitus.
No niin. Ensinnäkin. Jeee! Juoksin ehkä 20-30 metriä enempi kuin viimeksi! Pikku siivu, mutta eteenpäin kuitenkin. Antoi sekin uskoa, että ehkä tästä joskus tulee jotakin. Ja kotiin päinkin ylämäkipätkä meni ihan jees. Selvisin kunnialla, vaikka pahaa teki ja jalat tuntu hyytelöltä ja pelkällä tahdonvoimalla sain niitä nosteltua. Mut sitten ku se mäki on suoritettu ja sen päälle 50 metriä tasaista juossut, niin olo helpottuuu. Sit jaksais taas vaikka vähän enempikin.
Ei toi juoksu kyllä mitään nautinnollista ole.* Tuskaa ensimmäisen 30 sekunnin jälkeen. Se eka puolminuttinen menee kevyesti ja antaa sellaisen harhakuvan, et hei nythän tää sujuu! Ja sit se iskee ku salama. Ilo rutistetaan kasaan. Tuntuu ku joku olis yhtäkkii heittänyt 30 kg perunasäkin niskaan. Henki loppuu, jalat ei meinaa kantaa, ryhdin ylläpitäminen tuntuu vaikealta... jne... Ja silti sitä selviää loppuun asti. Ihmeellistä.
Tänään mietin ku juoksin taas samaa pätkää, että iskeeköhän lopussa todellinen fyysinen uupumus vai henkinen uupumus. Siis kun tietää aika tarkkaan sen kohdan mihin asti 4 minuutissa hölkkää niin kun se tietty kurvi alkaa siintää silmissä niin tuntuu, että voimat loppuu ihan just sillä sekunnilla ja ne viimeiset metrit ja hetket tuntuu kestävän ikuisuuden. Et tulisko sitä tunnetta, jos olis vieraammalla reitillä. Tarvii ehkä testata ens kerralla. Vaikka toisaalta samaa reittiä mennessä on jokseenkin helppo arvioida ehtikö juosta pidemmälle samassa ajassa. Kuten tänään. Heti meni parremmin, ku ei yrittänyt mitään. Meni vaan.
Kaverini Nelliina sattui omassa Liikunnanvihaaja blogissaan just tänään kirjoittamaan tästä juoksun aloittamisen tuskasta. Aika samoja havaintoja ja kokemuksia mullakin jo. Ja sain hyviä vinkkejä.
Ja minähän olen kanssa aika ummikkona tähän hommaan lähtenyt. Sain vain kerran villin idean ja sitten päätin toteuttaa sen asiaan sen enempää perehtymättä. Tyypillistä mulle. Innostun jostain ja vauhdilla vaan hommiin selvittämättä asioita ja kattellaan sit miten käy. Ja kuinka kauan into kestää. Mistä lie tällänenkin piirre tullut.** No jo nyt parin viikon jälkeen on tullut olo, että ehkä tarvis vähän perehtyä asiaan. Jos jonakin vähemmän kauniina päivänä jaksais tutkia enempi netin syövereitä ja juoksuasioita.
Ja nyt itselle ja muillekin muistiin. JUO SITÄ VETTÄ TARPEEKSI, ETENKIN KUN ON HELLE!***
* Odotan sitä aika (mahtaako koskaan tullakaan) että juoksu tuntuis hyvältä ja sen jälkeen olis loistava fiilis. Nyt lähinnä olo on uupunut, hikinen ja raihnainen.
** Iskälle terkut! :D
***Hipsinkin tästä hakemaan vettä, että sais tätä helleturvotusta, jalkakramppailua ja päänsärkyä vähemmälle...
No mutta tänään siis vuorossa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min"-harjoitus.
