Viikko 3: maanantai

Uus viikko jee! Kakkosviikon vedinkin tuplasti sen saamarin flunssan vuoksi. No mut nyt tavallaan päästiin eteenpäin. Ainakin ohjelmassa. Juoksussa tuntuu että ettenpäin ei päästä ollenkaan...

Tänään oli vuorossa "Kävele 5 min, juokse 4 min. Käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla" -harjoitus. Luulis jo ton 4 minuuttia sujuvan melko hyvin ku sitä on niin monta kertaa jo joussut. No ei. Ihan yhtä kamalaa edelleen. Päätin juosta ekan juoksu pätkän voimieni rajoilla. No niin tein. Ihan oli jalat hyytelöä ja henki meinas loppua. Ja juoksin ehkä 50-70 metriä pidemmälle kuin eilen.
Että näin. Se toinen juoksu kotiin päin olikin sitten toooosi hidasta ja juuri ja juuri jaksoin neljäminuuttia nostella jalkoja. Meni lopussa aika jäykäksi, tuntui jotnekin että jännitän jalkoja. Juoksun pitäisi käsittääkseni olla melko rentoa. Mun kohdalla kyllä rentous on kaukana.

Ja siis korpee. Mun aivot tiedostaa, että tällä massalla ja kuntopohjalla ei voi saada tuloksia parissa päivässä, mut silti ketuttaa, kun parannusta ei tunnu tapahtuvan. Olen malttamaton ja kun asiat ei tapahdu nopeesti niin en jaksa odottaakaan vaan jätän hommat kesken. Josko nyt koittais kuitenkin tsempata loppuun asti. Jos ei muuten niin luonnetta kasvattavana.
Hmm. Ehkä juoksustakoulusta tulee se toinen suuri ja kasvattava elämänkoulu äitiyden lisäksi. Will see.

Tein kaksi huomiota juostessa.

1. Painoa on ehdottomasti saatava alaspäin, jos aion jaksaa joskus juosta enemmän kuin 10 minuuttia. Kunto, vauhti ja matka kasvavat varmasti nopeampaa ku mukana ei tarvi raahata ylimääräistä 40 kiloa.

2. En ihmettele yhtään enää, miksi jotkut juoksee nollatakseen päänsä. Mä en ainakaan kerenny miettimään juostessa mitään muuta kuin että hengitä, hengitä, HENGITÄ!