Eilisen kahvakuulailun kyykkysarjojen jäljiltä olo oli tänään kevyesti kankea. Polvet tunui kaipaavan vähän öljyä, että olis liikkunut paremmin. No ei olo kuitenkaan kovin paha ollut. Vähän kun liikkui niin olo tuntui vetreämmältä.
Päätin siis lähteä lenkille nyt illalla. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min. rauhallisesti, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Kävelykin tuntui ihan mukavalta niin mikäs siinä antaa mennä sitten juoksullakin. Joo ei. Juoksu ei mennyt. Eka minuutti meni ihan mukavasti, mutta sen jälkeen alko reidet ja polvet huutaa hoosiannaa ja armoa ja tuntu siltä että väkisin raahan jalkoja mukana, että ne ei des liikkunut. Tuntui siis todella pahalta. Mutta hölkötin sen 4 minuuttia. Mut sitten olikin pakko pitää vähän taukoa. Kotiin päin juoksin lopulta vain 2 minuuttia. En pystynyt enempää, sen verran pahalta tuntui jaloissa. Kävelykin tuntui kotiin tullessa tosi kurjalta ja hitaalta. 10 minuuttia kun olin juoksun jälkeen kävellyt niin alkoi vasta tuntumaan, että jalat liikkuu edes normaalia muistuttavalla tavalla.
Ekaa kertaa tuli sellanen olo, että ei tästä p*rkele tule yhtään mitään. Ja harmitti. Mut kyllä se uus rasitus tuntuu. Eilinen oli kuitenkin sen verran tehokasta, että ei olis varmaan tänään kannattanut koittaa edes juosta.
No totesin kotiin raahustettuani, että sunnuntain vapaapäivä siirtyy huomiselle. Pakko saada lepuutettua jalkoja, että edes parin päivän päästä saa jotain tehdyksi. Nytkin pelkkä tuolilta ylös nousu tuntuu siltä kun kiipeis himalajan huipulle. Polvet on hyytelöä.
perjantai 31. toukokuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Rautapallo kahvalla, kiitos!
No tulipahan sekin sitten kokeiltua! Kun kaikki muut on jo muutavia vuosia kahvakuulaillut, niin mäkin pääsin vihdoin kokeilemaan millanen juttu tää on.* Ja olihan se. Rankkaa.
Tänäänhän olisi juoksuohjelman mukaan ollut juoksu päivä, mutta passasin sen. Ei pysty kaikkee tässä kerralla tekemään. Mutta kyllä tuli tuollakin hölkättyä, että pääsi sitä juoksujalkaakin nostamaan. Mut sovitaan vaikka niin, että tää korvais lauantaisen kävelylenkin ja juostaan sitten lauantaina.
Kahvakuulailu tuntui kyllä mukavalta ja liikesarjat helpoilta teknisesti jopa tälläiselle joka ei erota vasenta ja oikeaa jalkaa. Yksinkertaista mutta tehokasta. Saa nähdä missä kunnossa jalat on huomenna. Ei oo hetkeen tullut vastaavia kyykkysarjoja tehtyä. No viimeksi se nelisen vuotta sitten rugbyssa. Tuli kyllä jotenki voimakkaana scrumi treenit mieleen siinä kyykkiessä, koittaessa pitää selän suorana ja sitä rauta mähkylää puntatessa...
Ja toisaalta vahvasti tuntui olo kuin olis 80-luvun itäsaksalainen kuulantyöntäjä. Vartalon malli on ainakin sama. :D Mussa on vaan aika paljon vähempi lihasta.
Ja mahtoi olla niillä tyypeillä hauskaa, jotka kentän viereisessä tlossa istuivat terassilla ja katselivat menoa. Niiden muutaman urheilullisen ja osaavan joukossa oli sitten meitä naamapunaisena ähiseviä ja lyllertäviä ensikertalaisia, jotka meinas lysähtää jo sen 8 kg kuulan painon alle.
Jaloissa kyllä tuntuu nyt ja hartioissa. Saa nähdä mikä on aamuinen fiilis.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin kotiuttaa yhden kahvallisen rautamöhkäleen.
Niin ja eilen oli tosiaan ohjelmassa vapaapäivä, Paras päivä. :D No tulipa kauniissa kesäpäivässä harrastettua hyötyliikuntaa. Muokkasin ja kitkin yhden kukkapenkin, ja istuttelin siihen muutamia kukkia.** Menihän siinäkin ainkaa ku kanniskeli kiviä, lapioita, multaa, kukkia, rikkaruohoja ees taas.
Mutta huomenna sitten taas juoksu jalkaa eteenpäin!
*Kuten myös Zumban kanssa, jota kokeilin n. kolme vuotta kaikkia muita myöhemmin. No se ei ollut mun juttu. No ehkä kykenen jo parin vuoden sisään kokeilemaan crosstrainingiä kun sitä tuntuu kaikka nykyään harrastavan. Niin se mun sisäinen teiniangstini taas iskee, en kyllä ku muut. :D
**Joita kaivelin kiroillen ylös erittäin kovasta ja savisesta maasta liian pienellä lapiolla. No en jaksanut isompaakaan hakea. Mutta kyllä oli vaivalloista taas. Ja minkä hiton vuoksi ne kukat haluaa kasvaa keskellä nurmikkoa kun kukkapenkki kuohkeine multineen ois parin metrin päässä?
Tänäänhän olisi juoksuohjelman mukaan ollut juoksu päivä, mutta passasin sen. Ei pysty kaikkee tässä kerralla tekemään. Mutta kyllä tuli tuollakin hölkättyä, että pääsi sitä juoksujalkaakin nostamaan. Mut sovitaan vaikka niin, että tää korvais lauantaisen kävelylenkin ja juostaan sitten lauantaina.
Kahvakuulailu tuntui kyllä mukavalta ja liikesarjat helpoilta teknisesti jopa tälläiselle joka ei erota vasenta ja oikeaa jalkaa. Yksinkertaista mutta tehokasta. Saa nähdä missä kunnossa jalat on huomenna. Ei oo hetkeen tullut vastaavia kyykkysarjoja tehtyä. No viimeksi se nelisen vuotta sitten rugbyssa. Tuli kyllä jotenki voimakkaana scrumi treenit mieleen siinä kyykkiessä, koittaessa pitää selän suorana ja sitä rauta mähkylää puntatessa...
Ja toisaalta vahvasti tuntui olo kuin olis 80-luvun itäsaksalainen kuulantyöntäjä. Vartalon malli on ainakin sama. :D Mussa on vaan aika paljon vähempi lihasta.
Ja mahtoi olla niillä tyypeillä hauskaa, jotka kentän viereisessä tlossa istuivat terassilla ja katselivat menoa. Niiden muutaman urheilullisen ja osaavan joukossa oli sitten meitä naamapunaisena ähiseviä ja lyllertäviä ensikertalaisia, jotka meinas lysähtää jo sen 8 kg kuulan painon alle.
Jaloissa kyllä tuntuu nyt ja hartioissa. Saa nähdä mikä on aamuinen fiilis.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin kotiuttaa yhden kahvallisen rautamöhkäleen.
Niin ja eilen oli tosiaan ohjelmassa vapaapäivä, Paras päivä. :D No tulipa kauniissa kesäpäivässä harrastettua hyötyliikuntaa. Muokkasin ja kitkin yhden kukkapenkin, ja istuttelin siihen muutamia kukkia.** Menihän siinäkin ainkaa ku kanniskeli kiviä, lapioita, multaa, kukkia, rikkaruohoja ees taas.
Mutta huomenna sitten taas juoksu jalkaa eteenpäin!
*Kuten myös Zumban kanssa, jota kokeilin n. kolme vuotta kaikkia muita myöhemmin. No se ei ollut mun juttu. No ehkä kykenen jo parin vuoden sisään kokeilemaan crosstrainingiä kun sitä tuntuu kaikka nykyään harrastavan. Niin se mun sisäinen teiniangstini taas iskee, en kyllä ku muut. :D
**Joita kaivelin kiroillen ylös erittäin kovasta ja savisesta maasta liian pienellä lapiolla. No en jaksanut isompaakaan hakea. Mutta kyllä oli vaivalloista taas. Ja minkä hiton vuoksi ne kukat haluaa kasvaa keskellä nurmikkoa kun kukkapenkki kuohkeine multineen ois parin metrin päässä?