No niin. Ensinnäkin. Jeee! Juoksin ehkä 20-30 metriä enempi kuin viimeksi! Pikku siivu, mutta eteenpäin kuitenkin. Antoi sekin uskoa, että ehkä tästä joskus tulee jotakin. Ja kotiin päinkin ylämäkipätkä meni ihan jees. Selvisin kunnialla, vaikka pahaa teki ja jalat tuntu hyytelöltä ja pelkällä tahdonvoimalla sain niitä nosteltua. Mut sitten ku se mäki on suoritettu ja sen päälle 50 metriä tasaista juossut, niin olo helpottuuu. Sit jaksais taas vaikka vähän enempikin.
Ei toi juoksu kyllä mitään nautinnollista ole.* Tuskaa ensimmäisen 30 sekunnin jälkeen. Se eka puolminuttinen menee kevyesti ja antaa sellaisen harhakuvan, et hei nythän tää sujuu! Ja sit se iskee ku salama. Ilo rutistetaan kasaan. Tuntuu ku joku olis yhtäkkii heittänyt 30 kg perunasäkin niskaan. Henki loppuu, jalat ei meinaa kantaa, ryhdin ylläpitäminen tuntuu vaikealta... jne... Ja silti sitä selviää loppuun asti. Ihmeellistä.
Tänään mietin ku juoksin taas samaa pätkää, että iskeeköhän lopussa todellinen fyysinen uupumus vai henkinen uupumus. Siis kun tietää aika tarkkaan sen kohdan mihin asti 4 minuutissa hölkkää niin kun se tietty kurvi alkaa siintää silmissä niin tuntuu, että voimat loppuu ihan just sillä sekunnilla ja ne viimeiset metrit ja hetket tuntuu kestävän ikuisuuden. Et tulisko sitä tunnetta, jos olis vieraammalla reitillä. Tarvii ehkä testata ens kerralla. Vaikka toisaalta samaa reittiä mennessä on jokseenkin helppo arvioida ehtikö juosta pidemmälle samassa ajassa. Kuten tänään. Heti meni parremmin, ku ei yrittänyt mitään. Meni vaan.
Kaverini Nelliina sattui omassa Liikunnanvihaaja blogissaan just tänään kirjoittamaan tästä juoksun aloittamisen tuskasta. Aika samoja havaintoja ja kokemuksia mullakin jo. Ja sain hyviä vinkkejä.
Ja minähän olen kanssa aika ummikkona tähän hommaan lähtenyt. Sain vain kerran villin idean ja sitten päätin toteuttaa sen asiaan sen enempää perehtymättä. Tyypillistä mulle. Innostun jostain ja vauhdilla vaan hommiin selvittämättä asioita ja kattellaan sit miten käy. Ja kuinka kauan into kestää. Mistä lie tällänenkin piirre tullut.** No jo nyt parin viikon jälkeen on tullut olo, että ehkä tarvis vähän perehtyä asiaan. Jos jonakin vähemmän kauniina päivänä jaksais tutkia enempi netin syövereitä ja juoksuasioita.
Ja nyt itselle ja muillekin muistiin. JUO SITÄ VETTÄ TARPEEKSI, ETENKIN KUN ON HELLE!***
* Odotan sitä aika (mahtaako koskaan tullakaan) että juoksu tuntuis hyvältä ja sen jälkeen olis loistava fiilis. Nyt lähinnä olo on uupunut, hikinen ja raihnainen.
** Iskälle terkut! :D
***Hipsinkin tästä hakemaan vettä, että sais tätä helleturvotusta, jalkakramppailua ja päänsärkyä vähemmälle...
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Viikko 3: maanantai
Uus viikko jee! Kakkosviikon vedinkin tuplasti sen saamarin flunssan vuoksi. No mut nyt tavallaan päästiin eteenpäin. Ainakin ohjelmassa. Juoksussa tuntuu että ettenpäin ei päästä ollenkaan...
Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Luulis jo ton 4 minuuttia sujuvan melko hyvin ku sitä on niin monta kertaa jo joussut. No ei. Ihan yhtä kamalaa edelleen. Päätin juosta ekan juoksu pätkän voimieni rajoilla. No niin tein. Ihan oli jalat hyytelöä ja henki meinas loppua. Ja juoksin ehkä 50-70 metriä pidemmälle kuin eilen.
