Viikko 2: tiistai

Siis voi juma. Nyt mä sen ymmärrän.
Mun kaverilla on muotiblogi ja siinä hän aina valittaa et ostsikon keksiminen on ihan sairaan vaikeeta. Joo niin on. Nyt sen huomasin, kun 5 minuuttia mietin järkevää otsikkoa. Olkoon nyt sitten ton juoksuohjelman mukaisia. Ei riitä mulla nyt kekseliäisyys muuhun.


Mut itse asiaan. Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus.
Kävelin aika reipasta vauhtia ja tuli sellanen hyvä vire. Ihan melkein innosti lähtee juoksemaan. Ja kyllä se eka juoksupätkä sujuikin aika kivasti. 3min 45 sekunnin kohdalla tuli vasta olo, että jokohan alkais piisaamaan. Ja sittenhän se kohta loppuikin. Ei paha. Ja aika reipasta tahtia* kulki juoksu.
Toinen pätkä sitten tuntuikin jo tuskaisammalta. Ekan 4 minuuttisen hyvästä fiiliksestä innostuneena lähdin pikkasen liian ripeetä vauhtia etenemään niin ekan ylämäen tullessa vastaan meinas kyllä usko pettää, mut jalat tikkas ku vanha singeri. Lyhyttä tepastelua ja ajatus oli vaan, että hengitä sisään hengitä ulos. 2-3 minuutin kohdalla olin valmis jättämään juoksun kesken, mutta sinnittelin, joka on ihan uutta mulle. Olen aina ennen jättänyt kesken, kun pahalta tuntuu. 3½ minuutin kohdalla alkoi jo vähän helpottaa ja tuntui siltä että ehkä tässä pystyiskin juoksemaan vielä vähän ja sitten se 4 minuuttia tulikin täyteen. Oli kyllä kieltämättä voittaja fiilis.

Onnistumisen jälkeen olikin hetken sellainen olo, että tästä voi tulla vielä jotain. Tuli olo, että voi jos oliskin jo siellä juoksuohjelman lopussa ja jaksais juosta pitemmälti ja kauemmin. Siis ihan innolla odotan mitä tästä tulee. Ja kauan nukuksissa ollut sisäinen kilapilija heräsi hetkeksi, kun oli pakko pinnistää vähän pitemmälle juostessa kuin viimeksi. Ja tietysti katselin jo sopivia kohteita sillä silmällä, mihin asti ens kerralla pitäis päästä. Ja jos joku oli sanonut mulle vielä talvella, että mun päässä herää tälläinen ajatus niin olisin nauranut. Ja voi olla että vielä naurankin. Katotaan millanen olo vaikka viikon päästä on...

Mutta muistiin yksi asia. Päätin lähteä lenkille vasta illalla, kun on vähän viileämpää, etten läkähdy. Joo oli kyllä tosi kiva ilma ja ihana ilta. Ens kerralla vaan kun päättää lähteä illalla lenkille sopivasti hiki päällä METSÄPOLULLE niin muista kunnon suoja-aineet! Siis olihan siinä kyllä lisämotivaatiota laittaa jalkaa toisen eteen, kun mukana lenkillä tsiljoona hyttystä! Ei tarvinnut ainakaan yksin olla! Ihanku ei muuten olis ollut tarpeeksi tuskaista menoa.

Ja melkein unohtu (taidan haluta vaan unohtaa) tein lenkin jälkeen vähän lihaskuntoakin. Vatsoja, selkiä, punnerruksia ja kyykkyjä. Ai että se on tylsää puuhaa. Kerrassaan puuduttavaa. Lisäksi naapurit oli pihallansa niin piti mennä tontin varjoisimpaan nurkkaan**, etteivät näe ku mä naama punaisena siellä ähellän parin hassun punnerruksen kanssa. Tai koitan pinnistää ne muutamat vatsarutistukset kasaan. No tulipa tehtyä ja pakko olis vaan niitäkin jaksaa tehdä. Huoh.



Niin ja kävin mä kurkkaamassa mitä vaaka näyttää. Se näytti 1,6 kg vähemmän kuin viime viikolla. Ihan mukava juttu. On siis jotain hyötyä ollut kevyestä keventämisestä. Katsotaan miten pitkälle se riittää. Lenkille lähtöä tehdessäni sovittelin vanhoja rugbyshortsejani. Ne kun olis kivat tuolla lenkillä. Joo no sellasen 5-6 kiloo kun sais pois niin niitten kanssa vois jo liikkua. Nyt ne meni vaan päälle. Mut muuta sit ei voinutkaan tehdä kuin seistä :D. Jos vaikka pääsis sitä 10 kokeilemaan nuo shortsit jalassa.





* Siis mulle reipasta tahtia = rollaattorimummot ei ihan enää mene ohi

** Missä tietysti oli se toinen tsiljoona niitä hyttysiä odottamassa milloin pääsevät iskemään mun kimppuuni. Olipa siinä lisähaastetta punnerruksiin ku koitti välillä hätistää mokomia öttiäisiä pois.