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Viikko 2: tiistai
Siis voi juma. Nyt mä sen ymmärrän.
Mun kaverilla on muotiblogi ja siinä hän aina valittaa et ostsikon keksiminen on ihan sairaan vaikeeta. Joo niin on. Nyt sen huomasin, kun 5 minuuttia mietin järkevää otsikkoa. Olkoon nyt sitten ton juoksuohjelman mukaisia. Ei riitä mulla nyt kekseliäisyys muuhun.
Mut itse asiaan. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus.
Kävelin aika reipasta vauhtia ja tuli sellanen hyvä vire. Ihan melkein innosti lähtee juoksemaan. Ja kyllä se eka juoksupätkä sujuikin aika kivasti. 3min 45 sekunnin kohdalla tuli vasta olo, että jokohan alkais piisaamaan. Ja sittenhän se kohta loppuikin. Ei paha. Ja aika reipasta tahtia* kulki juoksu.
Toinen pätkä sitten tuntuikin jo tuskaisammalta. Ekan 4 minuuttisen hyvästä fiiliksestä innostuneena lähdin pikkasen liian ripeetä vauhtia etenemään niin ekan ylämäen tullessa vastaan meinas kyllä usko pettää, mut jalat tikkas ku vanha singeri. Lyhyttä tepastelua ja ajatus oli vaan, että hengitä sisään hengitä ulos. 2-3 minuutin kohdalla olin valmis jättämään juoksun kesken, mutta sinnittelin, joka on ihan uutta mulle. Olen aina ennen jättänyt kesken, kun pahalta tuntuu. 3½ minuutin kohdalla alkoi jo vähän helpottaa ja tuntui siltä että ehkä tässä pystyiskin juoksemaan vielä vähän ja sitten se 4 minuuttia tulikin täyteen. Oli kyllä kieltämättä voittaja fiilis.
Onnistumisen jälkeen olikin hetken sellainen olo, että tästä voi tulla vielä jotain. Tuli olo, että voi jos oliskin jo siellä juoksuohjelman lopussa ja jaksais juosta pitemmälti ja kauemmin. Siis ihan innolla odotan mitä tästä tulee. Ja kauan nukuksissa ollut sisäinen kilapilija heräsi hetkeksi, kun oli pakko pinnistää vähän pitemmälle juostessa kuin viimeksi. Ja tietysti katselin jo sopivia kohteita sillä silmällä, mihin asti ens kerralla pitäis päästä. Ja jos joku oli sanonut mulle vielä talvella, että mun päässä herää tälläinen ajatus niin olisin nauranut. Ja voi olla että vielä naurankin. Katotaan millanen olo vaikka viikon päästä on...
Mutta muistiin yksi asia. Päätin lähteä lenkille vasta illalla, kun on vähän viileämpää, etten läkähdy. Joo oli kyllä tosi kiva ilma ja ihana ilta. Ens kerralla vaan kun päättää lähteä illalla lenkille sopivasti hiki päällä METSÄPOLULLE niin muista kunnon suoja-aineet! Siis olihan siinä kyllä lisämotivaatiota laittaa jalkaa toisen eteen, kun mukana lenkillä tsiljoona hyttystä! Ei tarvinnut ainakaan yksin olla! Ihanku ei muuten olis ollut tarpeeksi tuskaista menoa.
Ja melkein unohtu (taidan haluta vaan unohtaa) tein lenkin jälkeen vähän lihaskuntoakin. Vatsoja, selkiä, punnerruksia ja kyykkyjä. Ai että se on tylsää puuhaa. Kerrassaan puuduttavaa. Lisäksi naapurit oli pihallansa niin piti mennä tontin varjoisimpaan nurkkaan**, etteivät näe ku mä naama punaisena siellä ähellän parin hassun punnerruksen kanssa. Tai koitan pinnistää ne muutamat vatsarutistukset kasaan. No tulipa tehtyä ja pakko olis vaan niitäkin jaksaa tehdä. Huoh.
Niin ja kävin mä kurkkaamassa mitä vaaka näyttää. Se näytti 1,6 kg vähemmän kuin viime viikolla. Ihan mukava juttu. On siis jotain hyötyä ollut kevyestä keventämisestä. Katsotaan miten pitkälle se riittää. Lenkille lähtöä tehdessäni sovittelin vanhoja rugbyshortsejani. Ne kun olis kivat tuolla lenkillä. Joo no sellasen 5-6 kiloo kun sais pois niin niitten kanssa vois jo liikkua. Nyt ne meni vaan päälle. Mut muuta sit ei voinutkaan tehdä kuin seistä :D. Jos vaikka pääsis sitä 10 kokeilemaan nuo shortsit jalassa.
* Siis mulle reipasta tahtia = rollaattorimummot ei ihan enää mene ohi
** Missä tietysti oli se toinen tsiljoona niitä hyttysiä odottamassa milloin pääsevät iskemään mun kimppuuni. Olipa siinä lisähaastetta punnerruksiin ku koitti välillä hätistää mokomia öttiäisiä pois.
Mun kaverilla on muotiblogi ja siinä hän aina valittaa et ostsikon keksiminen on ihan sairaan vaikeeta. Joo niin on. Nyt sen huomasin, kun 5 minuuttia mietin järkevää otsikkoa. Olkoon nyt sitten ton juoksuohjelman mukaisia. Ei riitä mulla nyt kekseliäisyys muuhun.
Mut itse asiaan. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus.
Kävelin aika reipasta vauhtia ja tuli sellanen hyvä vire. Ihan melkein innosti lähtee juoksemaan. Ja kyllä se eka juoksupätkä sujuikin aika kivasti. 3min 45 sekunnin kohdalla tuli vasta olo, että jokohan alkais piisaamaan. Ja sittenhän se kohta loppuikin. Ei paha. Ja aika reipasta tahtia* kulki juoksu.
Toinen pätkä sitten tuntuikin jo tuskaisammalta. Ekan 4 minuuttisen hyvästä fiiliksestä innostuneena lähdin pikkasen liian ripeetä vauhtia etenemään niin ekan ylämäen tullessa vastaan meinas kyllä usko pettää, mut jalat tikkas ku vanha singeri. Lyhyttä tepastelua ja ajatus oli vaan, että hengitä sisään hengitä ulos. 2-3 minuutin kohdalla olin valmis jättämään juoksun kesken, mutta sinnittelin, joka on ihan uutta mulle. Olen aina ennen jättänyt kesken, kun pahalta tuntuu. 3½ minuutin kohdalla alkoi jo vähän helpottaa ja tuntui siltä että ehkä tässä pystyiskin juoksemaan vielä vähän ja sitten se 4 minuuttia tulikin täyteen. Oli kyllä kieltämättä voittaja fiilis.
Onnistumisen jälkeen olikin hetken sellainen olo, että tästä voi tulla vielä jotain. Tuli olo, että voi jos oliskin jo siellä juoksuohjelman lopussa ja jaksais juosta pitemmälti ja kauemmin. Siis ihan innolla odotan mitä tästä tulee. Ja kauan nukuksissa ollut sisäinen kilapilija heräsi hetkeksi, kun oli pakko pinnistää vähän pitemmälle juostessa kuin viimeksi. Ja tietysti katselin jo sopivia kohteita sillä silmällä, mihin asti ens kerralla pitäis päästä. Ja jos joku oli sanonut mulle vielä talvella, että mun päässä herää tälläinen ajatus niin olisin nauranut. Ja voi olla että vielä naurankin. Katotaan millanen olo vaikka viikon päästä on...
Mutta muistiin yksi asia. Päätin lähteä lenkille vasta illalla, kun on vähän viileämpää, etten läkähdy. Joo oli kyllä tosi kiva ilma ja ihana ilta. Ens kerralla vaan kun päättää lähteä illalla lenkille sopivasti hiki päällä METSÄPOLULLE niin muista kunnon suoja-aineet! Siis olihan siinä kyllä lisämotivaatiota laittaa jalkaa toisen eteen, kun mukana lenkillä tsiljoona hyttystä! Ei tarvinnut ainakaan yksin olla! Ihanku ei muuten olis ollut tarpeeksi tuskaista menoa.