Että näin. Se toinen juoksu kotiin päin olikin sitten toooosi hidasta ja juuri ja juuri jaksoin neljäminuuttia nostella jalkoja. Meni lopussa aika jäykäksi, tuntui jotnekin että jännitän jalkoja. Juoksun pitäisi käsittääkseni olla melko rentoa. Mun kohdalla kyllä rentous on kaukana.
Ja siis korpee. Mun aivot tiedostaa, että tällä massalla ja kuntopohjalla ei voi saada tuloksia parissa päivässä, mut silti ketuttaa, kun parannusta ei tunnu tapahtuvan. Olen malttamaton ja kun asiat ei tapahdu nopeesti niin en jaksa odottaakaan vaan jätän hommat kesken. Josko nyt koittais kuitenkin tsempata loppuun asti. Jos ei muuten niin luonnetta kasvattavana.
Hmm. Ehkä juoksustakoulusta tulee se toinen suuri ja kasvattava elämänkoulu äitiyden lisäksi. Will see.
Tein kaksi huomiota juostessa.
1. Painoa on ehdottomasti saatava alaspäin, jos aion jaksaa joskus juosta enemmän kuin 10 minuuttia. Kunto, vauhti ja matka kasvavat varmasti nopeampaa ku mukana ei tarvi raahata ylimääräistä 40 kiloa.
2. En ihmettele yhtään enää, miksi jotkut juoksee nollatakseen päänsä. Mä en ainakaan kerenny miettimään juostessa mitään muuta kuin että hengitä, hengitä, HENGITÄ!
Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Luulis jo ton 4 minuuttia sujuvan melko hyvin ku sitä on niin monta kertaa jo joussut. No ei. Ihan yhtä kamalaa edelleen. Päätin juosta ekan juoksu pätkän voimieni rajoilla. No niin tein. Ihan oli jalat hyytelöä ja henki meinas loppua. Ja juoksin ehkä 50-70 metriä pidemmälle kuin eilen.
Että näin. Se toinen juoksu kotiin päin olikin sitten toooosi hidasta ja juuri ja juuri jaksoin neljäminuuttia nostella jalkoja. Meni lopussa aika jäykäksi, tuntui jotnekin että jännitän jalkoja. Juoksun pitäisi käsittääkseni olla melko rentoa. Mun kohdalla kyllä rentous on kaukana.
Ja siis korpee. Mun aivot tiedostaa, että tällä massalla ja kuntopohjalla ei voi saada tuloksia parissa päivässä, mut silti ketuttaa, kun parannusta ei tunnu tapahtuvan. Olen malttamaton ja kun asiat ei tapahdu nopeesti niin en jaksa odottaakaan vaan jätän hommat kesken. Josko nyt koittais kuitenkin tsempata loppuun asti. Jos ei muuten niin luonnetta kasvattavana.
Hmm. Ehkä juoksustakoulusta tulee se toinen suuri ja kasvattava elämänkoulu äitiyden lisäksi. Will see.
Tein kaksi huomiota juostessa.
1. Painoa on ehdottomasti saatava alaspäin, jos aion jaksaa joskus juosta enemmän kuin 10 minuuttia. Kunto, vauhti ja matka kasvavat varmasti nopeampaa ku mukana ei tarvi raahata ylimääräistä 40 kiloa.
2. En ihmettele yhtään enää, miksi jotkut juoksee nollatakseen päänsä. Mä en ainakaan kerenny miettimään juostessa mitään muuta kuin että hengitä, hengitä, HENGITÄ!
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Viiko 2: sunnuntai
Juoksuohjelman mukaan tänään olisi pitänyt olla siis vapaapäivä, mutta vietinkin sen jo eilen, että jalkaparkani palautuvat kahvakuulakyykkäilystä. Eilinen siis menikin nautiskellessa ihanasta kesäpäivästä, synttärijuhlista grillailusta ja leffasta. Oikein rentouttava vapaa päivä, mitä nyt sitten tämä toinen projekti eli pyrkimys ohuemmaksi sai ehkä hieman hidastetta, karkeista, jätskistä, pasteijoista ja grilliherkuista. No arki alkaa ja takaisin ruotuun...
Mutta tänään kävin kuitenkin juoksut juoksemassa, vaikka sohva huuteli kyllä äärimmäisen tehokkaasti. On kyllä annettava nyt pisteet itselleni, etät todella lähdin sinne lenkille, vaikka mieli olis tehnyt jättää välistä. Aiemmin niin olisin tehnytkin. Ja kaikenlisäksi olisin rojahtanut sinne sohvalle namipussin kanssa. Ja sittenhän se olo vasta hyvä olisikin. :D No sohva kutsui, mut lenkkarit vedin jalkaan. Kävin taas vasta yhdeksän aikaa illalla juoksulla, ku ei oikeen kykene helteessä pinkomaan.*
Onneksi sain taas lenkkiseurakseni ne tsiljoona hyttystä. Oliskin ollut tosi yksinäistä muuten.
Fiilis oli hyvä ja juoksukin sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -harjoitus. Ekat neljä minuuttia meni ihan ok, viime sekuinneilla alkoi tuntua pahalta, mutta olisin ehkä enempikin jaksanut. Ja eteninkin hitusen pidemmälle kuin edelliskerralla. Ja kotimatkalla oli taas tuskaa, mutta selvisin. Tuskan syy oli se että lähes koko neliminuuttisen juoksin pientä metsäpolkua YLÄMÄKEEN. Olen vältellyt** ylämäkiä, etten "kuolisi" matkalle, mutta nyt piti*** sitten hipsutella mäkeä ylös. Olipa kyllä rankkaa. Mut selvisin siitäkin. Hyvä minä, siis todellakin juoksin tai no hölkkäsin tai oikeastaan raahustin juoksuaskelta muistuttavalla tyylillä mäen ylös. Ne hyttyset tais kannustaa pysymään liikkeellä. Hyviä tsemppareita! Kannattaa kokoilla! Niin, että ehkä ens kerralla vois laittaa vaikka jotain hyttyskarkotetta nahkaansa...
Vasen jalka kyllä tuntui lopussa raskaalta. Siis jännä homma ku oikea jalka jaksias mennä mut vasen haluais pysähtyä. No raahautuihan se sitten kotiin asti mukana, mut pohjetta meinaa vähän krampata. Iltapalaksi lisää vettä, magnesiumia ja venyttelyjä.
Niin siitä etenemisestä. Mun juoksuvauhtini on toooooodella hidasta. Mittailin tänään juoksun jälkeen vähän karttaohjelmalla, niin taitoin 4 minuutin aikana n. 500-600 metriä. Hihhii. Huvitaa vähän itseäkin. Jos vauhti pysyy samana (500m/4min) tunnin verran niin silloin juoksisin 7,5 km. No on se vähän nopeampaa ku kävellen. 10 km lenkkiin menisi siis 1h 20 minuuttia.
Se sitten, että pysyykö vauhti samana koko matkan ja paraneeko vauhti ylipäätään vielä ja mikä sitten onkaan sopiva vauhti, että pystyis juoksemaan 10 km on mystisiä asioita, jotka ehkä selvii ajansaatossa. Mutta tulipa tsekattua. Parin-kolmen viikon päästä voi taas kattoa onko tapahtunut muutosta.
* Niin ja siis ysin aikaankin mittäri näytti vielä 25,7 astetta että helteenpuolella sekin taisi olla, mutta huomattavasti vähemmän kuin päivällä 30,3 astetta.
** Mikä on aika mahdotonta, kun asuukin mäen päällä... ja muutenkin asuinseutu on mäkistä.
*** Siis ihan vahingossa JUOKSIN OHI siitä helpommasta polusta. Tais olla liikaa vauhtia (no ei ollut) tai ajatukset jossain muualla (no todellakin). Oli sitten tultava jyrkempää reittiä kun en viittinyt takispäinkään käätyä.