Ja melkein unohtu (taidan haluta vaan unohtaa) tein lenkin jälkeen vähän lihaskuntoakin. Vatsoja, selkiä, punnerruksia ja kyykkyjä. Ai että se on tylsää puuhaa. Kerrassaan puuduttavaa. Lisäksi naapurit oli pihallansa niin piti mennä tontin varjoisimpaan nurkkaan**, etteivät näe ku mä naama punaisena siellä ähellän parin hassun punnerruksen kanssa. Tai koitan pinnistää ne muutamat vatsarutistukset kasaan. No tulipa tehtyä ja pakko olis vaan niitäkin jaksaa tehdä. Huoh.
Niin ja kävin mä kurkkaamassa mitä vaaka näyttää. Se näytti 1,6 kg vähemmän kuin viime viikolla. Ihan mukava juttu. On siis jotain hyötyä ollut kevyestä keventämisestä. Katsotaan miten pitkälle se riittää. Lenkille lähtöä tehdessäni sovittelin vanhoja rugbyshortsejani. Ne kun olis kivat tuolla lenkillä. Joo no sellasen 5-6 kiloo kun sais pois niin niitten kanssa vois jo liikkua. Nyt ne meni vaan päälle. Mut muuta sit ei voinutkaan tehdä kuin seistä :D. Jos vaikka pääsis sitä 10 kokeilemaan nuo shortsit jalassa.
* Siis mulle reipasta tahtia = rollaattorimummot ei ihan enää mene ohi
** Missä tietysti oli se toinen tsiljoona niitä hyttysiä odottamassa milloin pääsevät iskemään mun kimppuuni. Olipa siinä lisähaastetta punnerruksiin ku koitti välillä hätistää mokomia öttiäisiä pois.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Back in business
No nyt on taudit selätetty ja on aika koittaa laittaa jalalla koreasti. Tai ehkä hölkäten. Tai no edes eteenpäin niin, että vain toinen jalka koskee maata kerrallaan. Vaikka se sitten muistuttaisi enemmän pillastuneen norsulauman jyristystä.
Päätin aloittaa jouksuohjelman viikko 2 alusta. Tänään oli siis vuorossa kävelyä. Piti tehdä vähintään 30 minuutin reipas kävelylenkki.
Kävelin 45 minuuttia työntäen kaksosia rattaissa. Lisäpainoa siis ainakin 40 kiloa... Mäkeä ylös, ylös, ylös, vähän tasaista sitten vielä isompi mäki ylös ja vielä kerran ylämäki...* Tuntui. Ja tuli hiki ja hengästys.
Siinä kävellessä ja tyonnellessä hikipäässä rattaita havaitsin kyllä erään asian. Ehkä ne juoksijat ei sittenkään oli ihan kahjoja. Sillä onhan siin jotian ihan mahtavaa, että saa kauniina kesäiltana mennä omaa tahtia, omassa rauhassa luonnon keskellä. Kerrassaan mahtavaa. Suorastaan voimannuttavaa.
Tänään tuli kyllä aamupäivästä suoritettua ideapark-kävely part II. Mutta vihdoin löytyi ne urheiluliivitkin. Siis selkeestikään ei ole ylipainoisia lihavia ihmisiä tarkoitettu harrastamaan liikuntaa. Ei ainakaan sopivankokoisia vermeitä löydy.** Onneks eräästä alusvaateliikkeestä löytyi (ja no tarttui sitä mukaan vähän muutakin kuin urheiluliivit) sopivat. Nyt ei pitäis sitte enää juostessa ainakana täräyttää itseltään tajua pois, kun tissit ei pääse iskemään naamaan...
Mutta huomenna on sitten taas vuorossa juoksua. Ja toinen juttu. Vaaka. Sillä pitäis käydä. Että näkis, onko siitä kevyesti kevennetystä ruokavaliosta ollut vielä hyötyä.
*No myönnetään, oli siinä alamäkiäkin, mutta ei nekään helppoja ole. Siinä on kuulkaas jännät paikat ku ne rattaat lähteekin vetää alamäkeen ja pitää tepsutella ns. jarrut päällä :D Siis tänään oli KÄVELYlenkki, ei sitä silloin voi juksuaskelia mennä...
**Ja siis luulis, että juuri ylipainoisten pitäis niitä urheiluvarusteita ostaa. Me niitä hemmetti soikoon eniten tarvitaan, että sais ne ylimääräiset kilot pois. Siis itseasiassa kauppojen pitäis pursua XXXL kokoisia vaatteita (no mulle riittää kyllä XL) ja oikeastaan niitä pitäis antaa ilmaiseksi ylipainoisille! Se oliskin mainiota! Loppuis ainakin sen (teko)syyn käyttö, että ei omisto oikeanlaisia vaatteita. :D
Päätin aloittaa jouksuohjelman viikko 2 alusta. Tänään oli siis vuorossa kävelyä. Piti tehdä vähintään 30 minuutin reipas kävelylenkki.
Kävelin 45 minuuttia työntäen kaksosia rattaissa. Lisäpainoa siis ainakin 40 kiloa... Mäkeä ylös, ylös, ylös, vähän tasaista sitten vielä isompi mäki ylös ja vielä kerran ylämäki...* Tuntui. Ja tuli hiki ja hengästys.
Siinä kävellessä ja tyonnellessä hikipäässä rattaita havaitsin kyllä erään asian. Ehkä ne juoksijat ei sittenkään oli ihan kahjoja. Sillä onhan siin jotian ihan mahtavaa, että saa kauniina kesäiltana mennä omaa tahtia, omassa rauhassa luonnon keskellä. Kerrassaan mahtavaa. Suorastaan voimannuttavaa.
Tänään tuli kyllä aamupäivästä suoritettua ideapark-kävely part II. Mutta vihdoin löytyi ne urheiluliivitkin. Siis selkeestikään ei ole ylipainoisia lihavia ihmisiä tarkoitettu harrastamaan liikuntaa. Ei ainakaan sopivankokoisia vermeitä löydy.** Onneks eräästä alusvaateliikkeestä löytyi (ja no tarttui sitä mukaan vähän muutakin kuin urheiluliivit) sopivat. Nyt ei pitäis sitte enää juostessa ainakana täräyttää itseltään tajua pois, kun tissit ei pääse iskemään naamaan...
Mutta huomenna on sitten taas vuorossa juoksua. Ja toinen juttu. Vaaka. Sillä pitäis käydä. Että näkis, onko siitä kevyesti kevennetystä ruokavaliosta ollut vielä hyötyä.
*No myönnetään, oli siinä alamäkiäkin, mutta ei nekään helppoja ole. Siinä on kuulkaas jännät paikat ku ne rattaat lähteekin vetää alamäkeen ja pitää tepsutella ns. jarrut päällä :D Siis tänään oli KÄVELYlenkki, ei sitä silloin voi juksuaskelia mennä...
**Ja siis luulis, että juuri ylipainoisten pitäis niitä urheiluvarusteita ostaa. Me niitä hemmetti soikoon eniten tarvitaan, että sais ne ylimääräiset kilot pois. Siis itseasiassa kauppojen pitäis pursua XXXL kokoisia vaatteita (no mulle riittää kyllä XL) ja oikeastaan niitä pitäis antaa ilmaiseksi ylipainoisille! Se oliskin mainiota! Loppuis ainakin sen (teko)syyn käyttö, että ei omisto oikeanlaisia vaatteita. :D
torstai 23. toukokuuta 2013
Sairastelun sivutoimia
Edelleen flunssassa. Mahtaakohan siitepölyt tukkia valmiiksi turvonnjeita limakalvoja, kun tuntuu ettei ilma ala millään kiertää kehossa. Aamulla kun herää niin tuntuu vaan miten lima jysähtää noustessa kaikkiin mahdollisiin onteloihin... Mut josko pian.
Tässä odotellessa, että pääsis taas kokeilemaan pölkkyjen nostelua eli sitä juoksua niin tutkiskelin kesän liikuntavaihtoehtoja. Kahvakuulailua ja puistojumppaa olis tarjolla. Kahvakuula kiinnostais. En ole siihen lajiin päässyt tässä kotiäitisohvaelämäni aikana tutustumaan niin olis aika. Ja kuulemma kepo laji myös kotona treenattavaksi*.