Mutta tänään kävin kuitenkin juoksut juoksemassa, vaikka sohva huuteli kyllä äärimmäisen tehokkaasti. On kyllä annettava nyt pisteet itselleni, etät todella lähdin sinne lenkille, vaikka mieli olis tehnyt jättää välistä. Aiemmin niin olisin tehnytkin. Ja kaikenlisäksi olisin rojahtanut sinne sohvalle namipussin kanssa. Ja sittenhän se olo vasta hyvä olisikin. :D No sohva kutsui, mut lenkkarit vedin jalkaan. Kävin taas vasta yhdeksän aikaa illalla juoksulla, ku ei oikeen kykene helteessä pinkomaan.*
Onneksi sain taas lenkkiseurakseni ne tsiljoona hyttystä. Oliskin ollut tosi yksinäistä muuten.
Fiilis oli hyvä ja juoksukin sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -harjoitus. Ekat neljä minuuttia meni ihan ok, viime sekuinneilla alkoi tuntua pahalta, mutta olisin ehkä enempikin jaksanut. Ja eteninkin hitusen pidemmälle kuin edelliskerralla. Ja kotimatkalla oli taas tuskaa, mutta selvisin. Tuskan syy oli se että lähes koko neliminuuttisen juoksin pientä metsäpolkua YLÄMÄKEEN. Olen vältellyt** ylämäkiä, etten "kuolisi" matkalle, mutta nyt piti*** sitten hipsutella mäkeä ylös. Olipa kyllä rankkaa. Mut selvisin siitäkin. Hyvä minä, siis todellakin juoksin tai no hölkkäsin tai oikeastaan raahustin juoksuaskelta muistuttavalla tyylillä mäen ylös. Ne hyttyset tais kannustaa pysymään liikkeellä. Hyviä tsemppareita! Kannattaa kokoilla! Niin, että ehkä ens kerralla vois laittaa vaikka jotain hyttyskarkotetta nahkaansa...
Vasen jalka kyllä tuntui lopussa raskaalta. Siis jännä homma ku oikea jalka jaksias mennä mut vasen haluais pysähtyä. No raahautuihan se sitten kotiin asti mukana, mut pohjetta meinaa vähän krampata. Iltapalaksi lisää vettä, magnesiumia ja venyttelyjä.
Niin siitä etenemisestä. Mun juoksuvauhtini on toooooodella hidasta. Mittailin tänään juoksun jälkeen vähän karttaohjelmalla, niin taitoin 4 minuutin aikana n. 500-600 metriä. Hihhii. Huvitaa vähän itseäkin. Jos vauhti pysyy samana (500m/4min) tunnin verran niin silloin juoksisin 7,5 km. No on se vähän nopeampaa ku kävellen. 10 km lenkkiin menisi siis 1h 20 minuuttia.
Se sitten, että pysyykö vauhti samana koko matkan ja paraneeko vauhti ylipäätään vielä ja mikä sitten onkaan sopiva vauhti, että pystyis juoksemaan 10 km on mystisiä asioita, jotka ehkä selvii ajansaatossa. Mutta tulipa tsekattua. Parin-kolmen viikon päästä voi taas kattoa onko tapahtunut muutosta.
* Niin ja siis ysin aikaankin mittäri näytti vielä 25,7 astetta että helteenpuolella sekin taisi olla, mutta huomattavasti vähemmän kuin päivällä 30,3 astetta.
** Mikä on aika mahdotonta, kun asuukin mäen päällä... ja muutenkin asuinseutu on mäkistä.
*** Siis ihan vahingossa JUOKSIN OHI siitä helpommasta polusta. Tais olla liikaa vauhtia (no ei ollut) tai ajatukset jossain muualla (no todellakin). Oli sitten tultava jyrkempää reittiä kun en viittinyt takispäinkään käätyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)