Ja tällä viikolla olen koittanut tarkkailla syömisiäni. Enemmän salaattia ja vähemmän pullaa. Luulin, että mulla olis tää ruokakuvio kohtuullisesti hallinnassa, siis tietämys siitä, kun olen aikoinaan yli 20 kiloo laihduttanut. Mut p#skat on. Totesin olevani mielikuvitukseton ja yksipuolinen ja oikeesti ihan ulapalla ruokien sisällöstä. Ja miten niitä pitäis syödä. Seuraava vaihe siis ohentumisprojektissa on tutustua netin ilmaisten laihdutuspalveluiden maailmaan...
No nyt pääsee ainakin vaakaa käyttämään, luulin sen menneen muutossa rikki, mutta eihän siellä ollut ku joku pariston pidike irti, niin ettei paristo vaan pysynyt paikoillaan. Joutui siis käymään siinä. Ja melkein tuli itku. Lukemat olivat hirveät.
Toivottavasti sitä nyt sais vähän alaspain ruokavaliolla ja hölköttelemällä.
* jeahright. Ihan niinku koskaan olis kotona saanu mitään treenailtua, mut ainahan niin voi itselleen uskotella. :D Mut onhan tietysti mahdollista, että sitä jotenkin sais oman toimintansa muutettua...
Tässä odotellessa, että pääsis taas kokeilemaan pölkkyjen nostelua eli sitä juoksua niin tutkiskelin kesän liikuntavaihtoehtoja. Kahvakuulailua ja puistojumppaa olis tarjolla. Kahvakuula kiinnostais. En ole siihen lajiin päässyt tässä kotiäitisohvaelämäni aikana tutustumaan niin olis aika. Ja kuulemma kepo laji myös kotona treenattavaksi*.
Ja tällä viikolla olen koittanut tarkkailla syömisiäni. Enemmän salaattia ja vähemmän pullaa. Luulin, että mulla olis tää ruokakuvio kohtuullisesti hallinnassa, siis tietämys siitä, kun olen aikoinaan yli 20 kiloo laihduttanut. Mut p#skat on. Totesin olevani mielikuvitukseton ja yksipuolinen ja oikeesti ihan ulapalla ruokien sisällöstä. Ja miten niitä pitäis syödä. Seuraava vaihe siis ohentumisprojektissa on tutustua netin ilmaisten laihdutuspalveluiden maailmaan...
No nyt pääsee ainakin vaakaa käyttämään, luulin sen menneen muutossa rikki, mutta eihän siellä ollut ku joku pariston pidike irti, niin ettei paristo vaan pysynyt paikoillaan. Joutui siis käymään siinä. Ja melkein tuli itku. Lukemat olivat hirveät.
Toivottavasti sitä nyt sais vähän alaspain ruokavaliolla ja hölköttelemällä.
* jeahright. Ihan niinku koskaan olis kotona saanu mitään treenailtua, mut ainahan niin voi itselleen uskotella. :D Mut onhan tietysti mahdollista, että sitä jotenkin sais oman toimintansa muutettua...
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Sairasta touhua
No on kyllä. Siis onko oikeesti mitään typerämpää kuin hankkia flunssa hellekeleillä? No sellanen meille rantautui. Ensin lapsi A ja sitten heti perään lapsi E ja sitten minä... Eilen se iski. Tulipahan sitten taukoa juoksuihin.
Mutta jotakin mun päässäni on vinksahtanut, kun ennen olisin vaan ollut että "Jesssss ei tartte lähtee lenkille!!! jabadabaduu!" Nyt oon että "Voi pöhnä* ku aloin saada just hommasta kiinni ja nyt tulee tauko."
Toivottavasti tää tauti ei majoitu päiväkausiksi mun kroppaani vaan lähtee suht joutuisasti. Nopeampaa ainakin kuin tää juoksuinnostus. Ei olis eka kerta ku sairastelujen aikana hyvin alkanut kuntoilu lopahtaa siihen. Sitä taas ehtii tottumaan sohvan mukavuuteen ja siitä ei sitten pääsekkään enää ylös...
No joka tapauksessa perjantaina kävin lenkillä. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -treeni. Juoksu oli hyvin kankeaa ja jalat tuntui lähinnä kahdelta satavuotiaalta tammenrungolta. Ei meinannu jalka irrota maasta. Mutta saattaa siis johtua päälle iskevästä flunssastakin.
Ja juoksin vähän uutta reittiä, Ja olikin itseasiassa aika kiva reitti. Ens kerralla suuntaan sinne. Sitten kun se ens kerta vaan tulee.
Mutta tuolla jolkotellessani tuskaista taivaltani rukoillen, että joku sais ajan kulumaan nopeampaa, mietin, että mihin mä lähden jos joku päivä tarvis oikeesti juosta 10 km. Mähän eksyn jos positun tästä ihan naapurustosta. Siis mulla ei ole yhtään suuntavaistoa. Eksyin huoneisiin ekoina päivinä tässä meidän talossa, kun muutettiin, ja ei 160 neliöö nyt niin paljoo kuitenkaan ole.** Ja toiseksi en osaa myöskään yhtään arvioida matkoja/etäisyyksiä. Senkin huomasin uutta reittiä kokeillessani. Siis sehän loppui suorastaan kesken! Piti sitten omassa pihassa vetää muutamat ylimääräiset rundit.*** Ja mitä jos käykin niin, että JUOKSISIN LIIKAA! Sehän olis ihan hirveetä.
Olen kyllä kuulut kaikista hienoista sovelluksista niihin hienoihin älypuhelimiin, jotka mittaa matkaa ja kaloreita ja nopeuksia ja opastaa kotiin, jos eksyy (kuten mulle varmasti käy). Että kait se on pakko itellekin joku älypuhelin hommata, jos tää juoksuhomma etenee suuremmille kilometreille.
Ja juoksu muka halpa harrastus. Pöh, sanon minä! Nyt on pitänyt jo hankkia uudet lenkkarit, paidat, housut, rintsikat ja kohta se monen sadan euron puhelin.**** Tällä rahalla olis matkustanut varmaan jo etelään. :D
* valitse haluamasi kirosana, itse käytin sitä V-alkuista
** Paitsi silloin kun siivouspäivä ja pitää ensin raivata kaikki tavarat (= lasten lelut, kirjat, palapelit, vaatteet jne) lattioilta, imuroida kaikki lattiapinta-ala ja sitten vielä pestä se. Silloin se tuntuu ihan #### (ks. ylempi kohta) paljolta.
*** Kyllä taas varmaan naapurit katto, että on se hullu emäntä ku naama punasena puhkuu pihaa ympäri ja sekunnin välein vilkuilee kännykkää. No olipahan heillä sitten viihdykettä ku makkaroita grillasivat.
**** Siis mitä?! Eikö oo pakko hankkia? Mut eiks hyvin varusteltu ole jo puoliksi tehty? Ja entäs, jos mä vaan haluun?
Mutta jotakin mun päässäni on vinksahtanut, kun ennen olisin vaan ollut että "Jesssss ei tartte lähtee lenkille!!! jabadabaduu!" Nyt oon että "Voi pöhnä* ku aloin saada just hommasta kiinni ja nyt tulee tauko."
Toivottavasti tää tauti ei majoitu päiväkausiksi mun kroppaani vaan lähtee suht joutuisasti. Nopeampaa ainakin kuin tää juoksuinnostus. Ei olis eka kerta ku sairastelujen aikana hyvin alkanut kuntoilu lopahtaa siihen. Sitä taas ehtii tottumaan sohvan mukavuuteen ja siitä ei sitten pääsekkään enää ylös...
No joka tapauksessa perjantaina kävin lenkillä. Ohjelmassa oli "Kävele 3 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko, käänny ja juokse 4 min, kävele 3 min" -treeni. Juoksu oli hyvin kankeaa ja jalat tuntui lähinnä kahdelta satavuotiaalta tammenrungolta. Ei meinannu jalka irrota maasta. Mutta saattaa siis johtua päälle iskevästä flunssastakin.
Ja juoksin vähän uutta reittiä, Ja olikin itseasiassa aika kiva reitti. Ens kerralla suuntaan sinne. Sitten kun se ens kerta vaan tulee.
Mutta tuolla jolkotellessani tuskaista taivaltani rukoillen, että joku sais ajan kulumaan nopeampaa, mietin, että mihin mä lähden jos joku päivä tarvis oikeesti juosta 10 km. Mähän eksyn jos positun tästä ihan naapurustosta. Siis mulla ei ole yhtään suuntavaistoa. Eksyin huoneisiin ekoina päivinä tässä meidän talossa, kun muutettiin, ja ei 160 neliöö nyt niin paljoo kuitenkaan ole.** Ja toiseksi en osaa myöskään yhtään arvioida matkoja/etäisyyksiä. Senkin huomasin uutta reittiä kokeillessani. Siis sehän loppui suorastaan kesken! Piti sitten omassa pihassa vetää muutamat ylimääräiset rundit.*** Ja mitä jos käykin niin, että JUOKSISIN LIIKAA! Sehän olis ihan hirveetä.
Olen kyllä kuulut kaikista hienoista sovelluksista niihin hienoihin älypuhelimiin, jotka mittaa matkaa ja kaloreita ja nopeuksia ja opastaa kotiin, jos eksyy (kuten mulle varmasti käy). Että kait se on pakko itellekin joku älypuhelin hommata, jos tää juoksuhomma etenee suuremmille kilometreille.
Ja juoksu muka halpa harrastus. Pöh, sanon minä! Nyt on pitänyt jo hankkia uudet lenkkarit, paidat, housut, rintsikat ja kohta se monen sadan euron puhelin.**** Tällä rahalla olis matkustanut varmaan jo etelään. :D
* valitse haluamasi kirosana, itse käytin sitä V-alkuista
** Paitsi silloin kun siivouspäivä ja pitää ensin raivata kaikki tavarat (= lasten lelut, kirjat, palapelit, vaatteet jne) lattioilta, imuroida kaikki lattiapinta-ala ja sitten vielä pestä se. Silloin se tuntuu ihan #### (ks. ylempi kohta) paljolta.
*** Kyllä taas varmaan naapurit katto, että on se hullu emäntä ku naama punasena puhkuu pihaa ympäri ja sekunnin välein vilkuilee kännykkää. No olipahan heillä sitten viihdykettä ku makkaroita grillasivat.
**** Siis mitä?! Eikö oo pakko hankkia? Mut eiks hyvin varusteltu ole jo puoliksi tehty? Ja entäs, jos mä vaan haluun?
perjantai 17. toukokuuta 2013
4 minuutin menoa
No tulipa sittenkin käytyä Helsingissä. Kohteessa tauti helpotti ja pääsimme viettämään laatuaikaa. Tuli sitten viikon vapaapäivät vietettyä kerralla. Nyt tarvii sit vähän soveltaa tulevina päivinä...
Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -treeni. Ja kyllä se 4 minuuttia juoksu tuntu kakskertaa pidemmältä ku 2 minuuttia. Ekan juoksupätkän viimiset 30 sekunttia oli aika puuskuttamista. Höyryveturina täältä tullaan! Mut selvisin.
Kotiin päin tullessa alkoi olla tiukkaa jo 2½ minuutin kohdalla. Vielä sit tsemppasin mut viimiset 10 sekunttia oli kyllä tosi tepsuttamista.. mitä pidemmälle kello tikitti sitä lyhemmin askelin jalat töpötti. Tietysti vaikutusta oli sillä että kotiin päin on lievää ylämäkeä, ja ei nyt unohdeta tätä aiempaa lämpimenpää päivääkään, kyllähän tällänen +20 astetta lämpö uuvuttaa ihan eritavalla kuin +18 ja siis ekaa kertaa oli uudet lenkkarit jalassa jajaja. Mutta mä tein sen! Jee hyvä minä! Ja ei tullu edes uusista kengistä rakkoja jalkaan!
Vaikka tollanen 2x 4 minuuttia on monesta varmaan aika onneton suoritus niin mulle se oli iso. Oli ihan voittajafiilis lenkin jälkeen. Aiemmin olisin lopettanut ku alkaa tuntua pahalta nyt puskin vaan eteenpäin. Samaistuin niin voimakkaasti siihen höyryveturiin.
Havaintoja juostessa:
1. Neljä minuuttia juosten tuntuu jaloissa jälkeenpäinkin. Veden juonti ennen ja jälkeen lenkin voisi olla fiksua ja myös venyttelyt... pikkasen meinaa jalkoja kramppailla tässä viisuja kattellessa.*
2. Kannattaa pukea päälle sopivan kokoisa vaatteita. Sellanen pituudesta pikkasen nafti paita ei ole paras ratkaisu. Se, jos mikä, tuntuu ikävältä ku paita hölkätessä rullautuu mahamakkaran ja rintojen väliin... On se vaan varmasti kaunista, kun valkoinen liha siinä jolkotellessa hölskyy!**
3. Synnytys ja juoksu muistuttavat toisiaan. Kuten supistuskivussa tuskaillessa, myös maitohapotuksessa auttaa hengitykseen keskittyminen. Sisään ulos sisään ulos... iihiihpuuh ja pahin kipu menee pois. Ja kappas aikakin on jo kulunut!
4. Jos juostessa näkee oman varjokuvansa, niin sitä ei kannata katsella. Etenkään, jos siitä varjoteatterista tulee ensimmäisenä mieleen vauhkoontunut hyytelöstä tehty virtahepo, joka hyllyy eteenpäin... ***
* Mutta tuleepahan kevyt iltajumppa suoritettua, kun pongahtaa säännöllisesti sohvalta ylös venyttelemään krampin yrittäessä iskeä päälle.
** Onneksi, siis todellakin onneksi, olin taas itseäni fiksumpi ja olin varoiksi pukenut pitkän ohuen paidan päälleni. Ei sitten tarvinnut kuitenkaan julkisesti esitellä sulojani... ja toisaalta eipä tolla kylätiellä onneks ole pahemmin vastaantulijoitakaan. :D
*** Rehellisesti teki kyllä mieli siinä kohtaa lopettaa koko touhu ja hipsiä hiljaa metsiä piskin kotiin naama punaisena häpeästä ja polttaa lenkkarit nuotiolla samalla kun tanssii sen ympärillä kansantanhuja. Tietysti ensimmäinen ajatus oli, että kaikki (ketkä kaikki kun muita ei ollut?) katsoo ja miettii että kuka päästi virtahevon eläintarhasta karkuun. Mut päätinkin juosta loppuun ja palata ihan kävelytietä kotiin naama punaisena rasituksesta ja aatella et se vastaantulija (jota ei siis ollut) vois ajatellakin, et hienoa kun toikin haluaa parantaa kuntoaan ja vointiaan Hyvä sinä!
tiistai 14. toukokuuta 2013
Kyvely kuin kävely?
Tänään ohjelmassa oli "Tee vähintään 30 min reipas kävelylenkki".
Missään ei määritelty millaisessa maastossa lenkki on suoritettava. Joten kaipa ostoskeskuskin käy. Siis viime lauantaina oli ideapark-juoksu (http://www.ideaparkjuoksu.fi/). Suoritin tästä kevennetyn verison eli idepark-kävelyn.
Jos on koskaan kyseisessä paikassa käynyt, niin tietää että kyseessä on jumalaton halli, jonka päästä päähän kävely vie vähintään tunnin*. Ja tietystihän sitä pitää ravata päästä päähän useampaan kertaan, sillä juuri se liike johon piti mennä onkin siellä toisessa päässä kuin itse, koska sattui muistamaan väärin**. Lisähaastetta, ja jopa muutaman juoksu askeleen, ideapark-kävelyyn tuo kaksi alle kolmivuotiasta, jotka yhtäkkiä päättävät olla noudattamatta ennalta sovittua kulkureittiä (jonka siis äiti on muistanut väärin).
Kyllä siinä meni ainakin puolituntia. Kävely sujui tasaisessa maastossa mukavasti. Fyysisesti ei niin rankka lenkki, mutta henkisesti kyllä aika suoritus. Kahden tytön ohjaus ohi lelu-, koru- ja laukkuliikeiden sekä muovisen lehmän*** ja karusellien on hermoja ja laajoja komennussarjoja vaativaa puuhaa. Lopulta ideapark-kävely suoritettiin onnistuneesti päätökseen ja oikeat liikkeet löytyivät ja äidin vaatekaappiin ilmeistyi nyt 2 kpl juoksupaitoja, uudet juoksukengät sekä parit housut, jotka eivät ole varsinaisia juoksutrikoita, mutta menee paremman puutteessa. Tämän kokoiselle persukselle ei löytynyt sopivia jouksutrikoita... Siis välineet ennen kaikkea. Nyt ei voi ainakaan valittaa, että ei olis sopia vermeitä lenkkeilyyn. Paitsi jos alkaa sataa. Mut sitä mietitään vasta sateisena päivänä.
Tässä juoksukoulun ohessa menee toinen projekti, josta en niin hehkuta, koska se projekti on mennyt ennenkin pieleen. Eli ruokavalion keventäminen ja sen myötä myös kehon keventäminen. Kevyempää kehoa voi solla kivempi ja helpompi myös juoksuttaa. Tänään oli hyvä alku. Aamupalalla kaappiin jäi eilisen äitienpäivän herkut ja söin hedelmiä ja hapankorppua aamuteen seurana. Lounaalla nautin rapusalaatin ja katselin haikeana vieressä kun tytöt söivät ranskalaisia ja kanahampurilaista. Selätys hesestä suoritettu. Eikä nuo lapsetkaan kovin usein hesessä ruokaile, älkää hätäilkö. Itse kieltämättä vierialisin useammin kuin vyötärölle olisi hyväksi. Mutta salaattikin oli ihan ok.
Tykkään kyllä salaateista ja nyt niitä raaskii taas tehdä ja syödä, kun kasvikset ei maksa maltaita. Alkaa juurekset jo tulla korvista ulos, niin jotain raikkaampaa jo kaipaakin.
Mutta siis kevennysprojekti pohjautuu ideaan, vähemmän hiilareita ja enemmän kasviksia ja proteiinia. Lisäksi annosten pienennys ja pullapussin (ja muiden herkkujen) jättö kauppaan kuuluvat suunnitelmiin. Kohtuudella kaikkea voi kuitenkin syödä, totaalikieltäminen ei toimi mulla. Sittenhän se himotus vasta iskeekin jos ei saa jotain syödä****. Pitäisköhän itseasiassa kieltää itseltä vaikka porkkanat? Alkaisko sitten tehdä mieli syödä niitä koko ajan?
Aamu ja aamupäivä siis meni hyvin. Illalla oli kolleegoiden (= monikkoäitien) kanssa hemmottelua ja ruokailua. Ensin kävin virkistämässä viikonmittaisen rankan juoksutreenin rasittamat jalkani kauneushoitolassa ja sen jälkeen virkistävää keskustelua ja herkullista ruokaa hyvässä seurassa. Ja vähän viiniä ja jätskiä kanssa. Mut siis jos kerranki pääsee ravintolaan niin pakkohan sitä on vähän herkutella... Vai?
Mutta siis juoksut. Huomenna ois vuorossa taas juoksua. Saa nähdä pääsenkö ulkoiluttamaan pehmeät jalkani ja uudet lenkkarini, housuni ja paitani vai jääkö juoksut välistä. Alunperin tarkoitus oli lähteä huomenna Helsinkiin sukuloimaan lasten kanssa, mutta kohteessa on sairastuttu niin saattaapi reissu jäädä välistä. Se siis tarkottaisi, että lenkille on lähdettävä...
*Joskus jopa kaksi tuntia, riippuen kuinka monen liikkeen kautta tarvii tehdä kunniakierros.
**Siis jos on vieraillut viimeksi urheilutarvikeliikkeessä viime eikun edellis eikun... ööö... muutama vuosi sitten, niin onko se nyt ihme, jos ei ihan ole rekisteröinyt niiden tarkkaa sijaintia muilla shoppailureissuilla.
***Tai se tais kyllä esittää sonnivasikkaa, kun tytötkin huomasivat jalkojen välissä pippelin ja toivat sen esille niin että muutkin kanssa shoppailijat tietävät nyt, että kyseessä ei ole naaraspuolinen lehmä.
****Ja sitten sitä syödään salassa. Jos kukaan muu ei näe, että on syönyt suklaapatukan, niin eihän sitä silloin periaatteessa oikeastaan ole edes syönyt...
Missään ei määritelty millaisessa maastossa lenkki on suoritettava. Joten kaipa ostoskeskuskin käy. Siis viime lauantaina oli ideapark-juoksu (http://www.ideaparkjuoksu.fi/). Suoritin tästä kevennetyn verison eli idepark-kävelyn.
Jos on koskaan kyseisessä paikassa käynyt, niin tietää että kyseessä on jumalaton halli, jonka päästä päähän kävely vie vähintään tunnin*. Ja tietystihän sitä pitää ravata päästä päähän useampaan kertaan, sillä juuri se liike johon piti mennä onkin siellä toisessa päässä kuin itse, koska sattui muistamaan väärin**. Lisähaastetta, ja jopa muutaman juoksu askeleen, ideapark-kävelyyn tuo kaksi alle kolmivuotiasta, jotka yhtäkkiä päättävät olla noudattamatta ennalta sovittua kulkureittiä (jonka siis äiti on muistanut väärin).
Kyllä siinä meni ainakin puolituntia. Kävely sujui tasaisessa maastossa mukavasti. Fyysisesti ei niin rankka lenkki, mutta henkisesti kyllä aika suoritus. Kahden tytön ohjaus ohi lelu-, koru- ja laukkuliikeiden sekä muovisen lehmän*** ja karusellien on hermoja ja laajoja komennussarjoja vaativaa puuhaa. Lopulta ideapark-kävely suoritettiin onnistuneesti päätökseen ja oikeat liikkeet löytyivät ja äidin vaatekaappiin ilmeistyi nyt 2 kpl juoksupaitoja, uudet juoksukengät sekä parit housut, jotka eivät ole varsinaisia juoksutrikoita, mutta menee paremman puutteessa. Tämän kokoiselle persukselle ei löytynyt sopivia jouksutrikoita... Siis välineet ennen kaikkea. Nyt ei voi ainakaan valittaa, että ei olis sopia vermeitä lenkkeilyyn. Paitsi jos alkaa sataa. Mut sitä mietitään vasta sateisena päivänä.
Tässä juoksukoulun ohessa menee toinen projekti, josta en niin hehkuta, koska se projekti on mennyt ennenkin pieleen. Eli ruokavalion keventäminen ja sen myötä myös kehon keventäminen. Kevyempää kehoa voi solla kivempi ja helpompi myös juoksuttaa. Tänään oli hyvä alku. Aamupalalla kaappiin jäi eilisen äitienpäivän herkut ja söin hedelmiä ja hapankorppua aamuteen seurana. Lounaalla nautin rapusalaatin ja katselin haikeana vieressä kun tytöt söivät ranskalaisia ja kanahampurilaista. Selätys hesestä suoritettu. Eikä nuo lapsetkaan kovin usein hesessä ruokaile, älkää hätäilkö. Itse kieltämättä vierialisin useammin kuin vyötärölle olisi hyväksi. Mutta salaattikin oli ihan ok.
Tykkään kyllä salaateista ja nyt niitä raaskii taas tehdä ja syödä, kun kasvikset ei maksa maltaita. Alkaa juurekset jo tulla korvista ulos, niin jotain raikkaampaa jo kaipaakin.
Mutta siis kevennysprojekti pohjautuu ideaan, vähemmän hiilareita ja enemmän kasviksia ja proteiinia. Lisäksi annosten pienennys ja pullapussin (ja muiden herkkujen) jättö kauppaan kuuluvat suunnitelmiin. Kohtuudella kaikkea voi kuitenkin syödä, totaalikieltäminen ei toimi mulla. Sittenhän se himotus vasta iskeekin jos ei saa jotain syödä****. Pitäisköhän itseasiassa kieltää itseltä vaikka porkkanat? Alkaisko sitten tehdä mieli syödä niitä koko ajan?
Aamu ja aamupäivä siis meni hyvin. Illalla oli kolleegoiden (= monikkoäitien) kanssa hemmottelua ja ruokailua. Ensin kävin virkistämässä viikonmittaisen rankan juoksutreenin rasittamat jalkani kauneushoitolassa ja sen jälkeen virkistävää keskustelua ja herkullista ruokaa hyvässä seurassa. Ja vähän viiniä ja jätskiä kanssa. Mut siis jos kerranki pääsee ravintolaan niin pakkohan sitä on vähän herkutella... Vai?
Mutta siis juoksut. Huomenna ois vuorossa taas juoksua. Saa nähdä pääsenkö ulkoiluttamaan pehmeät jalkani ja uudet lenkkarini, housuni ja paitani vai jääkö juoksut välistä. Alunperin tarkoitus oli lähteä huomenna Helsinkiin sukuloimaan lasten kanssa, mutta kohteessa on sairastuttu niin saattaapi reissu jäädä välistä. Se siis tarkottaisi, että lenkille on lähdettävä...
*Joskus jopa kaksi tuntia, riippuen kuinka monen liikkeen kautta tarvii tehdä kunniakierros.
**Siis jos on vieraillut viimeksi urheilutarvikeliikkeessä viime eikun edellis eikun... ööö... muutama vuosi sitten, niin onko se nyt ihme, jos ei ihan ole rekisteröinyt niiden tarkkaa sijaintia muilla shoppailureissuilla.
***Tai se tais kyllä esittää sonnivasikkaa, kun tytötkin huomasivat jalkojen välissä pippelin ja toivat sen esille niin että muutkin kanssa shoppailijat tietävät nyt, että kyseessä ei ole naaraspuolinen lehmä.
****Ja sitten sitä syödään salassa. Jos kukaan muu ei näe, että on syönyt suklaapatukan, niin eihän sitä silloin periaatteessa oikeastaan ole edes syönyt...
maanantai 13. toukokuuta 2013
Ensimmäinen viikko
No niin. Onhan tässä jo ensimmäinen viikko suoritettu.
Viikko sisälsi kolme "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla" -treeniä, kaksi vapaapäivää ja yhden 30 min kävelyn sekä "Kävele reippaasti 5 min, juokse 2 - 3 min. Käänny ja kävele kotiin"-treenin . Suoritin muut paitsi kävelyn*.
Ensimmäiset 2 minuutin juoksut tuntuivat kamalilta. 1½ minuutin kohdalla olin valmis heittämään lenkkarit jokeen (jota juuri ylitin). Kotiin tullessa toisen pari minuuttisen viimiset 10 sekunttia oli yhtä tuskaa. Miten voikin sekunnit tuntua niin pitkiltä?
Toinen juoksukerta tuntui jo helpommalta. Olisiko mahdollista, että kunto nousis niin nopeeta vai mahtoiko olla vaan myötätuuli? Kaksi minuuttia suuntaansa tuntui, mutta ei mahdottomalta.
Kolmas satsi kaksiminuuttisia olikin jo helppo nakki. Päätinkin siis rehvastella ja juoksin 2½ minuuttia suuntaansa. Vuhuu! Hurja minä!
Ja tuossa erillisessä juoksu treenissä juoksin melko helposti** reilu 3 minuuttia.
Vapaapäivät eivät tuottaneet vaikeuksia.
Huomioita ensimmäiseltä viikolta:
- Osta uudet urheiluliivit. http://www.iltalehti.fi/terveys/2013043016963181_tr.shtml
Tuon jutun perusteella siis rinnat "juoksevat" kilometrin matkalla 100 m ylimääräistä. Mulla oli kyllä olo, että homma meni ihan toisin päin. Tissit vetivät ainakin kilsan ku minä lyllersin 100 m.
- Osta uudet lenkkarit. Se on ihan totta, että raskaus muuttaa jalkaa. Ne lenkkarit, jotka sopivat ennen äitiyttä eivät sovi enää raskauden jälkeiseen lätistyneeseen jalkaa. Ilman rakkoja ja verenkiertohäiriöitä varpaissa on paljon mukavampi juosta.
- Kahdessa minuutissa etenemäni matka oli säälittävän lyhyt. Mutta koitan muistaa erään vaellusohjaajan sanat. Ei se ole matka vaan vauhti joka vie voimat.
- Tasaista hiekkatietä on aika paljon kivempi juosta kuin mäkistä asfalttitietä. Valitettavasti en voi asuin seutuani muuksi muuttaa... Se kerta kun kävin juoksulla vanhempieni luona oli kaikkein keveintä menoa.
- Toistaiseksi on mennyt hyvin ja on ollut ihan kivaakin, kun on huomannut pystyvänsä tähän. Tosin vielä ei ole satanut. Siinä se koettelemus sitten tuleekin, kun minähän en tunnetusti ulkoile kuin kauniilla keleillä...
* Siis ihan rehellisesti, unohdin. Kun ei tämä tälläinen juoksentelu ja harjoittusohjelma kuulu oikein vielä päivärutiineihin, niin ei sitä voi muistaa... Ja kauniin kesäpäivän vuoksi kyykin perspystyssä kukkapenkeissä ja haravoin pihaa. Ihan varmasti siinäkin tuli puolisentuntia käveltyä.
** Melko helppo = ei tehnyt mieli viskata niitä lenkkareita lähinpään jorpakkoon, jalat ei olleet hyytelöä seuraavaa puoltatuntia (vain vartin), eikä henkittäminen tuntunut vaikeimmalta asialta maailmassa (no ehkä minuutin).
Viikko sisälsi kolme "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla" -treeniä, kaksi vapaapäivää ja yhden 30 min kävelyn sekä "Kävele reippaasti 5 min, juokse 2 - 3 min. Käänny ja kävele kotiin"-treenin . Suoritin muut paitsi kävelyn*.
Ensimmäiset 2 minuutin juoksut tuntuivat kamalilta. 1½ minuutin kohdalla olin valmis heittämään lenkkarit jokeen (jota juuri ylitin). Kotiin tullessa toisen pari minuuttisen viimiset 10 sekunttia oli yhtä tuskaa. Miten voikin sekunnit tuntua niin pitkiltä?
Toinen juoksukerta tuntui jo helpommalta. Olisiko mahdollista, että kunto nousis niin nopeeta vai mahtoiko olla vaan myötätuuli? Kaksi minuuttia suuntaansa tuntui, mutta ei mahdottomalta.
Kolmas satsi kaksiminuuttisia olikin jo helppo nakki. Päätinkin siis rehvastella ja juoksin 2½ minuuttia suuntaansa. Vuhuu! Hurja minä!
Ja tuossa erillisessä juoksu treenissä juoksin melko helposti** reilu 3 minuuttia.
Vapaapäivät eivät tuottaneet vaikeuksia.
Huomioita ensimmäiseltä viikolta:
- Osta uudet urheiluliivit. http://www.iltalehti.fi/terveys/2013043016963181_tr.shtml
Tuon jutun perusteella siis rinnat "juoksevat" kilometrin matkalla 100 m ylimääräistä. Mulla oli kyllä olo, että homma meni ihan toisin päin. Tissit vetivät ainakin kilsan ku minä lyllersin 100 m.
- Osta uudet lenkkarit. Se on ihan totta, että raskaus muuttaa jalkaa. Ne lenkkarit, jotka sopivat ennen äitiyttä eivät sovi enää raskauden jälkeiseen lätistyneeseen jalkaa. Ilman rakkoja ja verenkiertohäiriöitä varpaissa on paljon mukavampi juosta.
- Kahdessa minuutissa etenemäni matka oli säälittävän lyhyt. Mutta koitan muistaa erään vaellusohjaajan sanat. Ei se ole matka vaan vauhti joka vie voimat.
- Tasaista hiekkatietä on aika paljon kivempi juosta kuin mäkistä asfalttitietä. Valitettavasti en voi asuin seutuani muuksi muuttaa... Se kerta kun kävin juoksulla vanhempieni luona oli kaikkein keveintä menoa.
- Toistaiseksi on mennyt hyvin ja on ollut ihan kivaakin, kun on huomannut pystyvänsä tähän. Tosin vielä ei ole satanut. Siinä se koettelemus sitten tuleekin, kun minähän en tunnetusti ulkoile kuin kauniilla keleillä...
* Siis ihan rehellisesti, unohdin. Kun ei tämä tälläinen juoksentelu ja harjoittusohjelma kuulu oikein vielä päivärutiineihin, niin ei sitä voi muistaa... Ja kauniin kesäpäivän vuoksi kyykin perspystyssä kukkapenkeissä ja haravoin pihaa. Ihan varmasti siinäkin tuli puolisentuntia käveltyä.
** Melko helppo = ei tehnyt mieli viskata niitä lenkkareita lähinpään jorpakkoon, jalat ei olleet hyytelöä seuraavaa puoltatuntia (vain vartin), eikä henkittäminen tuntunut vaikeimmalta asialta maailmassa (no ehkä minuutin).
Juoksut alkakoon!
Päätin siis aloittaa juoksemisen. Olin kuullut kauttarantain hyvästä ja helposta juoksukoulu ohjeesta ja etsin sen käsiini.
Aloitetaan siis siitä 5 km ja jätetään uhmakkaat yritykset muille.
Olenhan toki taustaltani SM-tason urheilija**, mutta rajansa kaikella. Annetaan kuitenkin ohjelmalle mahdollisuus ja katsotaan mihin asti päästään, kun sitä seuraa. Ihan täysin en ehkä pysty seuraamaan. Joitakin harjoituksia jäänee välistä erinäisten reissujen ja lastenhoito.ongelmien vuoksi. Omistan, uskomatonta kyllä, juoksurattaat, mutta ajatus reilun 30 kilon yrimääräisestä taakasta juostessa ei ihan vielä innosta.
Tästä siis lähdetään. Lenkkarit jalkaan ja mars matkaan!
*tietysti unohdetaan ne lasten ulkoilutukset, nostelut, kerhoon viemiset, kauppakassien ja polttopuiden kantamiset, lumityöt, ruohonleikkuut, karkaavan lapsen perään kirmaamiset, jokapäiväinen tavaroiden noukkiminen ja siivoilu yms.
** vielä sen neljä vuotta sitten harrastin rugbya ja onneks Suomessa vähäisten naisten joukkuiden vuoksi pääsee heti pelaamaan sm-sarjassa ku pallo vaan käsissä pysyy :D
Tällä siis mennään: http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf
11 viikkoa treeniä ja lopussa pitäisi jaksaa juosta 10 km!!! En usko!
Tai siis ehkä joku ohuempi ja kevyempi askelisempi tyyppi, joka on edes vähän jaksanut liikuntaa harrastaa niin siihen pääsis, mutta en minä.
Pidän itse hyvänä saavutuksena, jos jaksan juosta kesän aikana edes 5 km putkeen. Siis jos joku, jolla on ainakin 40 kg ylipainoa ja joka ei ole viimiseen 4 vuoteen muutamaa satunnaista lenkkiä enempää harrastanut liikuntaa*, pystyy juoksemaan 10 km alle kolmen kuukauden treenin jälkeen, niin se jos mikä on ihme.
Aloitetaan siis siitä 5 km ja jätetään uhmakkaat yritykset muille.
Olenhan toki taustaltani SM-tason urheilija**, mutta rajansa kaikella. Annetaan kuitenkin ohjelmalle mahdollisuus ja katsotaan mihin asti päästään, kun sitä seuraa. Ihan täysin en ehkä pysty seuraamaan. Joitakin harjoituksia jäänee välistä erinäisten reissujen ja lastenhoito.ongelmien vuoksi. Omistan, uskomatonta kyllä, juoksurattaat, mutta ajatus reilun 30 kilon yrimääräisestä taakasta juostessa ei ihan vielä innosta.
Tästä siis lähdetään. Lenkkarit jalkaan ja mars matkaan!
*tietysti unohdetaan ne lasten ulkoilutukset, nostelut, kerhoon viemiset, kauppakassien ja polttopuiden kantamiset, lumityöt, ruohonleikkuut, karkaavan lapsen perään kirmaamiset, jokapäiväinen tavaroiden noukkiminen ja siivoilu yms.
** vielä sen neljä vuotta sitten harrastin rugbya ja onneks Suomessa vähäisten naisten joukkuiden vuoksi pääsee heti pelaamaan sm-sarjassa ku pallo vaan käsissä pysyy :D
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Ja niin sitä mennään
Vihaan juoksemista. Siinä tulee vaan huono olo ja jalat särkee. Enkä ikinä ikinä ikinä pystyis juoksemaan kolmea minuuttia kauemmin. Ja mitä ideaa ylipäätään on mennä viipottamaan pitkin teitä hikipäässä. Eihän siinä kerkee edes maisemia katselemaan. Kivempi on vaikka kävellä, jos on pakko lenkille lähtee. Näkee ne maisematkin paremmin.
Niin mä aina ajattelin. Ja ehkä vähän vieläkin. En edelleenkään oikein jaksa uskoa, että juoksemisesta tulis "riippuvaiseksi" tai siis siitä hyvän olon tunteesta, joka juoksemisesta tulee. Voiko muka juoksemin jälkeen olla hyvä olo?
Olen pitänyt kaikkia juoksua harrastavia vähintäänkin pimahtaneina. Hullun hommaa sellainen ja etenkin sellainen, että siinä vielä osallistutaan kaiken maailman naisten kymppeihin ja hensinki runeihin ja ideaparkki juoksuihin. Ei voi olla kivaa.
Mutta onneksi on nainen, että voi tarvittaessa muuttaa mielipidettään. Tai en nyt vielä sitä ole muuttanut. Ainakaan täysin. Ehkä ihan vähän, sen verran että myönnän ettei ne juoksua harrastavat ihan pimahtaneita ole.
Ja jotenkin näin vanhemmiten näkee asioilla useamman puolen ja ei voi perustella omaa näkemystään kunnolla ellei ole itse kokeillut ja varmistanut, että onko se todella niin. Vihaanko todella juoksemista ja olenko siinä oikeasti ihan surkea?
Tunnen muutaman juoksuharrastajan ja olen kyllä jo pitkään ihaillut heitä ja heidän intoaan, energisyyttään ja hyvää kuntoa. Sellainen haluaisin itsekin olla.
Ja toisaalta ajatus tunnin juoksulenkistä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä ilman lapsien uhmakiukkuja ja keskinäisiä tappeluita kuulostaa ihan pirun hyvältä.
Niin ja eihän se nyt kalleimmasta päästä harrastuksiakaan ole, sopii siis persaukiselle kotiäidille.
Eikä ole tuo lenkille lähtö aikataulutettua. Voi lähteä silloin kun sopiva kolonen päivässä on. Ja kuulemma ne lenkkarit on helppo ottaa myös reissussa mukaan, että pääsee melkein missä vaan juoksemaan, jos tahtoo.
Kuulostaa hyvältä. Onkohan se niin oikeastikin?
No perskules, eikun ottamaan asiasta selvää!
Niin mä aina ajattelin. Ja ehkä vähän vieläkin. En edelleenkään oikein jaksa uskoa, että juoksemisesta tulis "riippuvaiseksi" tai siis siitä hyvän olon tunteesta, joka juoksemisesta tulee. Voiko muka juoksemin jälkeen olla hyvä olo?
Olen pitänyt kaikkia juoksua harrastavia vähintäänkin pimahtaneina. Hullun hommaa sellainen ja etenkin sellainen, että siinä vielä osallistutaan kaiken maailman naisten kymppeihin ja hensinki runeihin ja ideaparkki juoksuihin. Ei voi olla kivaa.
Mutta onneksi on nainen, että voi tarvittaessa muuttaa mielipidettään. Tai en nyt vielä sitä ole muuttanut. Ainakaan täysin. Ehkä ihan vähän, sen verran että myönnän ettei ne juoksua harrastavat ihan pimahtaneita ole.
Ja jotenkin näin vanhemmiten näkee asioilla useamman puolen ja ei voi perustella omaa näkemystään kunnolla ellei ole itse kokeillut ja varmistanut, että onko se todella niin. Vihaanko todella juoksemista ja olenko siinä oikeasti ihan surkea?
Tunnen muutaman juoksuharrastajan ja olen kyllä jo pitkään ihaillut heitä ja heidän intoaan, energisyyttään ja hyvää kuntoa. Sellainen haluaisin itsekin olla.
Ja toisaalta ajatus tunnin juoksulenkistä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä ilman lapsien uhmakiukkuja ja keskinäisiä tappeluita kuulostaa ihan pirun hyvältä.
Niin ja eihän se nyt kalleimmasta päästä harrastuksiakaan ole, sopii siis persaukiselle kotiäidille.
Eikä ole tuo lenkille lähtö aikataulutettua. Voi lähteä silloin kun sopiva kolonen päivässä on. Ja kuulemma ne lenkkarit on helppo ottaa myös reissussa mukaan, että pääsee melkein missä vaan juoksemaan, jos tahtoo.
Kuulostaa hyvältä. Onkohan se niin oikeastikin?
No perskules, eikun ottamaan asiasta selvää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)